FF SHS Aardvark
KutsumanimiArdi KasvattajaShelyes
SukupuoliOri OmistajaJassu VRL-08942
Syntynyt/Ikä13.04.2020 / 3-vuotias, ikääntyy reaalisti MeriititFF (10/2020)
RekisterinumeroVH20-053-0013 / #PKK3774 Painotuskouluratsastus
Rotunorjanvuonohevonen Koulutustasokoulutetaan
Väri/merkitruunihallakko (AaEeDD) Säkäkorkeusaikuisena 146 cm

Shelyesissä oli jo pitkään kytenyt ajatus elvyttää tallin nukuksissa ollut kasvatustoiminta, sillä lähes kaikki tallin vuonohevosista olivat naapuritalli Brynhildin kasvatteja. Luonnollinen vaihtoehto oli siis kääntyä tässäkin asiassa jälleen Brynhildin puoleen, josta isäehdokkaaksi tallin osaavimmalle vuonohevostammalle Hillalle valikoitui puolisoksi upea Haakon-ori. Astutus onnistui ensimmäisellä yrittämällä, ja Hillakin hoiti kokeneena emänä roolinsa oikein mallikkaasti. Keväällä maailmaan putkahtaneesta hontelojalkaisesta hörisijästä ei olisi voinut aivan heti uskoa, kuinka hieno yksilö tallimme kasvatista varttuisikaan.

Vieroitusikään mennessä Ardi oli kerryttänyt niin paljon ihailijoita ja hurmannut tallilaisia valloittavan ystävällisellä luonteellaan, että alkoi olla ilmiselvää, että se jätettäisiin talliin myymisen sijaan. Lokakuussa 2020 myönnetty Finest Foal -arvonimi kuitenkin sinetöi päätöksen säilyttää Ardi orina, sillä hyväluontoista ja kaunisrakenteista vuonohevosta haluttiin ehdottomasti käyttää tulevaisuudessa jalostukseen. Tähän ikään mennessä on käynyt selväksi, että Ardissa yhdistyvät kahden hyvin eriluontoisen Brynhild-kasvatin parhaat ominaisuudet, emmekä voisi olla ylpeämpiä SHS-kasvattajaliitettä kunnialla kantavasta orista.


Ardi kuuluu niihin hevosiin, joiden on helppo unohtaa olevan oreja. Onhan se komearakenteinen, ja leimatkin ovat näkyvät, mutta tammojen jahtaamista ja lauman nokkimisjärjestyksen testaamista enemmän sitä kiinnostavat ihmiset, herkut ja kaikki huomio, mitä sille ikinä vain suodaankaan. Onkin lähes hämmentävää, kuinka samankaltainen Ardin luonne on verrattuna tämän isänisänisänisänisään, Brynhildin herrasmiehenäkin tunnettuun Hammerfest-oriin, joka on edelleen yksi tallin hienoimmista siitosoreista – ellei jopa hienoin. Ehkä juuri tästä johtuen Ardin kasvua ja oppimista on seurattu erityisen suurella mielenkiinnolla; yhtäläisyydet ovat niin suuret, että Brynhildin omistajan, Viivin, sanoja lainatakseni "melkein tässä alkaa uskoa reinkarnaatioon".

Siinä missä orin ystävällisyys ja ihmisläheisyys kumpuavat todennäköisesti isälinjasta, on Ardi perinyt epäilemättä emältään tämän terävät älynnystyrät sekä korkean työmotivaation. Ardin koulutus käsittelystä hoitotoimenpiteisiin, ajokoulutukseen ja jopa ratsuna toimimisen alkeisiin on sujunut kaiken kaikkiaan niin kivuttomasti ja sutjakkaasti, että välillä on tullut pohdittua, että pakkohan tässä on olla jokin koira haudattuna. Koiraa ei toistaiseksi ole vielä paikannettu, mutta se on ainakin varmaa, ettei orin käytöksessä ole ollut moitteen sijaa. Ardin suurin ongelma kun on niinkin pieni kuin yksin jäämisestä hermostuminen, mutta onneksi vilkkaassa, laumatarhausta harjoittavassa ratsastuskouluympäristössä sellaiseen tilanteeseen joudutaan tuskin koskaan.

Nuori Ardi opettelee parhaillaan ratsuhevosen elämää. Se on jo saanut valjakkokoulutuksen, ja työskentelee hyvin mielellään niin ohjasajettuna kuin kärryjen edessä, mutta ratsastusta sillä ei vielä ole aloitettu. Näyttävien liikkeidensä vuoksi Ardista toivotaan emänsä tapaan motivoitunutta kouluhevosta, mutta vain aika näyttää, tullaanko tavoitteeseen pääsemään vai ei. Esteratsastus taas jätetään suosiolla osaavammille; irtohypytyksen perusteella Ardin lahjat eivät varsinaisesti ole suuntautuneet siihen lajiin, mistä estetolppia kasaan parsineet tallityöntekijät ovatkin surutta antaneet kuulua. Heiltä ikuisena muistona Ardille onkin siunaantunut ivallinen lempinimi "Kule", joka on lyhennys norjan kielessä keilapalloa tarkoittavasta sanasta.

i: Ch Brynhild Haakon
nvh, 146cm, hhkko
VVJ-I, KRJ-I, YLA1
ii: Brynhild Halden
KRJ-I, VVJ-I, YLA1, KV-II
nvh, 145cm, hhkko
iii: Brynhild Hattfjell
KRJ-I, VVJ-I
iie: Kjellfrid
VVJ-I, YLA2
ie: Brynhild Feanor
KRJ-I, VVJ-I, YLA1
nvh, rnhkko, 145cm
iei: Brynhild Strynfrost
VVJ-I, YLA2
iee: SHS Nordlys
VVJ-II, KRJ-I
e: Brynhild Hilfrida
YLA1, KRJ-I, VVJ-I
nvh, 145cm, vhkko
ei: Roudan Theodor
KRJ-II, VVJ-II, YLA2
nvh, 145cm, rnhkko
eii: VIR MVA Ch Amarn Skjorre
KTK-III
eie: Dazzling v.Pijnboompit
YLA2, KRJ-II, VVJ-III
ee: Brynhild Snøhvit
KRJ-I, VVJ-I
nvh, 137cm, vhkko
eei: Snøfnugg
VVJ-III
eee: Brynhild Sussan
VVJ-I, KRJ-I

Näytä loput polvet (5+)


Isä: Brynhild Haakon
Haakon on upea, harmaahallakko vuonohevosori, joka on osa palkitusta Hammerfest-orista alkanutta H-alkuista kasvatuslinjaa. Haakonin jalostusura alkoi 8-vuotiaana Ardin ollessa sen ensimmäinen jälkeläinen. Ori on ehdottomasti omimmillaan valjakkoajossa, jossa se on kisannut menestyksekkäästi vaikeissa luokissa asti, mutta se on saanut myös ratsukoulutuksen kasvattajatallillaan Brynhildissä. Luonteeltaan Haakon on sopiva yhdistelmä ystävällisyyttä ja kuuliaisuutta, mutta kuitenkin samalla myös kisahevoselle ominaista energisyyttä ja herkkyyttä.
Näytä isän sukuselvitys
Emä: Brynhild Hilfrida
Kaunis valkohallakko Hilla on Shelyesin tuntihevoskatraan suosituimpia ja osaavimpia kouluratsuja. Tarkka ja vaativa tamma on erinomainen opetushevonen tehden aina selväksi, tekeekö ratsastaja kulloinkin oikein vain väärin. Yleispainotteinen tamma on tuntihevosen uransa ohella niittänyt mainetta myös kisakentillä niin ERJ:n, KRJ:n kuin VVJ:n alaisissa kilpailuissa. Hilla on perinyt sukunsa tammoille tyypillisen omanarvontuntoisen luonteen, mutta se on kuitenkin ystävällinen ja turvallinen käsiteltävä sekä erittäin motivoitunut työkaveri kisakentillä.
Näytä emän sukuselvitys
Hoito-ohjeet
- Ei karsinaan ilman henkilökunnan lupaa!
- Tarhataan ilman päitsiä.
- Ensisijaisesti ratsastuskäytössä sidepullit, herkkä kuolaimelle.
- Maastoon kolmipalakuolain ja suojat joka jalkaan.
- Ei saa jättää tarhaan viimeisenä.
- Ruoat turvotetaan valmiiksi etukäteen.
- Sateella sadeloimi, villaloimi kuivatukseen.
- Klipattuna ratsastusloimi alku- ja loppukäynteihin.
- Kevyttoppaloimi pakkasella, jos klipattu.
Jälkikasvu
Syntynyt Skp, väri Varsan nimi Emä
Ei jälkeläisiä
Ardi on liian nuori jalostukseen.
Värigenetiikka: Aa / Ee / DD
A-lokus: Heterotsygootti (Aa) – Kykenee tuottamaan harmaahallakkoja jälkeläisiä.
E-lokus: Heterotsygootti (Ee) – Kykenee tuottamaan punahallakkoja jälkeläisiä.
D-lokus: Homotsygootti (DD) – Tuottaa vain hallakkoja jälkeläisiä.
C-lokus: Ei voikko (nn) – Ei kanna voikkogeeniä. Ei tuota tuplavoikkoja (kvit) jälkeläisiä.
Tasot ja ominaisuuspisteet
Jaos Pisteet Taso (/Max)
KRJ530.89 p. 1 (/5)
VVJ919.94 p. 2 (/9)
Kategoria - pisteet
tarkkuus ja ketteryys461.84 p.
kuuliaisuus ja luonne458.1 p.
tahti ja irtonaisuus72.79 p.
hyppykapasiteetti0.84 p.
rohkeus0.84 p.
nopeus0.08 p.
kestävyys0.08 p.
Kilpailutavoitteet
KOULURATSASTUS - KRJ
VILLIT KISAT SIJOITUSTA, TAVOITE 40 kpl
PORRASTETUT KISAT 530.89 PISTETTÄ, tavoite 2400 p.
22 %
Vaikuttavia lajeja 3 -- kisapisteitä KRJ:n porrastetuista 5 p.
VALJAKKOAJO - VVJ
VILLIT KISAT SIJOITUSTA, TAVOITE 40 kpl
PORRASTETUT KISAT 919.94 PISTETTÄ, tavoite 5600 p.
16 %
Vaikuttavia lajeja 0 -- kisapisteitä VVJ:n porrastetuista 7 p.
Kouluratsastuskilpailut
Kilpailusuunnitelma / tavoitteet
4-VUOTISKAUSI 5 STARTTIA HELPPO C
5-VUOTISKAUSI 5 STARTTIA HELPPO C, 10 STARTTIA HELPPO B
6-VUOTISKAUSI 15 STARTTIA HELPPO A
7-VUOTISKAUSI 5 STARTTIA VAATIVA B
VILLIT KOULU: sijoitusta, joista voittoja (voittoprosentti %)
08.07.2022Sommersolverv 2022He C19 / 29
Muut suoritukset
VVJ: sijoitusta, joista voittoja (voittoprosentti %)
Näyttelytulokset
20.09.2020 Zen
Tuom. Pölhö
Rakennekuva: kaikki varsat
EM: Tekniikka
EO-sert
"Ikäisensä näköinen, hyvänmallinen ja sopusuhtainen varsa. Vaikka varjostus jne. onkin hyvin minimaalista, on muotoa ja kolmiulotteisuutta saatu silti hienosti esiin taitavalla viivan- ja värinkäytöllä. Mieleenpainuva toteutus, arvosteluun vaikuttamattomana yksityiskohtana pakko mainita selkeä ja mielenkiintoinen tausta sekä esittäjän ilmeikkyys."
18.09.2020 Sumulahti
Tuom. Inna
Rakennekuva: orivarsat
EM: Kokonaisuus
EO-sert
“Persoonallinen toteutus, jossa myös selkeä piirtäjän leima. Erityistä plussaa tilannekuvasta, johon on myös ihminen toteutettu.”
30.08.2020 Seppele
Tuom. Aksu
Rakennekuva: varsat EO-sert
LKV, BIS 3
© PKK
Valmennukset
00.00.0000 - paikka - valmentaja (© kirjoittaja)
Ei valmennuksia.
Päiväkirjamerkinnät
13.05.2021 - Vierailu Brynhildissä - 227 sanaa (© Omistaja)
Vaikka kevät oli ollut niin hektinen, että olisi voinut kuvitella mulla olleen kaikkea muuta kuin aikaa murehtimiseen, olin silti potenut hiukan huonoa omatuntoa annettuani Ardin Brynhildiin ylläpitoon. Rationaaliset syyt sen takana kuitenkin muistuttivat mua päätöksen järkevyydestä: Brynhildissä oli asiantuntemusta, varsakokemusta omaavaa työvoimaa, ja rauhallisemmat puitteet -- siis kaikin puolin paremmat lähtökohdat vilkkaan orivarsan kouluttamiseen, kuin pyörittämälläni ratsastuskoululla. Yrittäjän arjeltani en ehtinyt vierailemaan Brynhildissä kovin usein, mutta Viivi oli näyttänyt paljon kuvia ja videoita Ardin koulutuksen etenemisestä poiketessaan Shelyesissä Flammea katsomassa. Odotukseni olivat siksi suuret, kun vihdoin sain revittyä itselleni aikaa ja huristeltua Skodallani naapuritallille.

Omalta talliltanikin vuosien takaa tuttu Sølvi Lillebø Karlsen oli minua vastassa, ja sain kuulla, että hän ja Sara Bakke olivat pitkälti olleet kouluttamassa Ardia valjakko- ja ratsuhevosen elämään. Koska minulla ei ollut paljoa aikaa, päätin vain ohjasajaa Ardia hiukan ja tunnustella, miten se reagoi apuihin.

Viivi oli kertonut, että Ardi toimii paremmin kuolaimettomalla, mikä tuntui minusta hiukan vaikealta uskoa; oman kokemukseni mukaan vuonohevosorit tuppasivat olemaan pikemminkin vahvasuisia, mutta päätin silti kuunnella kollegaani. Ardi oli hyvin miellyttävä työstää, ja sen ryhti oli parantunut paljon viime näkemästä, eikä se ollut enää juurikaan vino toiseen kierrokseen. Yllätyksekseni kuolaimeton toimi hyvin, ja nuori ori reagoi melkein ajatukseen. Lyhyen treenituokion jälkeen en voinut olla pohdiskelematta, milloinkahan minulla olisi aikaa tulla toiste, ja käydä vaikka selässäkin. Ardi oli kuitenkin jo lähemmäs nelivuotias, joten ratsastajaan totutteleminen olisi orille jo hyvinkin ajankohtaista.




virtuaalihevonen || a sim-game horse || virtuaalitalli || a sim-game stable
Copyright © Jassu L. 2008—2024. Tekijänoikeus.
Varusteet © Equestrian PRO, ellei kollaasin yhteydessä toisin mainittu