† SHS Nordlys 20.01.2013 - 11.07.2018
|
VVJ-II, KRJ-I |
SHS Nordlys syntyi naapuritallillamme Shelyesissä ollen tallin ensimmäinen kasvatti useamman vuoden kasvatustauon jälkeen. Se sai heti leikkikaverin harmaahallakosta ikätoveristaan Skjønnheten Musling Torista eli Linasta, ja nuori vuonohevoskaksikko nähtiinkin usein piristämässä talliväen kevätpäiviä tempauksillaan. Noran vieroituksen jälkeen alettiin hiljalleen suunnitella tamman myymistä toisaalle, kunnes sen kasvattaja Jassu keksi kaupata tamman meille. Ruunihallakko pikkutamma jännitti kovasti muuttoaan, vaikka sen uusi koti sijaitsikin vain muutaman kilometrin päässä Shelyesistä ja ympärillä pyörivät ihmisetkin olivat sille jo osittain ennestään tuttuja. Uuteen paikkaan sopeuduttuaan Norasta kouliutuikin varsin mukava harrastetamma.
Nora saattaa usein jäädä ensitapaamisella hieman etäiseksi, sillä tamma ei ole heti suuna päänä tekemässä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Se on kuitenkin ystävällinen ja miellyttämishaluinen, joten käsittely maasta käsin sujuu pääsääntöisesti hyvin aloitteleviltakin.Toisten hevosten seurassa Nora on kuitenkin jatkuvasti hakemassa huomiota ja se haluaa päästä jokaisen uuden tapaamansa hevostuttavuuden luokse. Erityisesti tarhassa ollessaan Nora innostuu usein riekkumaan yhdessä laumakaverien kanssa. Tamma nimittäin rakastaa yli kaiken tarhassa rymyämistä ja lajitoverien kanssa puuhailusta. Myös vapaana liikkuminen on Noralle erityisen tärkeeää, jonka vuoksi se viihtyy hyvin tilavassa ja virikkeellisessä tarhassa toisten kanssa.
Sekä ratsuna että ajettavana Nora on miellyttämishaluinen ja tasainen. Se taitaa haastavammatkin tehtävät maltillisesti ja tahdikkaasti, mutta tamman keskittymiskyky saattaa toisinaan lipsua ympäröivän hälinän tai muiden hevosten vuoksi. Erityisesti ryhmävalmennukset ja kilpailutilanteet vaativatkin ratsastajalta tai ohjastajalta erityistä valppautta. Nora saattaa nimittäin ottaa mallia säikkyvistä tai hölmöilevistä hevosista ja vauhtiin päästyään sen rauhoitteleminen voi olla vaikeaa. Valjakkoajossa ruunihallakko tamma toimii kuitenkin hyvin niin yksin kuin parinkin kanssa. Kilpailutilanteissa pari onkin hyvä tuki Noralle ja varman kaverin seurassa se osaa jättää helpommin jännittävän kilpailuympäristön omaan arvoonsa ja keskittyä itse suoritukseen.
i. Rayan Gruaige nvh, rnhkko, 146cm |
ii. Rolf Sebastian nvh, rnhkko, 145cm |
iii. Canute nvh, rnhkko, 145cm |
iie. Rolf Beate nvh, rnhkko, 138cm | ||
ie. Tristhetta nvh, vhkko, 140cm |
iei. Mirakel Gutt nvh, rnhkko, 147cm | |
iee. Sinnet nvh, rnhkko, 142cm | ||
e. Elin av Rågkross nvh, hhkko, 142cm VVJ-I |
ei. Lykkeridder nvh, hhkko, 141cm |
eii. Hagal nvh, hkko |
eie. Maiken nvh, hkko | ||
ee. Svanhild nvh, rnhkko, 142cm |
eei. Heimdall nvh, hkko | |
eee. Edna nvh, hkko |
Isä Rayan Gruaige on re-electin kasvattama komea vuonohevosori. Kauan Guardians Hingstarin orivalikoimassa vaikuttanut yleispainotteinen ori on varsinainen monitoimikaveri. Se on kilpaillut menestyksekkäästi paitsi este-, koulu-, ja kenttäratsastuksessa, myös jonkin verran työ- ja valjakkoajossa. Mikäli siis kaipaa todellista moniosaajaa hevosensa sukuun, on Rayan Gruaige varma valinta. Tuttavallisemmin Randyksi kutsuttu ori on pääsääntöisesti hyväkäytöksinen ja kuuliainen, mutta sen kanssa on tarpeen tullen osattava olla myös jämäkkä. Orilla ei tiedettävästi ole muuta jälkikasvua Noran lisäksi.
Emä Elin av Rågkross muutti kasvattajansa luota Ruotsista rotunsa juurille vahvistamaan Shelyesin tuntihevoskantaa ja herättelemään tallin vuonohevoskasvatusta. Elliksi kutsuttu tamma toimi kauan tuntiratsun tehtävissä, ja siitä kouliintuikin etevä ja rauhallinen opetushevonen, vaikka maastossa rymyäminen luonnistuikin siltä koulutuuppausta paremmin. Ikää kerättyään Elli jäi rennolle käytölle ja muutti lopulta Brynhildiin viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Elli on varsonut kahdesti - sen vanhempi tammavarsa Nora syntyi Shelyesissä, kun taas kuopus Gustav on Brynhildin kasvatti.
ominaisuuspisteet
Hyppykapasiteeti ja rohkeus
Nora on kilpaillut pääasiassa perinteisissä kilpailuissa. |
jälkikasvu
nvh-o. Brynhild Thorald (s. 16.01.2014), isä Brynhild Tordenvær |
cup-sijoitukset
|
menestys
VVJ-II -palkittu heinäkuun 2015 tilaisuudessa pistein
KRJ-I -palkittu joulukuun 2015 tilaisuudessa pistein |
Valjakkoajo (VVJ) - 42 sijoitusta, joista 4 voittoja | ||
19.07.2013 - Fiktio - noviisi - 5/32 04.08.2013 - Privas Park - noviisi - 1/25 06.08.2013 - Privas Park - noviisi - 1/25 08.08.2013 - Salpicar - noviisi - 2/29 08.08.2013 - KT Vienre - noviisi - 3/30 12.08.2013 - Salpicar - noviisi - 4/29 13.08.2013 - KT Vienre - noviisi - 3/30 15.08.2013 - Fiktio - noviisi - 4/40 17.08.2013 - Fiktio - noviisi - 3/40 17.08.2013 - Konkkaronkka - noviisi - 5/30 21.08.2013 - Fiktio - noviisi - 5/40 22.08.2013 - Fiktio - noviisi - 6/40 02.09.2013 - Konkkaronkka - noviisi - 3/30 02.09.2013 - Huvitus - noviisi - 2/12 |
15.09.2013 - KK Bailador - noviisi - 3/12 22.09.2013 - Konkkaronkka - noviisi - 1/30 25.09.2013 - Breandan - noviisi - 3/40 30.09.2013 - Ponipallero - noviisi - 5/30 01.10.2013 - Brynhild - noviisi - 3/30 02.10.2013 - Huvitus - noviisi - 4/23 02.10.2013 - Nuovan Talli - noviisi - 6/60 05.10.2013 - Konkkaronkka - noviisi - 1/40 08.10.2013 - Konkkaronkka - noviisi - 3/40 12.10.2013 - Salpicar - noviisi - 4/29 16.10.2013 - Salpicar - noviisi - 5/29 17.10.2013 - Salpicar - noviisi - 2/29 23.10.2013 - Nuovan Talli - vaativa - 6/40 25.10.2013 - Brynhild - noviisi - 6/40 |
18.10.2013 - Kirbera - noviisi - 3/30 03.11.2013 - Breandan - vaativa - 4/50 04.11.2013 - Salpicar - vaativa - 4/39 05.11.2013 - Fiktio - vaativa - 2/17 06.11.2013 - Fiktio - vaativa - 3/17 09.11.2013 - Salpicar - vaativa - 4/39 13.11.2013 - Fiktio - vaativa - 2/17 14.11.2013 - Breandan - vaativa - 2/25 14.11.2013 - Salpicar - vaativa - 2/39 19.11.2013 - Breandan - vaativa - 5/25 25.11.2013 - Breandan - vaativa - 5/25 10.12.2013 - Heavyweight Drafting - vaativa - 3/27 18.12.2013 - Konkkaronkka - vaativa - 3/30 19.12.2013 - Konkkaronkka - vaativa - 4/30 |
Kouluratsastus (KRJ) - 42 sijoitusta, joista 8 voittoja | ||
28.07.2013 - Konkkaronkka - helppo C - 2/40 01.08.2013 - Konkkaronkka - helppo C - 1/40 03.08.2013 - Konkkaronkka - helppo C - 1/40 05.08.2013 - Konkkaronkka - helppo C - 4/40 24.08.2013 - Minnan Tila - helppo C - 1/18 09.09.2013 - Odelie's Loves - helppo C - 5/30 12.09.2013 - Huvitus - helppo C - 2/40 26.10.2013 - Fiktio - helppo C - 3/40 28.10.2013 - Fiktio - helppo C - 1/40 11.11.2013 - Marike - helppo C - 4/50 14.11.2013 - Fiktio - helppo B - 3/40 15.11.2013 - Örpsilä - helppo B - 7/50 21.11.2013 - Fiktio - helppo B - 5/40 22.11.2013 - Fiktio - helppo B - 2/40 |
24.11.2013 - Scandic Stables - helppo B - 5/50 12.02.2014 - Fiktio - helppo B - 6/40 13.02.2014 - Fiktio - helppo B - 4/40 17.02.2014 - Riiviöt - helppo B - 6/50 21.02.2014 - Funnel - helppo B - 5/50 21.02.2014 - Brynhild - helppo B - 1/40 23.02.2014 - Funnel - helppo B - 6/50 03.09.2015 - Derian - helppo B - 4/36 07.10.2015 - Petäjävaara - helppo B - 2/40 05.11.2015 - Kaunovaara - helppo B - 5/30 07.11.2015 - Kaunovaara - helppo B - 2/30 08.11.2015 - Kaunovaara - helppo B - 3/30 08.11.2015 - Kaunovaara - helppo B - 5/30 09.11.2015 - Kaunovaara - helppo B - 4/30 |
10.11.2015 - Delicate - helppo B - 5/30 16.11.2015 - Susiraja - helppo B - 1/30 17.11.2015 - Fiktio - helppo B - 5/40 18.11.2015 - Huvitutti - helppo B - 4/50 20.11.2015 - Huvitutti - helppo B - 5/50 21.11.2015 - Fiktio - helppo B - 2/40 23.11.2015 - Susiraja - helppo B - 5/30 23.11.2015 - Fiktio - helppo B - 1/40 24.11.2015 - Susiraja - helppo B - 1/30 24.11.2015 - Huvitutti - helppo B - 5/50 24.11.2015 - Fiktio - helppo B - 3/40 02.12.2015 - Holmberg - helppo B - 5/40 04.12.2015 - Holmberg - helppo B - 3/40 08.12.2015 - Holmberg - helppo B - 2/40 |
Esteratsastus (ERJ) - 21 sijoitusta, joista 5 voittoja | ||
18.07.2013 - Moana Part Breds - 50cm - 3/36 07.09.2013 - Marike - 50cm - 2/18 10.09.2013 - Salpicar - 50cm - 1/12 21.10.2013 - Juksula - 50cm - 2/36 24.10.2013 - Juksula - 50cm - 3/36 27.11.2013 - Cresendo - 70cm - 7/50 10.01.2014 - KK Steward - 70cm - 3/27 |
17.01.2014 - Mewian Welsh - 70cm - 3/50 31.01.2014 - Sahne Stud - 70cm - 1/24 10.02.2014 - Marike - 70cm - 4/40 21.02.2014 - Tuuliharja - 70cm - 6/40 23.02.2014 - LAC - 70cm - 1/40 25.02.2014 - Elm Ponies - 70cm - 1/30 02.03.2014 - Huvitus - 70cm - 5/40 |
03.03.2014 - KK Baildor - 70cm - 4/39 22.03.2014 - Cresendo - 70cm - 4/26 28.03.2014 - Hulmur - 70cm - 7/60 29.03.2014 - Marike - 70cm - 4/40 02.05.2014 - Jindabyne - 70cm - 5/27 03.05.2014 - Jindabyne - 70cm - 1/27 03.05.2014 - Jindabyne - 70cm - 5/27 |
Tutustuminen valjakkoajon saloihin aloitettiin tallin puolella uljaiden valjakkoponien valjastamisella. Tunnille osallistuneet ponit laitettiin valmiiksi isossa tallissa, jotta kaikkia pystyttiin opastamaan helposti. Brynhildistä tuotua Vikaa otti selvästi päähän karsinastaan uhitellut Hera, ja tamma koettelikin jo heti alkuunsa Kairanin hermoja. Vinja ja Nora seisoivat rauhallisesti aloillaan vaikka varusteita puettiinkin useampaan otteeseen, eivätkä soljet meinanneet osua heti oikeisiin paikkoihin.
Kun sekä vuonohevoset että ohjastajat oli puettu asianmukaisesti, tunti päästiin aloittamaan maneesin puolella. Alkuun ohjastajat saivat kuulla sen tylsän teoriaosuuden ohjastamisen ja valjakkoajon perusteista, sekä valjakkoajon yhteneväisyyksistä kenttäratsastukseen verrattuna. Koulukokeessa suoritettavana on rata, johon sisältyy esimerkiksi pysähdyksiä ja erilaisia kuvioita käynnissä ja ravissa kouluratsastusradan tyyppisesti. Tarkkuuskoe puolestaan vastaa esteratsastusrataa, mutta esteet ovat portteja joiden läpi ajetaan. Viimeinen osuus, eli kestävyyskoe, ajetaan maastossa. Se koostuu kolmesta osasta, joissa suoritettavana on myös erilaisia esteitä.
Tunti oli suunniteltu koulukoetta silmällä pitäen ja se aloitettiin yksinkertaisella harjoituksella. Hevoset kulkivat aluksi uraa myöden ja ohjastajien tehtävänä oli tehdä sopiviin kohtiin pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Kauhistelun kohteena oli alkuun hevosen etäisyys ohjastajasta ratsastukseen verrattuna, mutta perusasiat sujuivat kauhisteluista huolimatta kaikilta kunnialla. Vinja oli tammoista selvästi rauhallisin ja kuuliain, vaikka sekään ei ollut päässyt kärryjen eteen pitkiin aikoihin. Hilda sai pysyä tarkkana, että tamma liikkui tarpeeksi reippaasti eteen, ja että annetut avut pysyivät tarpeeksi selkeinä. Beatalla ja Noralla ei puolestaan ollut pulaa vauhdista, sillä tamma oli jännittynyt päästyään pitkästä aikaa Shelyesiin. Tuulesta vaimeasti koliseva ulko-ovi uhkasi viedä Noran huomion itse työskentelystä ja pysähdykset meinasivat välillä jäädä pitkiksi. Vika puolestaan jatkoi jurotuslinjallaan - se oli ärsyyntynyt Kairanin voittoon tallissa ja yritti hankaloittaa tämän elämää edelleen maneesin puolella esimerkiksi kulmissa oikomalla.
Tällä kertaa tuttavani, osaava valjakkoajovalmentaja Lili saapui valmentamaan vuonistammojani Noraa ja Kamia. Molemmat tammat ovat vielä nuoria ja ne ovat yhdessä päässeet tutustumaan valjakkoajoon toistaiseksi pariluokkien merkeissä. Kami ei ole siitä helpoimmasta päästä eikä se erityisesti piittaa muista hevosistakaan, mutta onneksi Noralla on ollut sen työskentelyyn kuitenkin positiivinen vaikutus. Seurattuaan alkuverryttelyjämme Lili totesi pitävänsä tarkkuuskokeeseen keskittyvän valmennuksen. Hän asetteli kentälle useita tötteröitä, joita käytimme apuna tehtäviä suorittaessamme.
Toisin kuin yleensä, tuntui tammojen työskentelyn taso vain hiipuvan valmennuksen edetessä. Aluksi sekä Kami että Nora liikkuivat mielellään ja suoriuduimme tehtävistä kohtalaisella menestyksellä. Vaikka Lili muistuttikin sinnikkäästi virheistäni ja antoi uusia vinkkejä, katosi Kamin työskentelyinto täysin. Tamman mielenkiinto hyppelehti kaikkiin muihin asioihin aina Noran kiusaamisesta tallipihan tapahtumiin. Lopulta päätimme lopettaa varsinaisten tehtävien suorittamisen, kun saimme aikaiseksi muutaman kohtalaisen suorituksen, joilla Kamikin oli suunnilleen kuulolla. Teimme kuitenkin vielä lopuksi pieniä helppoja harjoituksia, kunnes päästin tammat kävelemään pitkin ohjin. Vaikka tänään ei selvästi ollutkaan Kamin päivä, antoi Lili ihan positiivista palautetta Norasta, jota ei pahemmin haitannut Kamin kiukuttelu.
Viimepäivinä on ollut niin kurjia kelejä (vaikka ennustukset olivatkin toista luvanneet), että heti pitkän sadeputken tauottua päätimme lähteä pienellä porukalla maastoon. Itse johdin porukkaa Kamin kanssa, joka lähti talsimaan määrätietoisesti ensimmäisenä. Pienestä maastotauosta huolimatta tamma tuntui yllättävän rauhalliselta, eikä se alkanut temppuilemaan, vaikka takanamme tullut Frida yrittikin pariin otteeseen ohittaa sitä. Fridalla ratsasti tallityttömme Ada, joka oli ollut viimeaikoina paljonkin tekemisissä tamman kanssa. Ada näytti pärjäävän Fridan kanssa hyvin ja Kaminkin tuntien hän osasi pitää ratsunsa tarpeeksi kaukana. Viimeisenä tulivat tallimestarimme Stina sekä Nora-tamma. Nora jäi viime keväänä kevyemmälle käytölle ja tämänkaltaiset maastoretket olivat sille jo arkipäivää. Ruunihallakko tamma tallusti muiden perässä rauhallisesti vailla kiireen häivää. Kävimme kiertämässä noin tunnin lenkin lähiympäristössä, kunnes jälleen lähestyvät sadepilvet saivat meidät kääntymään takaisin. Pohja oli sen verran huonossa kunnossa sadepäivien jäljiltä, että tyydyimme varsin kevyeen lenkkiin. Virkistävä retki se oli joka tapauksessa ja tuli tarpeeseen niin ratsastajille kuin ratsuillekin.
Tänään Brynhildin tallialueella oli tavallisesta poikkeavaa vipinää, sillä Svolværin ala-asteelta tuli pieni koululaisryhmä tutustumaan hevosiin ja ratsastuksen alkeisiin. Talliin oli tuotu valmiiksi Frida, Synne, Granni, Nora ja Mette, jotka odottelivat koitosta karsinoissaan. Aluksi kävimme lasten kanssa läpi yleisiä käytösohjeita tallissa, sekä harjasimme kaikki tammat puhtaiksi. Näin keväällä siinä riittiikin työtä, sillä kaikki viisi (ja aivan erityisesti Granni ja Nora) olivat tukevan pölykerroksen peitossa. Tallityöntekijöiden avustuksella saimme kaikille varusteet päälle ja otimme esiin läheiseltä ratsastuskoululta lainaksi saadut kypärät.
Selvisi, että ryhmästä muutama oli aloittanut puolisen vuotta sitten ratsastuksen, mutta muuten lapset olivat varsin kokemattomia. Joukon nuorimmalla Grannilla saivat ratsastaa hieman kokeneemmat, sillä vaikka tamma käyttäytyikin siivosti, oli se kuitenkin porukan reippain. Jo kevyemmälle käytölle siirtyneet Frida, Nora ja Synne eivät puolestaan olleet moksiskaan pikkuihmisistä tai haparoivista avuista. Erityisesti Synne piti lapsista kovasti ja se osoittautuikin heidän suosikikseen. Laiskanpulskea Mette yritti puolestaan käyttää tilaisuuden hyväksi pysähtymällä kentän laidalle evästämään ja Frida ottaa aurinkoa kentän keskellä. Lapset ratsastivat kahdessa osassa, jonka aikana toinen puoli ryhmästä kävi laitumella katsomassa muita hevosia.
Brynhildissä oli tänään kengityspäivä. Nora sai muiden joukossa uudet kengät jalkoihinsa. Hain tamman laitumelta sisälle, kun oli sen vuoro. Kengittäjä tervehti tammaa ja aloitti työnsä. Hevonen seisoi muuten kiltisti paikoillaan, mutta viereisissä karsinoissa heiluvat Hilda ja Nelli saivat Norankin hieman levottomaksi. Se pälyili jatkuvasti kavereitaan, jollain tamman tasapainon säilyttäminen hieman hankaloitui. Pari kertaa se kiskaisi jalkansa kengittäjän jalkojen välistä vain pysyäkseen pystyssä. Ärähdin Hildalle ja Nellille, jotta ne lopettaisivat häiriköinnin, mutta tuloksetta. Onneksi kengittäjä oli kuitenkin kokenut ja tunsi Norankin vuosien takaa, joten hän ei pienestä säikähtänyt. Kun tamma saatiin valmiiksi, vein sen takaisin laitumelle. Taluttaessa Nora käyttäytyi kiltisti ja kengityksenaikainen sähellys oli mennyttä.
virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © Viivi