† Brynhild Tordenvær 6.11.13 - 11.7.18

Nuorista omakasvateistamme Sakesta ja Toresta on kevään aikana kouliintunut varsin mukiinmenevä parivaljakko, mistä on pitkälti kiittäminen tallityttöämme Stinaa. Nuori nainen kilpaili Saken emän Loten kanssa aktiivisesti valjakkoajossa, kunnes tamman oli aika jäädä ansaitulle kilpailueläkkeelle ja mammalomalle. Kun Loten ensimmäinen varsa jäi meille kotiin ja osoittautui vielä varsin lupaavaksi valjakkoponiksi, kiinnostui Stina sen koulutuksesta. Olin mielessäni kaavaillut pienelle Sakelle pariksi hieman vanhempaa Torea ja onnekseni orit tulivatkin loistavasti juttuun keskenään. Stina on vastannut hyvin pitkälti orien liikutuksesta ja olen itse osallistunut pääasiassa heidän valmentamiseensa. Nyt kolmikko on päässyt hiljalleen kilpailukentille asti ja ovat tuoneet ruusukkeita kotiin jo aivan kilpailu-uran alkumetreiltä asti! Tosin eihän me vähempään näiden poikien kanssa tyydytäkään. Sekä Toren että Saken kohdalla odotukset ovat olleet varsin korkealla, sillä Saken isänisä Remi, isänemä Vika ja Toren emänisä Hakon kuuluvat hienoimpiin valjakkohevosiin, joita olen omistanut.

”Noniin, herättelehän se Sakkekin tähän päivään, että päästään aloittelemaan”, huikkasin reippaasti Stinalle, joka käveli Toren ja Saken kanssa kentällä. Parivaljakossa kulkeneet orit vaikuttivat juuri sillä hetkellä yhtä erilaisilta kuin yö ja päivä - harmaahallakko Tore pälyili innoissaan ympärilleen, kun taas lämpimän ruunihallakko Sakke näytti olevan päiväunilla. Ohjasten toisessa päässä keikkunut Stina muistutti kuitenkin oria siitä tosiasiasta, että oltiin kentällä valmiina työntekoon saaden Saken hätkähtämään hereille.

Keskityimme valmennuksen ajan hiomaan pikkuseikkoja, jonka vuoksi pyrin pitämään tehtävät mahdollisimman yksinkertaisina ja valjakon perustasoon sopivina. Koulukokeesta otetut tehtävät ja radanpätkät eivät tuottaneetkaan aktiivisesti treenanneelle parivaljakolle ongelmia, mutta pyrin kiinnittämään erityistä huomiota kolmikon yhteistyöhön ja Stinan käyttämiin apuihin. Suoranaisesta valmennuksesta olikin jo hetki aikaa, joten ulkopuolisen huomauttelu apujen käytöstä ei ollut lainkaan pahitteeksi ja saimme mielestäni kehitettyä yhteistyötä taas hieman eteenpäin.

Vasta valmennuksen loppupuolella Stina alkoi saada molemmat orit samalle aaltopituudelle. Lämpimät auringonsäteet uhkasivat tehdä mukavuudenhaluisemman Saken hieman veteläksi, mutta viimeisillä tehtävillä Stina onnistui herättelemään sen täysin ja ruunihallakko ori väläytteli varsin hienoja pätkiä. Toren kanssa hereillä pysyminen ei tuottanut mitään ongelmia, mutta vaikka se kulkikin varsin siististi Saken vierellä, yritti se jatkuvasti tarjota nopeampaa askellajia. Siitä huolimatta viimeiset tehtävät lävistäjällä ja kaarevalla kiemura-uralla olivat erittäin tasapainoisia ja harmonisia suorituksia, enkä lopulta keksinyt enää mitään moitittavaa.

Olin lupautunut jälleen vahtimaan Stinan ohjastusta nuorten oriemme Saken ja Toren kanssa. Kolmikon oli tarkoitus osallistua tulevana viikonloppuna järjestettäviin yhdistettyihin valjakkoajokilpailuihin, joten suunnitelmissa oli treenata kyseisten kisojen koulukokeen rataa. Valjakko oli verrytellyt itsenäisesti molempiin suuntiin ja molemmat orit kulkivat varsin hyvin eteen. Neuvoin Stinaa ottamaan niitä vielä hieman kokoon ja annoin muutamia vinkkejä sopivan tuntuman suhteen, jonka jälkeen aloimme harjoitella koulurataa pienissä osissa. Pääsääntöisesti yksittäiset kohdat radasta sujuivat varsin moitteettomasti. Tehtäviä yhdistellessä valjakolla uhkasi kuitenkin välillä tulla kiire, eivätkä kaikki linjat osuneet aivan kohdilleen. Erityisesti laukkatehtävien jälkeen siirtymät raviin ja linjat seuraaville tehtäville olivat hieman hätäisiä ja teimmekin näiden tehtävien kanssa paljon toistoja. Lopuksi ohjeistin valjakkoa tulemaan radan muutaman kerran kokonaisuudessaan, jotta niin Sakke ja Tore kuin Stinakin saivat muodostettua tehtävistä kokonaisuuden. Laskin suorituksista pisteet oikean kilpailutilanteen tapaan, eivätkä ne olleet lainkaan hullumpia, vaikka alla olikin tehokas treeni kotiolosuhteissa.

Tore ja Sakke olivat saaneet aivan uutta puhtia, mistä oli epäilemättä kiittäminen (tai syyttäminen) eilistä vapaapäivää ja viilenneitä ilmoja. Parivaljakon ohjastaja Stina sai tehdä tosissaan töitä erityisesti valmennuksen alkupuolella, jotta orikaksikko pysyi tytön näpeissä. Kehotinkin Stinaa antamaan niille mahdollisuuden purkaa pahimpia energioitaan reippaan verryttelyn muodossa, jonka jälkeen aloimme houkutella niitä keskittymään työntekoon. Pysyttelimme valmennuksen ajan maneesissa, jonne olin kasannut tötteröistä ja puomeista pieniä kujia ja portteja. Tehtäviä yhdisti pitkät ja kaarevat linjat, joiden ajatuksena oli keskittää huomio seuraavaan esteeseen, vaikka siihen olisikin välimatkaa. Aluksi tehtävät sujuivat hieman vaihtelevasti, mutta reippaiden laukkapätkien jälkeen Stina alkoi saada Toren ja Saken kuulolle. Paikoittain sain olla hyvinkin tyytyväinen Stinan ja orien työskentelyyn ja siihen, kuinka paljon kolmikko oli kehittynyt kilpailu-uran aikana. Valmennuksen loppumetreillä Tore innostui vielä yrittämään äkillistä laukannostoa ilman Stinan lupaa. Sakke oli kuitenkin tähän mennessä jo rauhoittunut ja se pysyi Stinan kuulolla hyvin, jonka myötä Torekin myöntyi kohtaloonsa ja keskittyi loppuverryttelyyn.

Työntäyteisten päivien lomassa päätimme tallityöntekijöiden kanssa tehdä pienen irtioton arjesta ja lähteä porukalla rennolle maastoretkelle. Kilpailu-urallaan olevien orien kanssa on treenattu viimeaikoina ahkerasti, joten ne valikoituivat yhteistuumin ratsuiksemme. Itse johdin porukkaa Haffen kanssa, seuraavana tulivat kaksi nuorta tallityttöämme Rodin ja Toren kanssa, neljäntenä ratsuttajamme Mari nuoren, vielä koulutettavana olevan Linuksen kanssa ja perää puolestaan pitivät tallimestarimme Stina ja porukan vanhin ori Goran.

Retkestä muodostui lähes kahden tunnin mittainen lenkki, joka kiersi läheisen vuoristokylän ja merenrannan kautta. Matkalle mahtui niin rauhallinen laukkapätkä kuin metsässä samoiluakin ja niin hevoset kuin ihmisetkin tuntuivat nautivan siitä täysin siemauksin. Kaikkien onneksi retkestä muodostuikin juuri niin mukava kuin olimme toivoneetkin. Kaikki orit olivat liikenteessä rennolla mielellä, eikä Torekaan ryhtynyt missään vaiheessa kukkoilemaan. Nuorella Linuksella oli vielä ihmeteltävää, mutta vanhemmat orit toivat sille turvaa ja myös se suoriutui maastoretkestä hienosti. Haffe ja Goran vaikuttivat jopa aavistuksen laiskoilta, vaikka yleensä varsinkin Haffe on maastossa varsin pirteä. Haffen rauhallisuuteen saattoi silti vaikuttaa sekin, että sen perässä kulki Rodi, jolla ei tapansa mukaan ollut minkään valtakunnan kiire minnekään. Ori yritti ohimennen kurkotella satunnaisia kuusenoksia, mutta sen saaliit jäivät varsin vähäisiksi, mikä on eittämättä hyväksi sen vatsanympärykselle. Näillä eväin palasimme takaisin Brynhildiin arjen pariin, mutta ainakin hieman virkeämpinä kuin mitä lähtiessä olimme.

Sekä Sakke että Tore ovat saaneet viettää ansaittua kilpailutaukoa ja viettää laatuaikaa tammojen kanssa, kun taas Stina on väliaikaisesti keskittynyt toisten hevosten ajamiseen. Tänä keväänä on kuitenkin tarkoitus aloittaa viimeinen kilpailukausi orien kanssa ja Stina on palannut taas treenaamaan ahkerasti niiden kanssa. Tänään kävimmekin maastossa, jossa on muutamia kestävyyskokeen esteitä, sekä pitkä aurattu rata, jolla voi treenata hevosten kestävyyttä pidemmälläkin matkalla. Olin mukana ohjeistamassa ja vahtimassa valjakon menoa, sekä asettelemassa pujotteluun ja siltaan kuuluvia esteitä heille sopivaksi. Sakke vaikutti koko valmennuksen ajan todella hyvältä ja Stina sai siihen paikoittain oikein hyvän tuntuman. Maasto-osuus kuuluukin Saken ehdottomiin vahvuuksiin ja se tuntuu nauttivan hommasta täysin siemauksen. Tore oli puolestaan aavistuksen jännittynyt, johtuiko osittain siitäkin, että Stina kertoi itse olleensa hieman epävarma tuodessaan sitä tehtäville. Parivaljakko suoriutui kuitenkin kaikista tehtävistä enemmän tai vähemmän kunnialla ja pienen treenin myötä he tulevat varmasti olemaan yhtä hyvässä vireessä kuin aiemmillakin kausilla!

En ollut saada edellisenä yönä unen päästä kiinni jännittäessäni Toren ja Vindan kauan odotettua laatuarvostelutilaisuutta. Kaksikko oli ilmoitettu jo edellisen kuukauden tilaisuuteen, joka kuitenkin peruuntui, joten minua piinattiin vielä vähän lisää pitkällä odotuksella. Vaikka yöunet olivatkin jääneet vähäisiksi, ei minua väsyttänyt aamulla enää tippaakaan. Olin jo hyvissä ajoin valmiina tavaroiden ja hevosten kanssa, kun apukädeksi lupautunut tallityttömme Stina vasta saapui tallille. Onneksi Tore ja Vinda ovat molemmat tottuneita matkustajia ja helppoja lastata, joten liikkeelle päästiin lähtemään ilman sen suurempia kommelluksia.

Ehdin jo pelätä Toren heittäytyvän hankalaksi kuten sen emä Kami oli tehnyt aikaan omassa arvostelussaan, mutta onneksi pelkoni osoittautui lopulta turhaksi. Tore käyttäytyi koko päivän mallikkaasti, enkä olisi voinut olla ylpeämpi kasvattioristani. Se jaksoi poseerata yllättävänkin kärsivällisesti tuomareille ja valokuvaajille, enkä malta odottaa näkeväni tilaisuudessa otettuja valokuvia. Tapahtuman loppupuolella minut päästettiin viimein piinastani, kun lopulliset tulokset paljastettiin. Molempien hevosten tulokset vastasivat hyvin ennakko-odotuksiani ja Toren pisteet riittivätkin oikein hyvin ykköspalkintoon. Tästä päivästä rohkaistuneena alammekin hiljalleen kunnostautua kouluratsastuksen laatuarvosteluun, joka toivon mukaan menee yhtä hyvin kuin tämäkin!