Brynhild Sussan

Illalla pihatossa käydessäni huomasin, että Sussan vaikutti levottomalta ja sen olo alkoi olla selvästi tukala. Laskettuun päivään oli vielä viikko aikaa, mutta tamman käytöksen perusteella epäilin, että varsominen alkoi olla käsillä. Laitoin nopeasti varsomiskarsinan valmiiksi ja toin Sussanin sisälle. Valkohallakon tamman vatsa oli valtava ja liikkeet sen vuoksi jo varsin kömpelöt. Pääsimme kuitenkin turvallisesti karsinaan asti, jossa Sussan alkoi näykkiä hieman heinää.

Sussan oli tiineenä Snøfnugg-nimisestä orista, jonka kanssa olin kilpaillut viimeiset vuodet valjakkoajossa. Toivoin hartaasti, että yhdistelmästä syntyisi tammavarsa, jonka voisin pitää itselläni. Sussanin emänemä Sandvika oli oma tuontini, josta oli alkanut S-kirjaimella nimetty valjakkoajopainotteinen tammalinja – pieni tammavarsa tämän linjan jatkoksi olisi siis enemmän kuin toivottu.

Aavistukseni oli osunut oikeaan, eikä kulunut puoltakaan tuntia, kun Sussan meni makuulle. Synnytys sujui aivan oppikirjan mukaan ja maltoin pysyä karsinan ulkopuolella seuraamassa tilannetta. Kun pieni varsa oli kokonaan ulkona ja Sussan alkoi pestä sitä äidillisesti, uskaltauduin karsinan puolelle tervehtimään varsaa. Se oli hyvin paljon Sussanin näköinen tämän syntyessä, pieni valkohallakko varsa ja kaiken lisäksi tamma, juuri niin kuin olin toivonut. Sussan nousi ylös ja varsa yritti kovasti seurata perässä. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen jalat vihdoin kantoivat ja se hakeutui Sussanin nisälle. Toin Sussanille vielä uuden kasan heinää ja katselin kahta tammaa niiden ruokaillessa enkä malttanut odottaa, että näkisin millainen Sussanin ensimmäisestä varsasta kasvaa.

Tuntui, että oli kulunut ikuisuus siitä, kun olimme edellisen kerran valmentautuneet Sussanin kanssa. Tamma oli viettänyt pitkän loman (jos siis varsan paimentamista voi kutsua lomaksi) ja nyt sen kanssa oli hiljalleen alettu hakea kadonnutta kuntoa takaisin. Tänään meillä oli edessä Else-Maj Holmvikin valmennus, jossa ajatuksena oli lähinnä palautella mieleen koulukokeen asioita.

Sussan puhkui intoa, eikä se olisi malttanut millään kävellä, kun pääsimme kentälle. Verryttelimme aluksi kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen aloimme tehdä yksinkertaisia harjoituksia, joilla haettiin hevosen suoruutta ja sopivaa tahtia. Sussan ei olisi malttanut millään kuunnella apujani, vaan se olisi voinut omasta mielestään vain laukata tukka putkella. Else-Maj pysyi hyvin rauhallisena ja antoi hyviä neuvoja, joiden avulla sain haettua Sussania paremmin avuille. Hiljalleen tamma alkoi rauhoittua ja saimme hetkittäin ihan kelvollisiakin pätkiä, jolloin Sussan kulki aivan suorassa ja oli hyvin avuillani. Mitään parhaimmistoamme suoritukset eivät olleet, mutta siihen ei vielä pyrittykään. Alkuun oli kuitenkin päästy ja treenillä pääsisimme varmasti vielä takaisin tasolle, jossa olimme ennen varsalomaa olleet.

Katselin arvioivasti valkohallakkoa tammaa. Tai siis tammaa, joka oli joskus muinoin ollut valkohallakko, mutta joka muistutti tällä hetkellä lähinnä hyvin rusehtavaa hiirakkoa. Sussan oli kerännyt tehokkaasti pölyä ja hiekkaa turkkiinsa koko alkukesän ajan, mutta olin lykännyt kerta toisensa jälkeen perusteellista pesua. Nyt oli kuitenkin ehdottomasti sen aika, ajattelin taluttaessani pahaa aavistamatonta tammaa talliin, joka oli niin likainen, ettei sitä meinannut tunnistaa samaksi hevoseksi.

Tallin käytävää kulkiessamme Sussan ehti kiusata toista hevosta, kaataa ämpärillisen palautusjuomaa pitkin lattioita sekä nykäistä telineessä olleet loimet alas. Tamma yritti koskea kaikkea mihin se vain ylsi, eikä se olisi malttanut pysyä millään paikoillaan. Ehdin jo miettiä, että mitä tästäkin taas tulee, kun kiinnitin tammaa molemmilta puolilta pesupaikalle, mutta selvisimmekin pesuoperaatiosta ilman ylimääräisiä harmaita hiuksia. Lopputuloksena oli silmiä hivelevän hohtava tamma, josta piti napata kuva todistusaineistoksi ennen kuin se pääsisi piehtaroimaan ja näyttäisi taas samalta kuin tunti sitten. Koska oli kaunis ja lämmin kesäpäivä, lähdin taluttelemaan Sussania hetkeksi ulos, jotta se pääsisi hetkeksi syömään vihreää ruohoa ja kuivumaan sen verran, ettei se ehkä piehtaroisi välittömästi tarhaan päästyään.

Pitkä suora aukeni eteemme, eikä Sussan olisi malttanut enää millään kävellä. Tamma tiesi oikein hyvin, että tämä oli juuri se suora, jonka sai laukata niin lujaa kuin vain jaloistaan pääsi. Olimme pitkästä aikaa liikkeellä kahdestaan ja vaihtelun vuoksi olin päättänyt lähteä maastoon Sussanin kanssa ratsain. Muutaman päivän tauko treeneistä oli tehnyt sen, että tammalla oli energiaa vaikka muille jakaa. Kun vihdoin annoin luvan nostaa laukan, tamma ampaisi matkaan innosta vinkaisten.

Maisemat vilisivät silmissä ja kuulin vain Sussanin kavioiden iskevän rytmikkäästi hiekkaan, kun tamma viiletti paksu otsaharja hulmuten. Suora oli pitkä ja hyvän matkaa laukattuamme tamman vauhti alkoi vähitellen hidastua itsestään. Sussan siirtyi ensin raviin ja sitten käytiin helposti ja jatkoi matkaansa käynnissä korvat hörössä hieman puuskuttaen. Rapsutin kaunista tammaa kaulalle ja annoin sen jatkaa matkaa pitkin ohjin kohti kotia.