† Tollak EC 01.07.2010 - 11.07.2018

Tänään Tollakin kanssa päivän sana oli koulutreenit, jotka aloitimme vähän ennen päiväheinien jakoa. Tollak oli lähdössä yllättävänkin reippaasti mukaani kentälle, huolimatta siitä, että se huomasi heinäkärryjen odottavan jo tallin edustalla. Osittain orin innostus saattoi johtua siitä, ettei sen selässä oltu käyty yli viikkoon - itse olin liikuttanut sitä viimeaikoina pääasiassa kärryillä, kun taas tallityöntekijä oli käynyt juoksuttamassa sitä parinakin päivänä. Alkuunsa ori tuntui todella jäykältä, kun taas menohaluja eteenpäin oli liiaksikin. Aloitimme treenit pitkällä raviverryttelyllä, jolloin taivuttelin oria hiljalleen erilaisilla kuviolla. Kun Tollak alkoi hiljalleen tulla pohkeen ja ohjan väliin annoin sen laukata enimmät menohalut molempiin suuntiin. Perusteellisen verryttelyn jälkeen aloimme treenata pieniä osia yhdestä helpon B:n ohjelmasta, pääasiassa keskityimme hallittuihin temmonvaihteluihin ja siitymiin askellajien välillä. Raviin siityminen suoraan peruutuksesta tökki kerta toisensa jälkeen Tollakin ottaessa epämääräisiä sivu- ja käyntiaskelia, emmekä treenien aikana saaneet kertaakaan täysin toivomaani suoritusta. Ravilisäykset sen sijaan onnistuivat hyvin ja Tollak väläytteli paikoittain todella hienoa ravia. Loppuun yritimme vielä mennä pari kertaa yhden ohjelman kokonaan läpi. Luultavasti kilpailutilanteessa suoritus ei olisi yltänyt kovinkaan paljoa yli viidenkymmenen prosentin, mutta olin kuitenkin tyytyväinen orin keskittymiseen.

Kevät on kääntynyt muutaman päivän sisällä kesäksi jopa täällä Pohjois-Norjan perukoillakin. Tarhojen suuret puut ovat alkaneet kasvattaa lehtiään ja nurmialueet ovat muuttumassa ruskeankeltaisista vihertäviksi. Hevoset ovat tästä tietysti hyvillään, mutta valitettavasti ne yrittävät heti päästä tuhoamaan pienetkin vihertävät kasvinalut. Yllätin nimittäin Tollakinkin itseteosta, kun olin hakemassa sitä kävelylenkkiä varten tarhasta. Valkohallakko ori kurotteli keskittyneesti puun matalimpia oksia, kunnes keskeytin sen aikeet syödä kesän ensimmäiset väripilkut ja nappasin orin narun päähän. Raskaasti huokaillen ori lähti talsimaan perässäni kohti tarhan porttia.

Päästyämme lähimetsään Tollak heräsi transsistaan ja yritti koko matkan ajan kurotella milloin mitäkin versoa kohti. Olin kuvitellut orin olevan kävelyseuraa helpommasta päästä, mutta ilmeisesti kesän tulo oli liian suuri houkutus jopa Tollakille. Kävimme reilun lenkin Våganin kylän suunnilla, jossa satuimme törmäämään koulusta päässeisiin kolmasluokkalaisiin, jotka tulivat reippaasti moikkaamaan meitä. Vaikka Tollak ei järin huomionkipeä olekaan, malttoi sekin seistä lasten taputeltavana, sillä nämä nyhtivät sille samalla maasta ruohoa samaan tahtiin kuin mitä ori ehti syödä. Ruokatauon jälkeen vaaleanpunareppuiset pikkuihmiset jatkoivat matkaansa kylää kohti, kun taas me suuntasimme takaisin metsikköön ja sitä kautta tallille. Treenipäivien ohessa rennot kävelyretket tuntuvat tekevän hyvää niin itselle kuin poneillekin, eikä Tollakillakaan vaikuttanut olevan mikään kiire kotiin.

Treenin alle joutuivat tällä kertaa vanhempi orikaksikko, kun tuttavani Sandra saapui valmentamaan minua ja vuonohevosiani valjakkoajossa. Ensimmäisenä syyniin joutuivat noviisi-tasoiset poniorit Goran ja Tollak, jotka ovat edenneet kilpailu-urallaan hyvin hiljalleen, mutta menestyneet kuitenkin tasaisen varmasti pariluokissa. Orit ovat peräisin samalta kasvattajalta aina Alankomaista asti ja vaikka niiden kummankaan vanhemmat eivät olekaan menestyneitä valjakkohevosia, ovat orit osoittaneet innokkuutta ja osaavuutta lajin parissa.

Goran ja Tollak liikkuivat alkulämmittelyn aikana hyvin hakeutuen samalla tuntumalle. Tämän vuoksi aloitinkin valmennuksen positiivisin mielin ja korkein odotuksin. Sandra ohjeisti aloittamaan varsin helpoilla tehtävillä, joista molemmat orit suoriutuivat rutiinilla. Vaaleaverikkö nainen piti tarkkaan silmällä omaa toimintaani huomauttaen jokaisesta löytämästään pikkuviasta. Hänen tyylinsä mukaisesti positiivinen palaute jäi varsin vähälle, mutta toisaalta kehittävän palautteen myötä kai sitä nimenomaan kehitytään.

Päästyämme laukkatyöskentelyn makuun tehtäviä vaikeutettiin jo niin paljon, että jouduin tosissani ohjastamaan kieli keskellä suuta. Goran ja Tollak pysyivät hyvin avuillani, mutta otti oman aikansa kaivaa niistä esiin tehtävän vaatima säpäkkyys. Molemmat ponit ovat nimittäin varsin maltillisia työkavereita ja useilla yrityksillä suoritukset jäivät kiinni ainoastaan siitä, että niistä jäi uupumaan pieni määrä lisäenergiaa. Sandran topakan äänen saattelemana löysin kuitenkin uutta puhtia ajamiseen ja loppua kohden suorituksemme alkoivat ainakin kärryiltä käsin tuntua todella hyviltä. Vaikka Sandra keksikin paljon parannettavia pikkuasioita, löysi hän valmennuksen päätteeksi myös paljon positiivista sanottavaa, mikä lämmitti mieltä.

Tällä kertaa päätin heittää aivot narikkaan ja lähteä kokeilemaan jotain aivan uutta. Savikylän mainoksen nähtyäni en nimittäin voinut olla ilmoittautumatta leikkimielisiin tynnyrijuoksukilpailuihin. Tollak oli helppo valinta reissulle kylmäpäisyytensä ja monipuolisuutensa ansiosta. Ori onkin elämänsä aikana kilpaillut vaikka missä lajissa: meillä pääasiassa valjakkoajossa, mutta myös este- ja kouluratsastuksessa, sekä entisen omistajansa kanssa kenttäratsastuksessa. Lännenratsastus oli sillekin vielä tuntematon alue, mutta uskoin orin pääsevän siitä nopeasti jyvälle.

Vaikka kilpailut olivatkin aivan leikkimieliset, huomasin jännittäväni suoritustamme edeltänyttä pikkuponien luokkaa katsellessani. Pienet shetlanninponit puikkelehtivat uskomattoman vikkelästi tynnyriradan läpi ja pahemmilta kommelluksiltakin vältyttiin. Verryttelyn aikana Tollak tuntui hieman liiankin reippaalta ja keskityin erityisesti molempien pohkeiden läpisaamiseen. Meidän vuoromme oli heti toisen luokan alkupäässä. Vaikka ehdinkin jo pelätä käännösten jäävän liian pitkiksi, osoittautuivat epäilykset turhiksi. Suorituksemme oli ohi niin nopeasti, etten sen jälkeen kyennyt käsittämään, kuinka hienosti Tollak oli mennyt. Menimme suoraan luokan kärkeen, eikä kukaan onnistunut päihittämään aikaamme, joten saimme kotiinviemisiksi hienon ruusukkeen ja pokaalin!

Kauniin syyspäivän kunniaksi päätimme talliporukalla jättää illan treenin väliin ja lähteä porukalla maastoon ihaileman Norjan ruska-aikaa. Itse valikoin ratsukseni harmaahallakon Nöpön, joka oli jäänyt kesällä kilpailueläkkeelle ja siitoskäyttöön. Minä ja Nöpö johdimme porukkaa, seuraavina tulivat reippaat tallityttömme Tollakin ja vanhemman kasvattimme Jarlin kanssa ja perää piti tapansa mukaan tallimestarimme Stina nuoren Glitnen kanssa. Vuonisorit puhisivat innosta poistuessamme tallipihasta, eikä innokas Glitne olisi millään malttanut pysyä viimeisenä. Orin kanssa paljon touhunnut Stina tunsi kuitenkin Glitnen kuin omat taskunsa ja sai orin nopeasti takaisin ruotuun.

Lähdimme nousemaan pieniä ryteikköpolkuja pitkin vuoriston suuntaan. Reitillä me pääsimme ihailemaan ruskean ja oranssin eri sävyinä loistavaa maisemaa, kun taas ratsumme saivat pientä jalkatreeniä noustessaan polkuja ylös. Nöpö eteni reippaasti keräten välillä turhankin paljon välimatkaa takana tulleeseen Tollakkiin, jonka vuoksi jouduimme välillä pysähtymään ja odottamaan letkan loppupäätä. Tollak ei pitänyt nimittäin noustessaan minkään valtakunnan kiirettä, vaan sekin tuntui pälyilevän maisemia meidän kanssamme. Sen takana tullut Jarl ei myöskään pitänyt kiirettä. Kekseliäs poniori huomasi nimittäin yltävänsä polun varressa oleviin pensaisiin, joissa oli vielä jokusia vihertäviä lehtiä. Sitä ei selvästi haitannut, vaikka lehdet eivät olletkaan enää kovin tuoreita, ainakin se jatkoi sinnikkäästi niiden hamuilua ratsastajan kielloista huolimatta.

Paluumatkalla poikkesimme leveämmän hiekkatien kautta, jossa otimme muutamia ravi- ja laukkapätkiä rennolla mielellä. Glitne ei tosin ollut aivan samaa mieltä rennoista laukkapätkistä, mutta muutaman kerran jonon ohitettuaan se malttoi viimein pysyä omalla paikallaan. Nöpö, Tollak ja Jarl olivat sen sijaan epätavallisenkin nätisti ja rennon maastoretken henki oli selvästi tarttunut myös niihin. Lähes kahden tunnin retken jälkeen palasimme viimein tallille, jossa päästimme tyytyväiset ratsumme takaisin laitumelle.