Brynhild

Brynhild Hattfjell, eli kotoisammin vain Hatti, on omien kasvattiemme Haffen ja Briian kauan odotettu varsa. Siinä missä Briia edustaa hieman uudempaa linjaamme, on Haffe puolestaan tärkeimmän siitosorimme Hakonin varsa. Molemmat vanhemmat ovat erinomaisia kilpailukavereita niin valjakkoajossa kuin kouluratsastuksessakin. Siksi olinkin haljeta innosta, kun Haffen ja Briian varsa paljastui harmaahallakoksi oriksi. Ei ollut epäilystäkään, etteikö se jäisi jatkamaan H-orilinjaamme isänsä jalanjäljissä. Pikkuvarsasta asti Hatilla on ollut ehdottomasti esiintyjän elkeet ja se on tehnyt aina reippaasti tuttavuutta uusiin asioihin. Varsana sillä oli kuitenkin vaikeuksia kunnioittaa ihmisen tahtoa ja omapäisen orin koulutuksessa saatiin edetä hyvin maltillisesti. Hiljalleen Hatin luonne on kuitenkin tasoittunut ja vanhemmiten siitä on kasvanut mukavaluontoinen ja kuuliainen hevonen, jonka kanssa on ilo työskennellä.

Hatin kanssa on tärkeää pysyä itse rauhallisena, sillä levottoman ihmisen seurassa orin käsittely hankaloituu huomattavasti. Tällöin se käyttäytyy rauhattomasti, eikä kuuntele lainkaan ihmisen pyyntöjä. Eniten päänvaivaa aiheuttaa yleensä kavioiden huoltaminen, sillä Hatti ei normaalitilanteissakaan nosta jalkojaan kovinkaan hanakasti. Kengityksestä ja kavioiden vuolemisesta saadaan aina olla keskustelemassa ja toimenpide vaatiikin tutun ja varman käsittelijän. Vaikka Hatissa onkin omat haasteensa, on se kuitenkin mukava ori. Pääsääntöisesti se kunnioittaa ihmisiä ja osaa käytöstavat niin kotona kuin vieraissa paikoissakin. Laumassa Hatti on kuitenkin edelleen yhtä kukkoileva kuin varsanakin ja se yrittää jatkuvasti hyppiä vanhempien orien silmille. Nuorempien hevosten seurassa Hatti on tarkka korkeammasta asemastaan, mutta tosiasiassa se viihtyy kuitenkin hyvin laumakaveriensa kanssa.

Harmaahallakon orin suvussa yhdistyy erinomainen osaavuus valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa. Sen isälinja on menestynyt hienosti molemmissa lajeissa, samoin emän emä, mutta muuten sen suku on pitkälti valjakkopainotteista. Ori onkin perinyt osaavuutensa suvultaan ja sillä on kapasiteettia molempiin lajeihin. Niiden lisäksi se on myös kohtalainen esteratsu lennokkuutensa ja energisyytensä ansiosta. Hyppääminen on kuitenkin jäänyt varsin vähälle, mutta sitäkin pyritään harrastamaan toisinaan vaihtelun vuoksi. Vaikka Hatti on menestynyt erinomaisesti kouluratsuna, saa siitä kuitenkin komeimmat liikkeet ja suoritukset irti kärryjen edessä. Ori on omiaan erityisesti kentällä suoritettavilla osuuksilla yleisön katseiden alla, josta se saa uutta puhtia suorituksiin. Ratsuna ja ajettavana Hatti on kevyt ja kuuliainen, mutta se toisaalta vaatii myös tutun ja rauhallisen ihmisen työkaverikseen.

sukutaulu ja -selvitys

Isä Brynhild Hafgrim on isänsä Hammerfestin ensimmäinen orivarsa. Kovasti isäänsä tullut ori jäikin kasvattajansa luokse kasvamaan ja siitä paljastui osaava kilpailukaveri valjakkoajoon ja kouluratsastukseen. Mittavan kilpailu-uransa jälkeen se palkittiin ensimmäisellä palkinnolla valjakkoajon ja kouluratsastuksen laatuarvosteluissa, sekä toisella palkinnolla yleislaatuarvostelussa. Kotoisammin Haffeksi kutsuttu harmaahallakko herrasmies on jäänyt täysin siitoskäyttöön ja sen kuudesta tähänastisesta jälkeläisestä useampi on jo päässyt osoittamaan kykynsä kilpakentillä hyvällä menestyksellä.

Isänisä Hammerfest, eli kotoisammin vain Hakoniksi kutsuttu ori on yksi Brynhildin tärkeimmistä siitosoreista ja tallin ehdoton herrasmies. Yleislaatuarvostelun elokuun 2014 tilaisuudessa ensimmäisellä palkinnolla palkittu harmaahallakko ori on kilpaillut menestyksekkäästi erityisesti valjakkoajossa, mutta myös este- ja kouluratsastuksessa. Parhaimmillaan Hakon on kuitenkin valjakkoajossa varman ja kylmäpäisen luonteensa ansiosta. Nykyään ori on siitoskäytössä ja se on tähän mennessä saanut jälkikasvua kuuden hienon varsan verran.
  Isänisänisä Brennu-Njáll syntyi pienellä vuonohevostallilla Norjassa, Øvre Eidfjordin kylässä. Orista kasvoi kotitallinsa lupaus ja ylpeydenaihe, eikä se koskaan muuttanutakan sieltä pois. Vaikka 144cm korkea harmaahallakko ori olikin ilkikurinen hoitaa, oli se kuitenkin myös erittäin kapasiteetikas. Brennu-Njáll kiersikin elämänsä aikana runsaasti näyttelyissä ja valjakkoajokilpailuissa saaden tunnustusta myös naapurimaiden puolelta. Siitä tuli nopeasti kysytty ja tunnettu jalostusori ja ennen ennenaikaista menehtymistään ähkyyn se ehtikin saada yli kuusikymmentä varsaa.
  Isänisänemä Vigrestadbolka kasvoi ratsastuskoulun vilinässä tullen luottavaiseksi ja kärsivälliseksi tammanaluksi. Se ratsukoulutettiin kokeneimpien tuntiratsastajien avustuksella ja harmaahallakko tamma pääsi jo ratsastuskouluaikoinaan kisaaman pikkuluokkia. Yksi sen koulutukseen osallistuneista tuntiratsastajista menetti tammalle sydämensä täysin ja Vigrestadbolka muutti tämän yksityisomistukseen. Parivaljakko kilpaili myöhemmin menestyksellä koulu- ja esteluokkia vaativillakin tasoilla peitoten usein suuret ja sirorakenteiset hevosetkin. Kilpailuista eläkkeelle jäätyään tamma jouduttiin myymään pienelle siittolalle, jossa se varsoi viidesti.

Isänemä Liljekonvalj on ruotsalaissyntyinen vuonohevostamma ja aivan omanlaisensa persoona. Se erottuukin joukosta helposti paitsi luonteensa, myös harvinaisen keltahallakon värinsa ansiosta. Tamman vilkas mieli keksii jatkuvalla syötöllä ponikujeita hoitajiensa päiviä piristämään, joten sen kanssa ei varmasti käy aika pitkäksi. Lilje on ponimainen, mutta parhaimmillaan myös miellyttävä ratsu ja ajettava. Se onkin päässyt näyttämään kykyjään valjakkoajossa, jossa tamma on kilpaillut keräten 54 sijoitusta. Lilje on varsonut tähän mennessä kaksi orivarsaa.
  Isänemänisä Vinterkrigen syntyi ja kasvoi Pohjois-Ruotsissa. Sen kasvattaja omisti pääasiassa russeja, mutta päätti jättää vuonohevosvarsan kotiin kaavaillen siitä harrastekaveria esikoislapselleen. Kotoisammin Vinteksi kutsutusta orista kasvoi suurikokoinen ja luottavainen herrasmies. Se käyttäytyi jo nuorena fiksusti kaikenlaisissa tilanteissa ja oli myös lasten käsiteltävissä. Omistajan tytär valmentautui sen kanssa aktiivisesti este- ja kouluratsastuksessa ja parivaljakko starttasi muutaman kerran estekilpailuissa tuoden jokaisella kerralla ruusukkeen kotiin.
  Isänemänemä Thea av Vogar oli rakenteeltaan siro ja korkea, sekä väriltään harvinainen keltahallakko. Vasta kuusi vuotta täytettyään Thea myytiin ratsastuskouluun, jonka jälkeen se kiersi usellakin tallilla tehden tuntitöitä. Se ei ollut kuitenkaan paras valinta tunihevoseksi, sillä tammalla oli taipumusta kuumua ratsastaessa ja uhkailla pienempiä ratsastajia. Muutaman vuoden kuluttua se pääsi viimein yksityiskäyttöön, jolloin Thea alkoi kilpailla aktiivisesti hyvällä menestyksellä. Sen hallussa on esimerkiksi vuonohevosmestaruus vuodelta 2006.

Emä Brynhild Fjellbris, eli kotoisammin Briia, jäi alkujaan kasvattajansa luokse Brynhildiin koulutettavaksi. Ruunihallakko tamma aloitti kilpailu-uransa valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä, kunnes se sai ensimmäisen varsansa Hatin. Varsomisen jälkeen tamma päätettiin myydä uuteen kotiin ja muutaman mutkan jälkeen se päätyikin Suomeen täydentämään Ponipalleron vuonohevoskantaa. Fjellbris ei ole toistaiseksi ollut mainittavassa siitoskäytössä, mutta nykyisen yleispainotuksen ansiosta se on päässy jatkamaan monipuolisesti alkanutta kilpailu-uraansa.

Emänisä Fritjof Geir, eli kotoisammin Fritte syntyi Norjassa Jo Stromgrenin kasvattamana, josta se muutti Suomeen Harrastetalli Haavistoon. Aloitettuaan näyttävän kilpailu-uransa koulu- ja esteratsastuksessa se myytiin kuitenkin takaisin kotimaahansa Norjaan vuonohevoskasvatusta varten. Luonteeltaan energinen ja levoton Fritte oli ehdottomasti omimmillaan esteratsastuksessa, jossa se kilpaili aina metrin luokissa asti useita hyviä tuloksia saavuttaen. Valitettavasti ori menehtyi jo varsin nuorena ja Briia jäikin sen ainoaksi varsaksi.
  Emänisänisä Yngve Pe on upean ja menestyneen orin Organ Stetin ainoaksi jäänyt orivarsa. Tästä syystä odotukset sen suhteen olivatkin korkealla ja orilla oli kysyntää jalostuksessa jo nuorena. Yngve Pe kilpaili nuorena isänsä tavoin esteratsastuksessa, johon sillä ei kuitenkaan ollut yhtä suurta paloa. Myöhemmin parhaat kilpailutuloksensa se on saavuttanut kouluratsastuksessa, jossa se on sijoittunut useissa suurissakin kilpailuissa.
  Emänisänemä Kjellfrid T. oli hellyttävä vuonohevostamma, joka oli monipuolinen harraste- ja kilpailukaveri. Se kilpaili hyvin satunnaisesti niin koulu- ja esteratsastuksessa kuin valjakkoajossakin kohtuullisella menestyksellä. Suoranaisessa kilpailukäytössä se ei kuitenkaan ollut, vaan Kjellfrid jäi jo kohtalaisen nuorena siitoskäyttöön. Ruunihallakko tamma saikin yhteensä seitsemän hienoa varsaa.

Emänemä Sjøbrisen kiersi useammalla omistajalla, mutta yksi sen pitkäaikaisimmista kodeista oli Suomessa sijainnut Ruolampi. Siellä Millaksi kutsuttu tamma teki pääasiassa tuntitöitä, mutta tamma kilpaili myös harvakseltaan ratsastuslajeissa. Muutettuaan Norjaan se aloitti varsinaisen kilpailu-uransa niin koulu- ja esteratsastuksessa kuin valjakkoajossakin. Vaikka tamma onkin hieman tahmea liikkumaan, sillä on kapasiteettia moneen lajiin. Erityisesti ruunihallakosta Millasta on kuitenkin kaavailtu kotitallilleen siitostammaa ja se saikin esikoisvarsansa Briian jo pian Norjaan muutettuaan.
  Emänemänisä Grunnlaget for Hubby oli tanskalaissyntyinen ori, joka tuotiin kuitenkin jo nuorena rotunsa juurille Norjaan. Ruunihallakko ori vaikutti suurimman osan elämästään pienellä harrastetallilla, jossa asuessaan se pääsi kilpailemaan niin este- kuin kouluratsastuksessakin useita sijoituksia keräten. Tallin lopetettua toimintansa ori myytiin kuitenkin vasta aloittaneelle siittolalle, jossa se jäi korkean ikänsä vuoksi täysin siitoskäyttöön. Se pääsi kuitenkin pyörähtämään näyttelyissä, mutta turhankin kevyestä rakenteestaan johtuen se jäi vaille mainittavaa menestystä.
  Emänemänemä Sirene oli hurmaava vuonohevostamma, joka kiersi elämänsä aikana useissa kodeissa. Se oli usean harrastajan ensimmäinen suosikkihevonen ratsastuskoulussa asuessaan, sekä yksityisenä ensikosketus oman ponin omistamiseen ja kilpailemiseen. Lopulta lempeä tamma päätettiin myydä rauhalliseen loppuelämän kotiin. Vuonohevosia kasvattanut siittola kiinnostui siitä, sillä Sirene tulee varsin vanhasta ja harvinaisesta suvusta. Tamma muuttikin lopulta siittolalle, jossa se varsoi viidesti. Kaikki orivarsat on kuitenkin ruunattu, jonka vuoksi suku on jäänyt harvinaiseksi.

valmennukset ja päiväkirja

Hatti laukkasi paksun hangen peittämää kenttää pitkin reippain askelin. Orilla oli ollut eilen vapaapäivä ja tänään tarkoituksena oli juoksuttaa se, sillä huomenna palaisimme taas oikean treenin pariin. Else-Maj Holmik oli tulossa Lofooteille ja järjestämässä kaksipäiväsen valjakkoajovalmennuksen ryhmässä, jonka teemana oli suoruuden löytäminen.

Olin juoksuttanut Hatin aluksi liinassa molempiin suuntiin, mutta päästin sen vielä lopuksi vapaaksi kentälle. En ollut kolannut kentältä lumia taas hetkeen, joten siellä juokseminen oli orille samalla hyvää hankijumppaa. Hatti näytti nauttivan olostaan ja se jaksoi revitellä hangessa, vaikka se olikin selvästi pidemmän päälle raskasta. Takapää kuitenkin nousi lennokkaasti, kun ori laukkasi pitkää sivua villisti pukitellen.

Lopulta ori oli aivan hikinen ja se kävi piehtaroimaan hankeen, joka oli tehokas keino estää jälkihiki. Kun Hatti näytti olevan valmis, kutsuin sen luokseni ja kiinnitin riimunnarun riimun lukkoon. Lähdimme kävelemään yhdessä metsän reunaan ja kiersimme yhdessä lyhyen tallin lähistössä olevan maastoreitin, jotta Hatin hengitys ehti tasaantua. Orin askellus oli edelleen keveää ja oli hyväkin, että virtaa näytti jäävän huomisellekin, kun osallistuisimme taas valmennukseen.

Viimeiset kuukaudet olivat kuluneet pääasiassa valmentautuessa, sillä harjoittelimme ahkerasti helmikuun valjakkoajon cup-kilpailua varten. Tällä kertaa olimme päässeet pitkästä aikaa Else-Maj Holmvikin valmennukseen, jonka tarkoituksena oli harjoitella valjakkoajon tarkkuuskokeeseen. Topakka nainen oli vaativa eikä jättänyt pieniäkään virheitä huomioimatta, jonka vuoksi hän oli erinomainen auttamaan meitä Hatin kanssa työskentelemään niin hyvin kuin vain osasimme.

Harjoittelimme valmennuksen aikana erilaisia käännöksiä ja lähestymisiä niihin. Hioimme kuntoon askelia ja tahtia, joiden avulla pysyimme hyvässä tasapainossa koko käännöksen ajan ja pääsimme jatkamaan siitä parhaassa asennossa seuraavaa estettä kohti. Hatti keskittyi koko valmennuksen ajan täysin tehtäviin ja pystyin vaatimaan siltä niin tarkkaa suorittamista etten tiedä olemmeko pystyneet koko kauden aikana vielä vastaavaan. Else-Maj säästeli tavalliseen tapaansa kehujaan, mutta valmennuksen jälkeen hän totesi, että minulla oli hieno ori, jonka kanssa kannattaisi tähdätä korkealle.

Olimme valmentautuneet Hatin kanssa aktiivisesti lähinnä valjakkoajossa, joten koulutreeni valvovan silmän alla tuli enemmän kuin tarpeeseen. Valmentajani Embla Höydal oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta olin kuullut paljon hyvää hänen opetustyylistään, joka oli tuttavieni mukaan rauhallinen, mutta jämäkkä.

Aloitimme valmennuksen sillä, että verryttelin Hatin kaikissa askellajeissa ja Embla tarkkaili yhteistyötämme. Hän oli sitä mieltä, että tänään meidän kannattaisi keskittyä erityisesti oikean temmon löytämiseen, sillä sen kanssa oli ollut verryttelyn aikana haasteita. Hatilla tuntui olevan virtaa muidenkin edestä eikä se olisi malttanut mennä millään minun päättämääni vauhtia.

Työstimme ongelmaa siirtymien ja temmon muutosten avulla. Meillä molemmilla oli aluksi hieman vaikeuksia keskittyä, mutta hiljalleen tehtävät alkoivat sujua. Embla kehui Hattia erityisesti sen liikkeistä, jotka olivat vuonohevoseksi varsin näyttävät aina silloin kun ori malttoi kuunnella minua ja alkoi polkea hyvin takajalkojaan alleen. Vaikka valmennus olikin sujunut aluksi hieman vaihtelevasti, olin lopulta tyytyväinen suoritukseemme. Olimme saaneet korjattua hyvin ilmenneitä ongelmia ja kehitys valmennuksen alkuun nähden oli selkeä. Näillä eväillä jatkamme taas treenejä kotona ja toivottavasti syksyllä myös virallisten kouluaitojen sisällä.

Kulunut kilpailukausi oli ollut Hatin osalta varmaa suorittamista. Olimme voittaneet tälläkin kaudella useita kilpailuja tasokkaassa seurassa ja keränneet myös lukuisia muita sijoituksia. Hatti oli täyttänyt kaikki siihen kohdistuneet odotukset ja ylittänytkin ne ja meinasin haljeta ylpeydestä katsellessani harmaahallakkoa oria, joka leikki tarhassa laumakaverinsa kanssa. Hatti alkoi olla jo siinä iässä, että se saisi jäädä viettämään eläkepäiviä tammojen kanssa ja treenaaminen jäisi pikkuhiljaa vähemmälle. Sillä oli jo kaksi hienoa varsaa, minulle jäänyt ori Halden ja muualle myyty tamma Maiken, mutta tarkoituksena oli astuttaa vielä ainakin pari tammaa sillä. Hatti ravasi tarhassa lennokkain askelin kaverinsa innoittamana ja toivoin vain, että nuoresta Haldenista kasvaisi isänsä kaltainen ystävällinen ja kapasiteetikas ori.

Tallityöntekijämme olivat vastanneet viime aikoina Hatin liikutuksesta, mutta löydettyäni vihdoin omasta kalenteristani aikaa päätin viettää orin kanssa aikaa kahden kesken. Hatti seisoi maltillisesti aloillaan hoitaessani sitä. Nuorempana se oli ollut huomattavasti levottomampi hoitaessa, mutta vanhemmiten se oli selvästi todennut, ettei tässä ole enää kiire minnekään. Hatti katseli minua valppaasti tuuhean otsaharjansa alta, kun tulin karsinaan satulan kanssa ja asetin sen orin selkään. Varustaminen sujui ilman suurempia mutkia ja olimme pian valmiit lähtemään liikkeelle.

Noustuani selkään annoin Hatin päättää suunnan. Harmaahallakko ori lähti harppomaan reippain asekelin kohti tavanomaista maastoreittiämme. Polku teki noin viiden kilometrin pituisen lenkin tallialueen läheisyydessä. Se oli osittain ylläpidetty ja sen varrella pystyi hyvin menemään reippaammissakin askellajeissa. Hatti tarkkaili korvat hörössä ympärilleen, eikä mikään asia jäänyt varmasti siltä huomaamatta. Linnut lehahtivat lentoon läheisestä puskasta, mikä ei kuitenkaan järkyttänyt Hatin mieltä. Sen sijaan ori katsoi uteliaasti niiden suuntaan, kunnes jatkoi taas matkaansa lennokkain askelin.

Tarkoituksena oli tehdä ihan rauhallinen maastolenkki, joten emme lähteneet revittelemään, vaikka siihen olisikin ollut tilaisuus. Otimme muutamalla sopivalla suoralla rauhalliset pätkät ravia ja laukkaa, joka näytti sopivan myös Hatille oikein hyvin eikä ori yrittänyt tarjotakaan kovempaa vauhtia. Loppumatkan etenimme jälleen reippaassa käynnissä, mutta annoin Hatin pysähtyä hetkittäin myös haistelemaan maata ja syömään vasta puhjenneita puiden lehtiä. Kotiin päästyämme rapsutin oria kiitokseksi ja annoin sille taskussani odottaneen porkkananpalan. Hatista oli selvästi tullut vanhemmiten oikein leppoisa maastoilukaveri, joten minunkin olisi jatkossa yritettävä ehtiä lenkkeilemään sen kanssa useammin.

i. Brynhild Hafgrim nvh, hhkko, 145cm VVJ-I, KRJ-I, YLA2	ii. Hammerfest nvh, hhkko, 143cm VVJ-I, KRJ-I, YLA1, VVJ-AB	iii. Brennu-Njáll nvh, hhkko, 144cm
		iie. Vigrestadbolka nvh, hhkko, 137cm
	ie. Liljekonvalj nvh, khkko, 145cm VVJ-II	iei. Vinterkrigen nvh, rnhkko, 148cm
		iee. Thea av Vogar nvh, khkko, 148cm
e. Brynhild Fjellbris nvh, rnhkko, 140cm	ei. Fritjof Geir nvh, rnhkko, 139cm	eii. Yngve Pe nvh, rnhkko, 135cm
		eie. Kjellfrid T. nvh, rnhkko, 149cm
	ee. Sjøbrisen nvh, rnhkko, 142cm VVJ-II, KRJ-I	eei. Grunnlaget for Hubby nvh, rnhkko, 145cm
		eee. Sirene nvh, rnhkko, 141cm

Brynhild Hattfjell

VVJ-I, KRJ-I

sukutaulu ja -selvitys

ominaisuuspisteet

jälkikasvu

cup-sijoitukset

menestys

valmennukset ja päiväkirja