Isänisä Blink Rimfrost syntyi Bendik Fjelstadin kasvattamana Stjørdalin kaupungissa. Revenance Poniesiin muutettuaan Rimiksi kutsuttu ori on aloittanut kilpailu-uransa este- ja kouluratsastuksessa. Sporttimallisen rakenteensa ansiosta ruunihallakolla orilla on kapasiteettia vaikeammankin tason tehtäviin. Luonteeltaan Rimi on touhukas ja ratsastaessa eteenpäinpyrkivä tapaus, joka vaatii ympärilleen tekemistä ja elämää.
Isänemä Stubbhårig, eli kotoisammin Stubbe, asuu Far gone Icessa islanninhevosten seuraana. Tamma on nykyisellä kotitallillaan harrastekäytössä ja se on päässyt muutaman kerran pyörähtämään ratsastuskilpailuissa. Luonteeltaan Stubbe ei kuitenkaan sovi stereotyyppisimmän vuonohevosen muottiin, sillä se on miellyttämishaluinen ja reipas persoona. Ruunihallakko tamma on varsonut kahdesti, Veetin ja esikoisvarsansa Morgensolenin.
Brynhild Mette-Marit 14.4.14-11.7.18
|
|
Meten elämänfilosofiat keskittyvät hyvin pitkälti päivänokosiin, ruokataukoihin ja rauhalliseen yhdessäoloon laumatoverien kanssa. Ruunihallakko tamma on perso kaikenlaiselle syötävälle ja se yrittää maistaa ihan kaikkea mahdollista, niin syötävää kuin syötäväksi kelpaamatontakin. Meten linjojen kanssa saakin pysyä tarkkana, sillä aina ylimääräisiä herkkuja kerjäävä tamma muuttuu helposti jumppapallon nielaisseen näköiseksi ponipalleroksi. Vaikka ahneus saakin sen toisinaan käyttäytymään röyhkeästi, on Mette kuitenkin mukavaluontoinen ja umpikiltti pikkutamma. Karsinassa se seisoskelee puolinukuksissa aloillaan tarkistaen kuitenkin aina hoitajien taskut herkkujen varalta. Lempeän ja kärsivällisen luonteensa ansiosta se on kaikenikäisten hoidettavissa ja tamma onkin varsinkin lasten suosiossa. Kiireetön tamma ei taluttaessakaan hoppuile, vaan löntystelee mukana omaan tahtiinsa. Liikettä Metteen saa kuitenkin esimerkiksi tallin esillä odottavat ruokaämpärit, joita nähdessään se saattaa lähteä jyräämään ohi täysin varoittamatta.
Mikäli tamman kanssa ei pysy ratsastaessa tai ajaessa tarkkana, pitää Mette helposti omia ruoka- ja torkkutaukojaan työnteon lomassa tai pahimmassa tapauksessa ei lähde liikkeelle lainkaan. Jos pyöreän pikkutamman haluaa saada kulkemaan reippaasti eteenpäin, täytyy se motivoida työntekoon jo heti lämmittelyn aikana. Mette on kaikenlaisissa tilanteissa varsin kiireetön ja huoleton taivaanrannanmaalari. Se ei ole paras vaihtoehto nopeutta vaativilla tehtävillä, mutta omalla vauhdillaan tamma on tarkka ja kuuliainen suorittaja. Parhaimmillaan Mette onkin ehdottomasti kouluratsastuksessa, sekä valjakkoajon koulu- ja tarkkuuskokeissa, joissa huolellisuudella on vauhtia suurempi merkitys. Sen lisäksi että Mette on etevä kilpailukaveri, se toimii hyvin myös lastenratsuna. Järkähtämätön tamma saattaa välillä pysähdellä kentän laidalle noukkimaan aidan ali ruohonkorsia, mutta se takaa samalla turvallisen ja tasaisen kyydin myös pienille harrastajille. Meten askeleet ovat melko pienet ja tasaiset, joten sen kyydissä on helppo istua myös ravissa.
sukutaulu ja -selvitys
|
i. Myrveke nvh, rnhkko, 147cm |
ii. Blink Rimfrost nvh, rnhkko, 147cm |
iii. Evjen Cedur nvh, hkko, 147cm |
|
iie. Majbrun nvh, rnhkko, 146cm | ||
|
ie. Stubbhårig nvh, rnhkko, 138cm |
iei. ei tiedossa nvh, hkko | |
|
iee. ei tiedossa nvh, hkko | ||
|
e. Brynhild Glittriga nvh, rnhkko, 136cm |
ei. Høstfarger nvh, rnhkko, 143cm VVJ-II, YLA2 |
eii. Geitrams nvh, phkko, 148cm |
|
eie. Kulde Frøken nvh, rnhkko, 138cm | ||
|
ee. Karla av Trónvík nvh, hhkko, 130cm VVJ-II, KRJ-I, YLA2 |
eei. Ragnar av Norrtälje nvh, hhkko, 135cm | |
|
eee. Brida nvh, hhkko, 128cm |
Isä Myrveke muutti jo nuorena Norjaan tilausvarsana islanninhevosia kasvattavasta Far Gone Icesta. Veetiksi kutsuttu ori osoittautui jo nuorella iällä erinomaiseksi hankinnaksi, sillä touhukkaasta varsasta kasvoi erinomainen kilpailukaveri niin vanhempien vahvuuslajeihin koulu- ja esteratsastukseen kuin valjakkoajoonkin. Suhteellisen kevytrakenteinen ori on aloittanut kilpailu-uransa, joka lähti hieman tahmeasta alusta huolimatta hyvin liikkeelle. Tähän mennessä Veeti onkin kerännyt monesta lajista useita hyviä sijoituksia ja se on jo ehtinyt periyttämään kilpailukykyjään eteenpäinkin jälkikasvulleen.
Emä Brynhild Glittriga vietti nuoruutensa kasvattajansa luona Brynhildissä, mutta muutti myöhemmin Suomeen Lykkeligiin siitoskäyttöön. Kotoisammin Triikaksi kutsuttu pikkutamma on kotitallinsa luottoratsu ja niin kokonsa kun luonteensakin puolesta tallin omistajan pienten tyttärienkin käsiteltävissä. Vaikka se onkin lupsakka ja hieman herkkusuu, siitä kuoriutuu tarpeen tullen myös etevä kilparatsu. Ruunihallakko tamma onkin kilpaillut hyvällä menestyksellä erityisesti kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. Nykyään se on pääasiassa siitos- ja vaelluskäytössä, joihin Triikka soveltuukin hyvin.
Emänisä Høstfarger on vaikean menneisyytensä vuoksi epäluuloinen ja hieman sulkeutunut. Kun orin luottamuksen kuitenkin voittaa, se tekee mitä tahansa siltä vain pyydetään. Remi on kilpaillut menestyksekkäästi valjakkoajossa, sekä este- ja kouluratsastuksessa. Kilpailu-uransa jälkeen se palkittiin yleislaatuarvostelun elokuun 2014 tilaisuudessa toisella palkinnolla. Remi on tarjolla jalostukseen ja se on saanut toistaiseksi neljä varsaa.
Emänisänisä Geitrams tuotiin tunnetulta Pohjois-Norjassa sijaitsevalta vuonohevossiittolalta pian vieroituksen jälkeen. Jo tuolloin se oli ikäisekseen todella hyvin kehittynyt ja Geitramsista kasvoikin näyttävä ilmestys: vuonohevoseksi suurikokoinen, säkäkorkeudeltaan 148cm korkea punahallakko ori todellakin sai katseet kääntymään. Huomaamattomaksi se ei tosin yrittänyt tekeytyäkään, sillä se rakasti huomion keskipisteenä olemista ja muille esiintymistä. Ori kiersi pääasiassa näyttelyitä, mutta se kilpaili myös valjakkoajossa.
Emänisännemä Kulde Frøken ei ollut ulkonäöltään se näyttävin vuonohevonen, mutta tamma valloitti ihmisten sydämet puolelleen kultaisen luonteensa ansiosta. 138cm korkea tamma oli erittäin ystävällinen ja sopeutuvainen luonne, mikä näkyi myös sen esimerkillisessä tavassa hoitaa jälkikasvuaan. Kulde Frøken asui lähes koko ikänsä samalla pienellä siittolalla perheen rakkaana lemmikkinä ja se on saanut Høstfargerin lisäksi myös kaksi muuta varsaa. Nuorena se kilpaili jonkin verran valjakkoajossa menestyen kohtuullisesti.
Emänemä Karla av Trónvík on pieni ponitamma, sillä se on säkäkorkeudeltaan aivan sallitun mahdollisen ajalarajoilla. Harmaahallakko tamma on kuitenkin etevä kouluratsu ja valjakkoponi, mutta sen kanssa on kilpailtu jonkin verran myös esteratsastuksessa. Luonteeltaan Karla on varsin ennalta-arvaamaton, eikä koskaan voikaan ennustaa etukäteen, onko tarhasta haettava poni luotettava lastenratsu vai kipakka villikkoponi.
Emänemänisä Ragnar av Norrtälje oli yleispainotteinen vuonohevosori, jolla on takanaan mittava ura kenttäratsastuksessa ja valjakkoajossa. Kevyen rakenteen ja oppivaisen luonteen ansiosta sillä oli kapasiteettia aina vaikeisiinkin luokkiin asti. Ragnar loisti kilpailutilanteissakin kotitreenien lailla, sillä se ei jännittänyt vierasta ympäristöä lainkaan. Orilla oli arvatenkin kysyntää siitosorina ja se saikin tiedettävästi ainakin 30 varsaa.
Emänemänemä Brida oli kipakka ja omanarvontuntoinen pieni tamma. Se syntyi Ruotsalaisella puoliverisiittolalla, jossa sen emä asui perheen tyttären harrasteratsuna. Tytön pyynnöstä huolimatta Brida myytiin jo varhain vieroitusiän jälkeen pienelle vuonohevosia kasvattaneelle siittolalle. Siellä tamma ratsu- ja ajokoulutettiin, jonka jälkeen se aloitti hienon, mutta lyhyen kilpailu-uransa kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa.
Emänisänisä Geitrams tuotiin tunnetulta Pohjois-Norjassa sijaitsevalta vuonohevossiittolalta pian vieroituksen jälkeen. Jo tuolloin se oli ikäisekseen todella hyvin kehittynyt ja Geitramsista kasvoikin näyttävä ilmestys: vuonohevoseksi suurikokoinen, säkäkorkeudeltaan 148cm korkea punahallakko ori todellakin sai katseet kääntymään. Huomaamattomaksi se ei tosin yrittänyt tekeytyäkään, sillä se rakasti huomion keskipisteenä olemista ja muille esiintymistä. Ori kiersi pääasiassa näyttelyitä, mutta se kilpaili myös valjakkoajossa.
Emänisännemä Kulde Frøken ei ollut ulkonäöltään se näyttävin vuonohevonen, mutta tamma valloitti ihmisten sydämet puolelleen kultaisen luonteensa ansiosta. 138cm korkea tamma oli erittäin ystävällinen ja sopeutuvainen luonne, mikä näkyi myös sen esimerkillisessä tavassa hoitaa jälkikasvuaan. Kulde Frøken asui lähes koko ikänsä samalla pienellä siittolalla perheen rakkaana lemmikkinä ja se on saanut Høstfargerin lisäksi myös kaksi muuta varsaa. Nuorena se kilpaili jonkin verran valjakkoajossa menestyen kohtuullisesti.
Emänemä Karla av Trónvík on pieni ponitamma, sillä se on säkäkorkeudeltaan aivan sallitun mahdollisen ajalarajoilla. Harmaahallakko tamma on kuitenkin etevä kouluratsu ja valjakkoponi, mutta sen kanssa on kilpailtu jonkin verran myös esteratsastuksessa. Luonteeltaan Karla on varsin ennalta-arvaamaton, eikä koskaan voikaan ennustaa etukäteen, onko tarhasta haettava poni luotettava lastenratsu vai kipakka villikkoponi.
Emänemänisä Ragnar av Norrtälje oli yleispainotteinen vuonohevosori, jolla on takanaan mittava ura kenttäratsastuksessa ja valjakkoajossa. Kevyen rakenteen ja oppivaisen luonteen ansiosta sillä oli kapasiteettia aina vaikeisiinkin luokkiin asti. Ragnar loisti kilpailutilanteissakin kotitreenien lailla, sillä se ei jännittänyt vierasta ympäristöä lainkaan. Orilla oli arvatenkin kysyntää siitosorina ja se saikin tiedettävästi ainakin 30 varsaa.
Emänemänemä Brida oli kipakka ja omanarvontuntoinen pieni tamma. Se syntyi Ruotsalaisella puoliverisiittolalla, jossa sen emä asui perheen tyttären harrasteratsuna. Tytön pyynnöstä huolimatta Brida myytiin jo varhain vieroitusiän jälkeen pienelle vuonohevosia kasvattaneelle siittolalle. Siellä tamma ratsu- ja ajokoulutettiin, jonka jälkeen se aloitti hienon, mutta lyhyen kilpailu-uransa kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa.
ominaisuuspisteet
Hyppykapasiteeti ja rohkeus
Valjakkoajossa ominaisuuspistettä (vaikeustaso ). |
jälkikasvu
nvh-t. Brynhild Imladris (s. 05.01.2015), isä Gudfrødr av Rågkross |
cup-sijoitukset
|
menestys- |
31.10.2014 - KRJ-Cup - 
30.11.2014 - VVJ-Cup - valmennukset ja päiväkirja
29.03.2015 Päiväkirjamerkintä - vaellus Mellonissa yhdessä Synnen kanssa
16.05.2015 Päiväkirjamerkintä - tuntiponit rivissä
1. Vaellus alkaa. Millainen köyden letkeys osoittautuu käsihevoselle sopivimmaksi - piukea vai riippuva?
Mette: Oltaisiin vaan saman tien päästetty irti. Kyllähän Synneä yleensä sietää, mutta tänään sillä oli vähän turhan paljon kevättä rinnassa. Otti isoja harppauksia, enkä minä pysynyt yhtään matkassa. Mahakin alkoi kurnia jo ensimmäisen mutkan jälkeen kun niin kiirettä pidettiin.
- Hehe oi Synne :) Sen eteen pyrkimys oli omaa luokkaansa, kovin iloisena se hyppelehti niin kaukana kuin narun mitta antoi myöten. Mette sen sijaan asteli kuraisella polulla sykähdyttävän tyynesti, sen korvat lerppuivat puolelta toiselle ja tamman ilmekin oli taivaanrantaa maalaileva. Synnen kiire tosin varmasti sai sen mahan huutamaan apetta.
2. Raviin mars! Intoutuuko käsihevonen koettamaan ratsun ohitusta?
Synne: Mette ei sitten ymmärrä mistään mitään. Keskittyi vain kurottelemaan kuusenoksia, vaikka meillä oli viimeinkin mahdollisuus liikkua! Edellä ravannut musta ruuna vaikutti paljon mielenkiintoisemmalta seuralaiselta (ja aivan varmasti se katsoi minua tallipihassa sillä silmällä!), joten yritin vaivihkaa hivuttautua edemmäs. Omistajanmokoma kuitenkin esti kerta toisensa jälkeen aikeeni ja jouduin tyytymään Meten mietteisiin kuusen- ja männynoksien makueroista.
- Mette ryhtyi operaatio kuusenoksaan! Luonto on vielä kovin ruskeanharmaa ja jos mielii jotakin hampaissansa rouskuttaa, ovat pihkaiset neulaset melkein ainoa vaihtoehto. Synnen aatoksissa oli kuitenkin vallan muu kuin muona – se oli havainnut jonossa edempänä mustan miekkosen joka harmilloisesti on ruuna, mutta silti kenties tutustumisen väärti… Ratsastajana pidit molemmat heppaset aisoissa kunnioitettavasti! Tuollaisen parivaljakon kanssa on hommaa, kun toinen etenee raukeasti ja toinen taas hyyvin lujaa :)
3. Suuntaamme polulle, joka kohoaa jyrkästi ylöspäin. Joutuuko ratsu veturoimaan käsihevosta?
Synne: Veturoimaan? Minua? No jos totta puhutaan, olisin minäkin mieluusti kiertänyt mäen, mutten halunnut näyttää mustan ruunan silmissä miltään laiskanpulskealta pullaponilta (mitä Mette on), joten selviydyin mäestä oikein hyvin. Metteä ei sen sijaan vaikuttanut kiinnostavan pätkän vertaa (tosin aika harvoin me olemmekaan mistään samaa mieltä), vaan tammaa sai jatkuvasti patistella liikkeelle.
- Ajattelin, että rankan kummun laelle voi narun varressa kopsottavaa hummaa joutua hieman veturoimaan, mutta Synne oli toista maata! Toki mäen olisi voinut kiertää, mutta tamma ei kuitenkaan empinyt kun komentona oli kavuta se ylös. Pikemminkin asetelma humpsahti nurinkuriseksi, ja Synne suorastaan kiskoi Metteä perässään. Uumoilen, ettei Mette kuitenkaan laiskuuttaan edennyt hitaan puoleisesti… Kumpareessa kun kasvoi sangen mehukkaan oloisia puolukanvarpuja.
4. The end. Tuntuuko sellaiselta, että vaelluksella käsihevosen luonne edes hyppysellisen rauhoittui ratsun voimasta?
Mette: Jotain ihmeloikkia tuo esitteli vielä loppumatkastakin, eikä sen perässä meinannut pysyä sitten millään. Ärsyttämään käy tuollainen, ei anneta syödäkään rauhassa. Eipä Synne silti (aivan liian lyhyellä) lepotauollakaan malttanut aterioida, vaan keskittyi vilkuilemaan sen tumman ruunan suuntaan. Perillä se sitten vasta innostuikin, esitteli kaikille solmunavaustaitojaan (vähän kulunut juttu jo, jos saan sanoa), mutta pääsinpä itse hivuttautumaan jonkun toisen heinäkasalle kun Synne piti omistajan kiireisenä.
- Synne tursui innostusta koko vaelluksen ajan, tuskin malttoi lepopaussillakaan haukata heinänkorsia vaan keskittyi edelleen mustan hurmurin viettelemiseen. Mette sen sijaan noteerasi mahdollisuutensa koittaneen, ja hivuttautui ratsastajansa katseelta piilossa jonkun toisen heinien tykö. Hauska parivaljakko! Ja kerroit niitten ajatuksista hienosti – vastauksista kehkeytyi jatkuva tarinanlanka joka pirskahtelee huumoria :) Kiitos paljon osallistumisesta ja tervetuloa toistekin!
16.05.2015 Päiväkirjamerkintä - tuntiponit rivissä
Tänään Brynhildin tallialueella oli tavallisesta poikkeavaa vipinää, sillä Svolværin ala-asteelta tuli pieni koululaisryhmä tutustumaan hevosiin ja ratsastuksen alkeisiin. Talliin oli tuotu valmiiksi Frida, Synne, Granni, Nora ja Mette, jotka odottelivat koitosta karsinoissaan. Aluksi kävimme lasten kanssa läpi yleisiä käytösohjeita tallissa, sekä harjasimme kaikki tammat puhtaiksi. Näin keväällä siinä riittiikin työtä, sillä kaikki viisi (ja aivan erityisesti Granni ja Nora) olivat tukevan pölykerroksen peitossa. Tallityöntekijöiden avustuksella saimme kaikille varusteet päälle ja otimme esiin läheiseltä ratsastuskoululta lainaksi saadut kypärät.
Selvisi, että ryhmästä muutama oli aloittanut puolisen vuotta sitten ratsastuksen, mutta muuten lapset olivat varsin kokemattomia. Joukon nuorimmalla Grannilla saivat ratsastaa hieman kokeneemmat, sillä vaikka tamma käyttäytyikin siivosti, oli se kuitenkin porukan reippain. Jo kevyemmälle käytölle siirtyneet Frida, Nora ja Synne eivät puolestaan olleet moksiskaan pikkuihmisistä tai haparoivista avuista. Erityisesti Synne piti lapsista kovasti ja se osoittautuikin heidän suosikikseen. Laiskanpulskea Mette yritti puolestaan käyttää tilaisuuden hyväksi pysähtymällä kentän laidalle evästämään ja Frida ottaa aurinkoa kentän keskellä. Lapset ratsastivat kahdessa osassa, jonka aikana toinen puoli ryhmästä kävi laitumella katsomassa muita hevosia.