vuonohevoskasvatusta

 † Liljekonvalj 16.02.2013 - 11.07.2018

KUTSUMANIMILilje KASVATTAJAMaja Rönndal  
ROTU, SKPvuonohevostamma OMISTAJAViivi VRL-08852
SYNTYMÄAIKA16.02.2013 REKISTERINUMEROVH13-053-0137
VÄRI, MERKITkeltahallakko PAINOTUSLAJIvaljakkoajo
SÄKÄKORKEUS145cm KOULUTUSTASOvaikea, helppo C, re 60cm
IKÄÄNTYMINEN Täyttänyt 4 vuotta 16.06.2013 ja 8 vuotta 16.10.2013. Tämän jälkeen ikääntyminen hidastuu.
VVJ-II 

Lilje on varsin mielenkiintoinen tuttavuus ponikujeilla ja muilla persoonallisilla tavoilla höystettynä. Perinteisimmän vuonohevosen muottiin Lilje ei mahdu, sillä tamma erottuu joukosta paitsi luonteensa, myös harvinaisen keltahallakon värinsäkin ansiosta. Ponitammalla on tapana keksiä päiviin aina pientä omaa kivaa, eikä sen seurassa aika ehdi varmasti käydä pitkäksi. Sosiaalinen tamma nauttii huomiosta ja on mukava hoidettava, sillä eloisuudestaan huolimatta se pysyy karsinassa hyvin aloillaan, eikä vastusta mitään hoitotoimenpiteitä. Toisinaan tamma saattaa kuitenkin heittäytyä varsin ärsyttäväksi huomionhakuisuutensa vuoksi, jolloin sitä saa olla komentamassa. Vaikka Liljen voisikin sosiaalisen luonteensa puolesta kuvitella olevan kaikkien kaveri, tulee se oikeasti toimeen vain harvojen ja valittujen hevosten kanssa. Tamma yrittää aina olla pomottamassa toisia, vaikka se onkin todellisuudessa aivan lauman arvojärjestyksen hännillä. Tämä ei silti suinkaan estä itsepintaista tammaa yrittämästä johtajan paikkaa kerta toisensa jälkeen - aina tuloksetta.

Ratsastaessa tamma on eteenpäinpyrkivä ja varsin pidetty. Kokeneempia Lilje yrittää aina testata alkuunsa, mutta aloittelijoiden ja erityisesti pikkulasten kanssa tamma ymmärtää käyttäytyä siivosti taaten jokaiselle turvallisen kyydin. Osaavat ratsastajat joutuvat puolestaan selviytymään ponimaisista testailuista ennen kun Liljen kanssa päästään työskentelemään kunnolla. Esteradat saavat keltaisen tamman syttymään ja vauhti uhkaa toisinaan kiihtyä liiankin kovaksi. Innoistuneisuuttaan Lilje osoittaa myös ponimaiseen tyyliin - laukkaa nostaessa on hyvä varautua etukäteen pieneen pukkisarjaan tai pitkien suorien avautuessa rallisuorituksiin. Vaikka keltahallakko tamma onkin varsin näppärä esteratsu pikkuluokkiin, on se kuitenkin painottunut valjakkoajoon, jossa se on koulutettu aina vaikeisiin luokkiin asti. Varmajalkainen tamma on erittäin kestävä ja herkkä ajokaveri ja ylimääräiset ponihölmöilytkin vähenevät olemattomiin kun Liljen huomion muistaa pitää suoritettavissa tehtävissä. Kilpailutilanteissa Liljen keskittyminen meinaa silti lipsua liiaksikin ympäristön tapahtumiin ja tuntemattomiin hevosiin, jonka vuoksi ohjastajalta vaaditaan erityistä napakkuutta ja kykyä käsitellä tammaa.

sukutaulu ja -selvitys

 i. Vinterkrigen
 nvh, rnhkko, 148cm
ii. Torkjell
nvh, rnhkko, 140cm
iii. Stor-Elvdar
nvh, rnhkko, 145cm
iie. Brida II
nvh, rnhkko, 141cm
ie. Ingeborg NOR
nvh, vhkko, 146cm
iei. Kongsvinger
nvh, rnhkko, 137cm
iee. Øyolv
nvh, vhkko, 137cm
 e. Thea av Vogar
 nvh, khkko, 148cm
ei. Grette Åsmundsson
nvh, khkko, 150cm
eii. Bjarne
nvh, khkko, 148cm
eie. Svanhild NOR
nvh, khkko, 147cm
ee. Theresse
nvh, rnhkko, 137cm
eei. Nibelungenlied
nvh, khkko, 142cm
eee. Cardiandra
nvh, rnhkko, 138cm

Isä Vinterkrigen syntyi ja kasvoi Pohjois-Ruotsissa Kirunan kaupungissa. Sen kasvattaja omisti pääasiassa gotlanninrusseja, mutta päätti jättää vuonohevosvarsan kotiin kaavaillen siitä harrastekaveria esikoislapselleen. Kotoisammin Vinteksi kutsutusta orista kasvoi suurikokoinen ja luottavainen herrasmies. Se käyttäytyi jo nuorena fiksusti kaikenlaisissa tilanteissa ja oli myös lasten käsiteltävissä. Omistajan tytär valmentautui sen kanssa aktiivisesti este- ja kouluratsastuksessa ja parivaljakko starttasi muutaman kerran estekilpailuissa tuoden jokaisella kerralla ruusukkeen kotiin.

LUE ISÄN SUKUSELVITYS

Isänisä Torkjell oli pääasiassa valjakkoajoon painottunut ruunihallakko ori, joka kilpaili jonkin verran myös koulu- ja esteratsatuksessa. Omistaja on kuvaillut oria motivoituneeksi ja eteväksi suorittajaksi, joka ei hätkähtänyt kilpailutilanteissakaan mistään. Ruotsissa syntynyt ja koko ikänsä vaikuttanut Torkjell oli myös siitoskäytössä ja se jätti jälkeensä seitsemän varsaa, joista viisi on kilpaillut aktiivisesti Ruotsissa.
Isänemä Ingeborg NOR syntyi Pohjois-Norjassa, josta se tuotiin kolmevuotiaana Ruotsin puolelle. Kotoisammin Ingeksi kutsuttu tamma vaikutti nuorena useissa kodeissa, kunnes se myytiin harrastekotiin gotlanninrusseja kasvattaneelle ponitallille. Valkohallakko tamma kilpaili harvakseltaan helpoissa koulu- ja esteluokissa ja pärjäten hyvin erityisesti kouluratsastuksessa. Inge oli pienimuotoisessa siitoskäytössä ja se varsoi kolmesti.

Emä Thea av Vogar ei ollut tyypillisimmän vuonohevosen näköinen, sillä tamma oli rakenteeltaan siro ja korkea, sekä väriltään harvinainen keltahallakko. Vasta kuusi vuotta täytettyään Thea myytiin ratsastuskouluun, jonka jälkeen se kiersi usellakin tallilla tehden tuntitöitä. Se ei ollut kuitenkaan paras valinta tunihevoseksi, sillä tammalla oli taipumusta kuumua ratsastaessa ja uhkailla pienempiä ratsastajia. Muutaman vuoden kuluttua se pääsi viimein yksityiskäyttöön, jolloin Thea alkoi kilpailla aktiivisesti hyvällä menestyksellä. Sen hallussa on esimerkiksi vuonohevosmestaruus vuodelta 2006.

LUE EMÄN SUKUSELVITYS

Emänisä Grette Åsmundsson oli varsinainen huomionkiinnittäjä, sillä orin säkäkorkeus oli sallitun mahdollisen ylärajoilla ja se oli väriltään harvinainen keltahallakko. Nuorena se kiersi jonkin verran näyttelyissä saavuttamatta kuitenkaan suurempaa menestystä, mutta siirryttyään kilpailemaan valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa ori pääsi täyteen loistoonsa. Grette oli nimittäin keskittymiskykyinen ja luotettava suorittaja.
Emänemä Theresse myytiin muutaman vuoden ikäisenä kasvatustoimintaansa aloitelleelle vuonohevostallille kantatammaksi. Ruunihallakon tamman peruskoulutus jäi puolitiehen sen varsottua ensimmäisen kerran jo nuorena. Pari vuotta myöhemmin tila joutui konkurssiin, jonka jälkeen Theresse kiersi useissa kodeissa, kunnes se päätyi tunnetulle vuonohevostallille. Tammalla on paljon jälkikasvua sillä se varsoi lähes kaikissa kodeissaan.

ominaisuuspisteet

Hyppykapasiteeti ja rohkeus
Nopeus ja kestävyys
Kuuliaisuus ja luonne
Tahti ja irtonaisuus
Tarkkuus ja ketteryys

Lilje on kilpaillut pääasiassa perinteisissä kilpailuissa.

jälkikasvu

nvh-o. Brynhild Ivar (s. 02.08.2013), isä Skattekiste
nvh-o. Brynhild Hafgrim (s. 15.12.2013), isä Hammerfest
nvh-t. Brynhild Liljetrollet (s. 27.10.2014), isä Vatnajökull
nvh-o. Brynhild Bifrost (s. 11.04.2015), isä Midgård Odin

cup-sijoitukset

  30.09.2013 - ERJ-Cup - Dark Side Trakehners - 40cm - 8/72

menestys

VVJ-II -palkittu maaliskuun 2015 tilaisuudessa pistein
7 (7 + 7) + 40 + 14 + 20 + 15 = 96p

kilpailukalenteri

Valjakkoajo (VVJ) - 42 sijoitusta, joista 10 voittoja
11.09.2013 - Salpicar - vaativa - 3/22
12.09.2013 - Breandan - vaativa - 2/31
12.09.2013 - Salpicar - vaativa - 4/22
15.09.2013 - Breandan - vaativa - 4/31
16.09.2013 - Breandan - vaativa - 3/31
17.09.2013 - Salpicar - vaativa - 4/22
18.09.2013 - Salpicar - vaativa - 1/22
18.09.2013 - Breandan - vaativa - 4/31
22.09.2013 - Konkkaronkka - vaativa - 2/30
23.09.2013 - Breandan - vaativa - 6/37
25.09.2013 - Konkkaronkka - vaativa - 1/30
01.10.2013 - Huvitus - vaativa - 1/16
02.10.2013 - Mauride - vaativa - 2/16
04.10.2013 - Konkkaronkka - vaativa - 2/22
15.10.2013 - Salpicar - vaativa - 2/21
19.10.2013 - Breandan - vaativa - 1/23
20.10.2013 - Brynhild - vaativa - 6/36
22.10.2013 - Salpicar - vaativa - 1/24
23.10.2013 - Fiktio - vaativa - 2/40
24.10.2013 - Fiktio - vaativa - 3/40
29.10.2013 - Fiktio - vaativa - 4/40
31.10.2013 - Silence Ponies - vaativa - 5/40
01.11.2013 - Silence Ponies - vaativa - 1/40
03.11.2013 - Pirunkorpi - vaativa - 3/50
04.11.2013 - Breandan - vaativa - 6/40
05.11.2013 - Konkkaronkka - vaativa - 4/40
06.11.2013 - Fiktio - vaativa - 3/11
08.11.2013 - Fiktio - vaativa - 2/11
09.11.2013 - Konkkaronkka - vaativa - 6/40
10.11.2013 - Pirunkorpi - vaativa - 3/50
10.11.2013 - Fiktio - vaativa - 2/11
12.11.2013 - Salpicar - vaativa - 1/23
12.11.2013 - Breandan - vaikea - 2/16
13.11.2013 - Fiktio - vaativa - 3/11
16.11.2013 - Breandan - vaikea - 1/16
17.11.2013 - Salpicar - vaativa - 1/23
21.11.2013 - Breandan - vaikea - 4/16
22.11.2013 - Breandan - vaikea - 1/15
29.11.2013 - Breandan - vaikea - 2/15
08.12.2013 - Heavyweight Drafting - vaikea - 3/9
10.12.2013 - Heavyweight Drafting - vaikea - 2/9
13.12.2013 - Konkkaronkka - vaikea - 2/25
Kouluratsastus (KRJ) - 21 sijoitusta, joista 1 voittoja
13.10.2013 - Mauride - helppo C - 5/40
29.10.2013 - Fiktio - helppo C - 2/40
17.11.2013 - Fiktio - helppo C - 6/40
19.11.2013 - Fiktio - helppo C - 1/40
23.11.2013 - Fiktio - helppo C - 6/40
10.02.2014 - Riiviöt - helppo C - 5/50
23.02.2014 - Vaapukka - helppo C - 6/40
01.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 5/40
06.03.2014 - Rumour Ponies - helppo C - 2/30
09.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 2/40
10.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 2/40
12.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 4/40
19.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 6/40
01.04.2014 - Fiktio - helppo C - 6/40
06.04.2014 - Fiktio - helppo C - 6/40
08.04.2014 - Fiktio - helppo C - 6/40
10.04.2014 - Fiktio - helppo C - 4/40
15.05.2014 - Fiktio - helppo C - 4/30
01.10.2014 - Kleppur - helppo C - 3/40
08.10.2014 - Vaapukka - helppo C - 6/40
11.10.2014 - Vaapukka - helppo C - 3/40
Esteratsastus (ERJ) - 21 sijoitusta, joista 4 voittoja
18.09.2013 - Kennwort - 60cm - 3/34
15.10.2013 - Hardelen - 60cm - 3/25
28.10.2013 - Moana Part Breds - 60cm - 4/40
02.11.2013 - KK Kurja - 60cm - 3/40
06.02.2014 - Rumour Ponies - 50cm - 2/30
11.02.2014 - Rumour Ponies - 50cm - 4/30
14.02.2014 - Marike - 60cm - 1/40
17.02.2014 - Rumour Ponies - 50cm - 1/30
19.02.2014 - Rumour Ponies - 50cm - 3/30
22.02.2014 - LAC - 60cm - 5/40
24.02.2014 - Elm Ponies - 60cm - 1/30
26.02.2014 - Idiressa - 60cm - 2/14
26.02.2014 - Elm Ponies - 60cm - 4/30
28.02.2014 - Kelokorven sh:t - 50cm - 4/30
01.03.2014 - Kelokorven sh:t - 50cm - 3/30
02.03.2014 - KK Bailador - 60cm - 6/46
03.03.2014 - Kelokorven sh:t - 50cm - 3/30
03.03.2014 - Kelokorven sh:t - 50cm - 5/30
15.03.2014 - LAC - 60cm - 4/40
24.03.2014 - LAC - 60cm - 3/40
28.03.2014 - Avenge - 60cm - 3/50

valmennukset ja päiväkirja

02.03.2014 Päiväkirjamerkintä - Liljestä lapsenvahti?

Nuoren kasvattitammamme Smillan koulutus on edennyt epäilyksistä huolimatta hyvin, mutta tamman haastavan luonteen vuoksi halusin kokeilla miten se toimisi valjakkoajossa vanhemman ja kokeneen hevosen parina. Haastavinta oli löytää sopiva pari, sillä vain harvat hevoset jaksoivat katsella sen menoa. Lopulta keksin Liljen, suloisen keltahallakon tamman, joka sopi vinkeän luonteensa puolesta erinomaisesti Smillan pariksi. Lilje on kilpaillut jo reilusti valjakkoajossa, joten se olisi kokemuksensa puolesta erinomainen opettaja Smillalle. Alkuunsa tammat eivät olleet suunnitelmasta lainkaan samaa mieltä. Lilje jaksoi Smillaa kyllä yllättävän hyvin, eikä Smillakaan nyrpistellyt vanhemmalle tammalle pahemmin, mutta vinkeillä poneilla oli toisinaan huono vaikutus toisiinsa. Yhteistyö työnteon merkeissä ei aluksi tuntunut sujuvan, mutta hiljalleen ne ovat malttaneet keskittyä työntekoonkin. Kevät näyttää, onko yritykseni aivan tuhoon tuomittu, vai voisiko tästä kaksikosta tulla kelvollinen parivaljakko Smillan uran alkuvaiheille ja voisiko Liljellä jopa olla rauhoittava vaikutus Smillaan.


20.04.2014 Valjakkoajovalmennus, valmentajana Lilbeth Rönvik (omistajan kirjoittama)

Harmaat sadepäivät tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan, mutta viimein yksi kevätaamu valkeni ihanan aurinkoisena. Raikkaan kevätsään ansiosta aamuaskareet sujuivat tallin puolella nopeasti ja valmennusten pitäminen pitkästä aikaa ulkosalla kuulosti houkuttelevalta ajatukselta. Heti aamupäivällä olikin luvassa kaksi valmennusta, joista ensimmäiseen saapui tuttavani honeythief kahden vuonohevostammansa kanssa. Vanhempi keltahallakko tamma Lilje oli kilpaillut jo mukavasti valjakkoajossa aina vaikeissakin luokissa asti, kun taas nuori Smilla oli vasta aloittelemassa uraansa. honeythief kertoi olevansa kyseisen parivaljakon kanssa ensimmäistä kertaa valvovan silmän alla, eikä tammojen yhteistyö sujunut vielä täysin toivotulla tavalla. Smilla osasi halutessaan olla varsin haastava tapaus ja ponimainen Lilje oli harvoja tammoja, jotka sitä työparina jaksoivat. Omistajan sanojen mukaan Liljenkään hermot eivät silti olleet rautaa ja se intoutui toisinaan turhankin helposti ponikujeisiin kenkkuilevan Smillan innoittamana. Vaikka luonneyhdistelmä kuulostikin äkkiseltään hieman toivottomalta, vaikuttivat tammat siitä huolimatta varsin potentiaalisilta kilpailukavereita. Lilje oli nimittäin jo kilpaillut hyvällä menestyksellä ja Smillan molemmat vanhemmat olivat puolestaan menestyneet erinomaisesti valjakkoajossa.

Seurasin alkyverryttelyn ajan parivaljakon menoa vierestä ja tarkkailin tammojen käytöstä omistajan kanssa. Aivan kuten omistaja oli sanonutkin, niiden yhteistyössä oli vielä paljon hiomisen varaa. Vaikka molemmat tammat olivatkin osaavia, halusin aloittaa helpoilla tehtävillä, jotta voisimme keskittyä niiden keskittymiskyvyn ja yhteistyön kehittämiseen. Tarkkuuskoetta mukailevalla ravitehtävällä ohjastajan tuli ennakoida hyvissä ajoin tulevaa reittiä ja pitää molemmat tammat kuulolla, jotta kärryt ehtisivät kääntyä seuraaville tötteröille. Smillaa ei tuntunut aluksi kiinnostavan koko touhu lainkaan. Nuori ponitamma kiukutteli minkä ehti ja yritti härnätä jatkuvasti pariaan. Lilje ei aluksi välittänyt tammasta, mutta hiljalleen senkin keskittyminen alkoi lipsua parinsa omiin touhuihin. Jatkoimme tehtävää ja ohjeistin honeythiefiä, jotta tämä saisi tammat ruotuun. Jatkuvien siirtymisten, suunnanvaihdosten ja monipuolisen tehtävän myötä tammat alkoivat jälleen keskittyä olennaiseen ja suoritus alkoi hiljalleen parantua. Kun yhteinen sävel, tai edes jokin sen tapainen, oli viimein löydetty, pääsimme hieman vaikeuttamaan loppuvalmennuksen tehtäviä ja pureutumaan myös tekniikkaan.

Muutkin valmennuksen tehtävät mukailivat tarkkuuskokeessa suoritettavia asioita. Lopuksi teimme pienen tarkkuuskoeradan, joka tuli suorittaa askellajeja vaihdellen. Pääasiassa rata tultiin ravissa, mutta muutama tiukka käännös käynnissä, sekä pari pidempää väliä ja loivempaa kaarta laukassa. Parivaljakko suoritti radan kolmesti. Ensimmäisellä kierroksella en ollut lainkaan tyytyväinen näkemääni, mutta toinen kierros alkoi menetellä. Lopulta ohjeistin honeythiefiä parin tiukan kohdan suorittamiseen ja pyysin heitä suorittamaan radan vielä keraan. Kolmannella kerralla valjakko sai parannettua huomattavasti huonoimmin menneitä kohtiaan. Vaikka sujuvuudessa ja yhteistyössä oli vielä paljon parantamisen varaa, oli radassa myös hyvätkin hetkensä. Parivaljakon yhteistyössä oli havaittavissa pientä kehitystä ja ajoittain tammat liikkuivat varsin mukavasti. Molemmista huomasi, että ne olivat osaavia, mutta luonteeltaan haastavampia ja varsin stereotyyppisiä tammoja. Varsinkaan Smilla ei olisi millään jaksanut keskittyä valmennuksen alkupuolella ohjastajan apuihin, vaan yritti jatkuvasti purkaa ärsytystään työpariinsa. Vanhempi Lilje käyttäytyi maltillisemmin, vaikka välillä sekin intoutui Smillan mukaan. Tehokkaan valmennuksen aikana molemmat kuitenkin rauhoittuivat silmissä ja paikoittain ne toimivat varsin hyvin. Ahkeralla treenillä Smillasta ja Liljestä saisi varmasti toimivan kilpailuparin valjakkoajon vaativiinkin luokkiin, mutta niiden kanssa tulee olemaan vielä paljon työtä.


19.06.2014 Valjakkoajovalmennus, valmentajana Jonatan Raknes (omistajan kirjoittama)

Kevään treenattuamme Liljen ja Smillan yhteistyö oli lähtenyt rullaamaan varsin mukavasti, vaikka tammojen omalaatuiset luonteenpiirteet eivät olleetkaan kadonneet minnekään. Ennen varsinaisen kesäloman alkamista suunitelmissa oli vielä muutamat startit valjakkoajossa, joten suuntasimme vielä naapurikuntaan Jonatan Raknesin valvovan silmän alle valjakkovalmennuksen merkeissä. Jonatan oli valmentanut hevosiani ennenkin paljon, joten hän tiesi heti mistä puhuin, kun kerroin tammojen taustoista ja Smillan suvusta. Olimme sopineet treenaavamme pääasiassa kestävyyskokeen asioita, joten suuntasimme verryttelemään suurelle pellolle, jonne oli kasattu muutamia kestävyyskokeen esteitä. Verryttelyn aikana Smilla ja Lilje olivat yllättävän hyvin kuulolla, vaikka tuulenpuuskat saivatkin välillä Liljen säpsyilemään.

Verryttelytehtävien jälkeen Jonatan halusi meidän keskittyvän erityisesti vauhdin säätelyyn tehtävien välillä. Smillan napakkuudessa oli rutkasti parannettavaa, sillä tamma tuntui kuuntelevan apuja aina pienellä viiveellä. Lilje puolestaan oli hyvin kuulolla ja liikkui paremmin, mutta pellon toinen pää jännitti sitä heikentäen suoritusta. Tulimme pääasiassa linjoja yhdeltä esteeltä toiselle ja keskityimme sopivan vauhdin löytämiseen esteiden välillä ja taas tullessa esteen kohdalle. Esteinä oli erilaisia porttiviritelmiä, silta ja vesieste, jotka olivat onneksi tammoille ennestään tuttuja, eivätkä ne kiinnostuneet erikoisemmistakaan viritelmistä. Ensimmäisillä suorituskerroilla Smilla ei kuunnellut tarpeeksi pidätteitä, joten tulimme välit liian hitaassa temmossa, jotta sain tammat hidastettua tarpeeksi nopeasti. Jonatan antoi tehokkaita vinkkejä Smillan saamiseksi kuulolle ja hiljalleen uskalsin vaatia tammoilta sopivilla pätkillä enemmän. Viimeiset suoritukset portilta vesiesteelle olivat onnistuneita sekä minun että valmentajan mielestä ja onnistuneeseen suoritukseen oli lopulta hyvä lopetaa treeni.

virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © Viivi