vuonohevoskasvatusta

 Brynhild Halden

KUTSUMANIMIHalden KASVATTAJABrynhild  
ROTU, SKPvuonohevosori OMISTAJAViivi VRL-08852
SYNTYMÄAIKA31.01.2015 REKISTERINUMEROVH15-053-0037
VÄRI, MERKITharmaahallakko PAINOTUSLAJIyleispainotus
SÄKÄKORKEUS145cm KOULUTUSTASOvaikea, helppo A, re 60cm
IKÄÄNTYMINEN Täyttänyt 3 vuotta 31.04.2015 ja 8 vuotta 31.09.2015. Tämän jälkeen ikääntyminen hidastuu.
VVJ-I KRJ-I YLA1 KV-II 

Halden on odotettu varsa lupaavasta yhdistelmästä ja orin syntyessä oli selvää, että se jäisi kasvamaan meille Brynhildiin. Sen isä Brynhild Hattfjell on oma kasvattini, joka jatkaa tuontioristani Hammerfestistä alkanutta orilinjaa. Haldenin emä Kjellfrid on puolestaan tullut meille Suomesta. Tamma on menestynyt Hattfjellin tavoin erinomaisesti valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa, joten odotukset pienen Halden-varsan suhteen olivat korkealla. Ajan myötä Haldenista on kasvanut energinen ja lennokas ori, jonka kanssa on ollut omat haasteensa, mutta joka on myös lunastanut kaikki ne odotukset, joita minulla on sitä kohtaan ollut. Se on osallistunut nuorena kouluvarsojen arvostelutilaisuuteen, jolloin oli viimeistään selvää, että siitä kasvaisi minulle vielä hieno kilpailukaveri ainakin kouluratsastukseen ja valjakkoajoon.

Vaikka Halden onkin energinen ja vaatii toisinaan käsittelijältään pitkää pinnaa, on se myös pohjattoman utelias ja ystävällinen ori. Se tulee tarhasta portille vastaan yleensä lennokkaassa laukassa ja on aina valmis lähtemään hoitajansa mukaan. Erityisesti pitkät maastolenkit ovat sen mieleen niin ratsastaen, ajaen kuin maasta käsinkin. Vaikka Halden onkin ystävällinen ja hyvin koulutettu, ei sitä luoteta aivan kenen tahansa käsiin. Ori on nopea liikkeissään ja säikähtäessään se saattaa reagoida tilanteeseen hyvinkin nopeasti. Rauhallinen ja tuttu käsittelijä osaa kuitenkin reagoida orin liikkeisiin oikein ennen kuin tilanteita pääsee syntymään. Levottomassa ympäristössä Haldenin keskittyminen saattaa harhailla ja se saattaa olla toisinaan hieman levoton esimerkiksi täydessä tallissa, jossa kaikki muut hääräävät ympärillä omia puuhiaan. Vaikka Halden ei sitä varmasti muille myönnäkään, paljastuu siitä kahden kesken läheisyyttä rakastava halinalle, joka painaa harmaan päänsä hoitajansa syliin ja haistelee tämän kasvot ja hiukset perinpohjaisesti puhisten samalla hiljaa.

Halden on sekä ratsu- että ajokoulutettu ja sen kanssa on kilpailtu menetyksekkäästi kouluratsastuksessa helppo A -tasolla sekä valjakkoajossa vaikeissa luokissa. Sen kanssa on valmentauduttu ja kilpailu jonkin verran myös esteratsastuksessa lähinnä mielenvirkistykseksi, sillä ori nauttii hyppäämisestä, vaikka ei olekaan mikään vuosisadan esteratsu. Halden rakastaa liikkumista ja se tulkitsee helposti pienetkin virheelliset eleet siten, että se voi lisätä vauhtia. Kun ratsastajalla on vakaa istunta ja käsi Haldenkin pysyy rauhallisena, kuuntelee apuja ja alkaa koota itseään. Valjakkoajossa orin kanssa on kilpailtu sekä yksilö- että pariluokissa. Parhaimmillaan se on ollut pariluokissa, joissa se on kilpaillut isänsä Hattfjellin kanssa. Oreilla on hyvin samanlainen energia ja tahti, jonka ansiosta ne ovat olleet toimiva pari. Haldenin vahvuusaluetta ovat ehdottomasti tiukkoja käännöksiä ja nopeaa reagointikykyä vaativat tehtävät, sillä parhaimmillaan se tuntuu reagoivan apuihin jo pelkästä ajatuksesta.

sukutaulu ja -selvitys

 i. Brynhild Hattfjell
 nvh, hhkko, 144cm
 VVJ-I, KRJ-I
ii. Brynhild Hafgrim
nvh, hhkko, 145cm
VVJ-I, KRJ-I, YLA2
iii. Hammerfest VVJ-I, KRJ-I, YLA1
nvh, hhkko, 143cm
iie. Liljekonvalj VVJ-II
nvh, khkko, 145cm
ie. Brynhild Fjellbris
nvh, rnhkko, 140cm
iei. Fritjof Geir
nvh, rnhkko, 139cm
iee. Sjøbrisen VVJ-II, KRJ-I, YLA2
nvh, rnhkko, 142cm
 e. Kjellfrid
 nvh, rnhkko, 143cm
 VVJ-I, YLA2
ei. Fallgruve '66
nvh, rnhkko, 142cm
eii. VIR MVA Ch Framtid NOR KTK-III
nvh, rnhkko, 142cm
eie. Fortuna
nvh, rnhkko, 142cm
ee. Eydís Picar
nvh, rnhkko, 146cm
VVJ-II
eei. VIR MVA Ch Troll Svoras VVJ-I, KRJ-II, KTK-I
nvh, rnhkko, 145cm
eee. Seoigh
nvh, rnhkko, 147cm

ominaisuuspisteet

Valjakkoajossa 5777.06 ominaisuuspistettä.
Kouluratsastuksessa 3211.64 ominaisuuspistettä.
Esteratsastuksessa 2707.36 ominaisuuspistettä.
Ominaisuupisteet VRL:n profiilissa.

jälkikasvu

nvh-t. Brynhild Ranveig (s. 28.07.2015), emä Klees Ragnfridr
nvh-o. Brynhild Haakon (s. 17.12.2015), emä Brynhild Feanor

cup-sijoitukset

31.05.2015 - VVJ-Cup - Breandan - vaikea - 3/27
30.06.2015 - VVJ-Cup - Wyat Shetlands - vaikea - 4/16
29.02.2016 - KRJ-Cup - Fiktio - helppo B - 24/317

menestys

KV-II -palkittu huhtikuun 2014 tilaisuudessa pistein
Rakenne: 9 Käynti: 4 Ravi: 1 Lisäpisteet: 0 Suku: 4,5 = 18,5p

KRJ-I -palkittu huhtikuun 2021 tilaisuudessa pistein
5,5 + 41 + 20,25 + 20 + 15 = 101,75 p

YLA1 -palkittu toukokuun 2021 tilaisuudessa pistein
38 + 26,5 + 30 + 9 + 2 = 105,5

VVJ-I -palkittu heinäkuun 2021 tilaisuudessa pistein
4 + 42 + 23,5 + 20 + 15 = 104,5

valmennukset ja päiväkirja


31.1.2015 Päiväkirjamerkintä – Halden syntyi

Frida-tamman vatsa oli kasvanut hurjaa vauhtia ja tamma muistutti jo jonkinlaista valtamerilaivaa. Iltatallia tehdessäni huomasin, että tamman oli silmin nähden epämukava ja että se alkoi viimein vaikuttaa siltä, että varsominen voisi olla käsillä. En malttanut päästää tammaa silmistäni, vaan jäin puuhastelemaan talliin ja seuraamaan samalla sivusilmällä tilannetta.

Noin tuntia myöhemmin alkoikin tapahtua ja maailmaan syntyi suloinen harmaahallakko orivarsa, joka nousi heti tomerasti pystyyn ja suuntasi etsimään emänsä nisää. Olin suunnattoman onnellinen paitsi siitä, että varsa ja emä olivat kaikin puolin terveitä ja elinvoimaisia, myös siitä, että varsa oli juuri harmaahallakko ori. Nimikin sille oli jo valmiina – Brynhild Halden. Alkukirjain oli itsestään selvä, sillä koko isälinja oli nimetty H-kirjaimella. Katsellessani tomeran varsan ensimmäisiä hetkiä en malttanut odottaa että näkisin, millainen siitä kasvaisi isona ja saisinko siitä isänsä kaltaisen kilpa- ja siitoshevosen itselleni.


20.04.2015 Päiväkirjamerkintä - kouluvarsojen arvostelutilaisuus

Olin suunnitellut jo kauan kouluvarsojen arvostelutilaisuuteen osallistumista, mutta osallistuminen oli kuitenkin aina jäänyt sopivien varsojen puutteessa. Tällä hetkellä tallissamme oli kuitenkin kaksi niin lupaavaa varsaa, että päätin lähteä katsomaan mitä niistä sanottaisiin. Halden matkusti arvostelutilaisuuteen Imladris-tamman kanssa ja molemmat varsat käyttäytyivät koko päivän ajan kuin vanhat tekijät. Olin erityisen tyytyväinen Haldenin käytökseen ja siihen, että ori pisti selvästi juuri tänään parastaan. Sen suhteen minulla onkin ollut korkeat odotukset, sillä Haldenin isälinjassa on hyvin menestyneitä ja palkittuja kouluratsuja. Palkintoihinkaan en joutunut pettymään, sillä Halden palkittiin lopulta KV-II-palkinnolla pistein 9 + 4 + 1 + 0 + 4,5. Tästä on hyvä jatkaa orin kouluttamista ja suunnitella tulevan kilpailu-uran alkua.


10.6.2015 Päiväkirjamerkintä - pesupäivä

Haldenilla oli huomenna edessään kevätkauden viimeiset kouluratsastuskilpailut, jonka jälkeen ori saisi jäädä hetkeksi ansaitulle kesälomalle. Hakiessani Haldenin tarhasta tuumasin heti, että se oli perusteellisen pesun tarpeessa. Viime päivinä oli satanut ja se oli selvästi valinnut tarhan märimmät paikat piehtarointipaikoikoikseen.

Halden olisi kovasti halunnut lähteä tutkimaan tallin käytävällä odottavia kilpailuvarusteita ja se osoitti aluksi kuopimalla mieltään siitä, että se joutuikin kiinni pesupaikalle. Asia kuitenkin unohtui pian, kun avasin hanan ja pesin orin huolellisesti. Pesin samalla myös hännän, jota jouduin pesun jälkeen selvittämään tovin, että sain avattua kaikki takut. Halden tyytyi pian siihen, että se joutuisi odottamaan aloillaan vielä hyvän tovin. Ori alkoi lopulta nuokkua paikoillaan eikä se reagoinut suuremmin siihen, että hääräsin sen ympärillä.

Lopuksi siistin vielä orin vuohiskarvat sekä leikkasin harjan lyhyemmäksi. Parturiksi minusta ei ole, jonka vuoksi jouduin siistimään harjaa hyvän aikaa ennen kuin sain siitä tarpeeksi siistin näköisen. Lopputulos oli kuitenkin oikein siisti ja Halden alkoi näyttää hyvinkin varteenotettavalta kilparatsulta. Puin orille paksun kuivatusloimen ja vein sen karsinaan kuivumaan ja syömään iltaheiniä. Pikku hiljaa ajatus seuraavana päivänä odottavista kilpailuista alkoi tuntua yhtä konkreettisemmalta enkä malttanut odottaa, että pääsisimme Haldenin kanssa radalle.


4.2.2016 Valjakkoajovalmennus

Olin odottanut kauan pääseväni valmentautumaan Haldenin kanssa, sillä viimeisen kuukauden ajan valmennukset olivat peruuntuneet – milloin hevoselta puuttui kenkä, milloin taas auto oli hajalla tai valmentaja sairaana. Vihdoin olin kuitenkin verryttelemässä Haldenia maneesissa, jonne pitkäaikainen valmentajamme Lilbeth Rönvik saapui hieman jälkeemme. Nainen katseli hetken menoamme ja tuumasi heti, että Halden oli saanut lisää lihaksia erityisesti takaosaan sitten viime näkemän. Oli mukava kuulla, että treenistämme oli ollut selvästi hyötyä ja että muutkin huomasivat muutoksen orissa.

Lilbeth oli suunnitellut, että keskittyisimme pienen tauon jälkeen perusasioihin. Tarkoituksena olisi harjoitella erityisesti siirtymien sujuvuutta ja saada Halden kantamaan itseään paremmin. Aloittaessamme Haldenilla oli selvästi ylimääräistä virtaa, jonka se näytti juoksemalla avuiltani pois. Aloitimme yksinkertaisilla tehtävillä, joiden aikana teimme paljon siirtymiä käynnin, ravin ja pysähdysten välillä. Hiljalleen ori alkoi rentoutua ja kuunnella minua paremmin, jonka seurauksena myös siirtymät olivat sujuvia. Lopuksi Lilbeth rakensi meille lyhyen radan muovimerkkien ja puomien avulla. Radan aikana tuli siirtyä tietyissä kohdissa laukasta käyntiin tai pysähtyä ja nostaa uudelleen laukka. Halden alkoi nopeasti ennakoimaan laukannostoja, joten Lilbeth vaihteli paikkoja, joihin hän halusi siirtymän. Tiedostin, että laukannostoissamme oli vielä hiottavaa, mutta kokonaisuudessaan valmennus sujui kuitenkin hyvin. Muutos valmennuksen alkuun oli huima, sillä Halden alkoi kuunnella pienimpiäkin apujani eikä se juossut avuiltani pois. Ori kantoi itseään hyvin, mistä Lilbeth kehui meitä erityisesti - jotain olimme siis itsenäisenkin treenin aikana tehneet selvästi oikein.


10.4.2016 Kouluvalmennus

Siirsin reippaasti ravaavan Haldenin käyntiin ja tervehdin maneesiin saapunutta Embla Höydalia. Topakka nainen oli saapunut pitämään meille kouluvalmennusta parin viikon päästä koittavia kilpailuja silmällä pitäen. Tarkoitus olisi harjoitella erityisesti laukanvaihtoja, joissa meillä oli ollut viime aikoina haasteita.

Olin verrytellyt Haldenin jo kaikissa askellajeissa, joten pääsimme aloittamaan heti. Halden tuntui kiireiseltä eikä se olisi aivan malttanut kuunnella pidätteitäni. Embla huomautti tarkkanäköisesti avuistani ja osasi kertoa hyvin mitä asioita minun olisi korjattava. Teimme paljon siirtymiä ja pysähdyksiä, joiden seurauksena Halden alkoi kokoamaan itseään paremmin ja kuuntelemaan pidätteitäni.

Lopulta pääsimme harjoittelemaan myös laukanvaihtoja. Hiljalleen aloin saada Haldenin kanssa vaihtoihin sujuvuutta ja aloin uskoa, että tulevat kisat menisivät myös niiden osalta hyvin. Valmennuksen päätteeksi keskustelimme pitkään Emblan kanssa haasteistamme sekä millä tavoin voisin ratkoa niitä itsenäisesti. Tämän myötä on taas helpompi jatkaa seuraavia treenejä ja kilpailuja kohti.


10.6.2016 Päiväkirjamerkintä – itsenäistä treeniä

Halden ravasi jäntevin askelin kentän pitkää sivua pitkin pyytäessäni sitä venyttämään askeltaan entisestään. Olimme tällä kertaa harjoittelemassa kahdestaan selästä käsin. Halden oli ollut aluksi hieman jäykkä ja totesin aloittaessani, että hieronnan varaaminen meille molemmille olisi taas ajankohtaista. Aloitimme verryttelyn kaikessa rauhassa, jonka jälkeen aloin vaatia sekä itseltäni että Haldenilta enemmän.

Orin kanssa oli sujunut viime aikoina hyvin, eikä tämäkään päivä tuottanut poikkeusta, kun pääsimme lopulta molemmat vauhtiin. Olin tyytyväinen erityisesti Haldenin raviin, joka oli rentoa, mutta kuitenkin upean lennokasta. Taivuttelin ja siirtymien lisäksi treenasimme laukannostoja käynnistä ja pysähdyksestä. Muutaman kerran nostot olivat hieman ponnettomia, mutta hiljalleen myös niihin alkoi tulla enemmän voimaa ja laukat nousivat hyvin myös pysähdyksestä. Lopulta annoin Haldenille pitkät ohjat ja rapsutin orin kaulaa pitkään. Tuumasin sille, että olin erittäin tyytyväinen meihin molempiin ja että treenejä olisi taas hyvä jatkaa molempien lihashuollon jälkeen.


10.7.2016 Päiväkirjamerkintä – kilpailu-uran loppu

Meillä oli pari viikkoa sitten viimeiset kilpailut Haldenin kanssa ja tunnelma oli ollut haikea. Kilpailimme valjakkoajon vaikeassa yhdistetyssä luokassa ja saatoin koko kilpailun ajan vain nauttia tekemisestä Haldenin kanssa ilman jännitystä menestymisestämme. Ori pisti parastaan aivan kuin se olisi tiennyt olevansa kilpailukentällä viimeistä kertaa. Olin enemmän kuin tyytyväinen kaikkien kolmen osakokeen tuloksiin ja edelleen sitä mieltä, että Halden oli ehdottomasti eläkkeensä ansainnut.

Aivan ilman huomiota ori ei toki tulisi jäämään jatkossakaan. Halden oli sekä fyysisesti että psyykkisesti elämänsä kunnossa ja tallityöntekijöidemme olisi tarkoitus edelleen treenata sen kanssa monipuolisesti ja hyvällä mielellä ilman paineita kilpailumenestyksestä. Toivoin myös, että Haldenilla olisi vielä kysyntää jalostusorina ja että se pääsisi tulevina vuosina astumaan vielä ainakin muutaman tamman. Toistaiseksi orilla oli kaksi jälkeläistä, joista tamma Ranveig oli myyty jo nuorena uuteen kotiin, mutta ori Haakon oli meillä Brynhildissä kasvamassa ja aloittelemassa kilpailu-uraa isänsä jalanjäljissä.

Toivoin sydämeni pohjasta, että meillä olisi vielä useita yhteisiä vuosia hienon Haldenin kanssa. Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä kaikkea päädymme vielä puuhastelemaan orin kanssa, vaikka kilpailu-ura olikin jo takana.


30.4.2021 Päiväkirjamerkintä – KRJ:n laatuarvostelutilaisuus

Tarkoituksenani oli ollut jo pitkään ilmoittaa Halden ainakin VVJ:n, KRJ:n ja YLA:n laatuarvosteluihin, mutta ilmoittautuminen oli kuitenkin lykkääntynyt ja lykkääntynyt. Nyt ilmoitin kuitenkin Haldenin vihdoin KRJ:n huhtikuun laatuarvostelutilaisuuteen. Haldenin kilpailu-uran päättymisestä oli aikaa eikä ori ollut käynyt pitkään aikaan kotitallin ulkopuolella ja ehdin jo hieman jännittää kuinka ori reagoisi tilanteeseen. Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä ori käyttäytyi mallikkaasti koko arvostelutilaisuuden ajan, vaikka ympärillä olikin paljon nähtävää ja koettavaa. Halden sai lopulta rakenteesta 5,5 pistettä, kilpailumenestyksestä 41 pistettä, suvusta 20,25 ja jälkeläisistä 20 pistettä sekä 15 lisäpistettä. Ori sai siis KRJ-I palkinnon enkä voisi olla ylpeämpi sen menestyksestä. Nyt jatkamme valmistautumista vielä VVJ:n ja YLA:n laatuarvosteluihin, joihin Halden pääsee toivottavasti vielä tämän vuoden aikana.

virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © honeythief