† Høstfarger 19.05.2012 - 11.07.2018

Suoraan sanottuna odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla nähdessäni hevostrailerilla varustetun Volvon pysähtyvän tallipihaamme. Puolituttu vuonohevoskasvattaja Norjan eteläosista oli tarjonnut erittäin lupaavaa nuorta vuonohevosta laumamme jatkeeksi, enkä voinut olla hyväksymättä tarjousta. Kauppojen kuitenkin peruunnuttua lupauduin puolivahingossa ottamaan tilalle aikuisen vuonohevosen, josta en tiennyt juuri mitään. Oria oli ilmeisesti nuorena kohdeltu kaltoin, mutta kasvattajalle palautumisen jälkeen se oli toipunut hyvin. Iäkkään miehen noustua punaisesta Volvosta menin auttamaan trailerin avaamisessa. Trailerissa odottava nuori ori tuskin olisi mitenkään ihmeellinen, mutta eiköhän siitä ihan kelvollisen kisakaverin saisi. Mies yritti pitää vielä vakuuttavaa mainospuhetta traileria avatessaan, mutta näytti aavistavan etten ollut erityisen vaikuttunut. Kun ruunihallakko ori viimein asteli ulos, oli minun pakko myöntää yllättyneeni positiivisesti. Vaikka orilla ei oltu kilpailtukaan paljoa, se oli lihaksikas ja hyvärakenteinen. Se puhisi hieman epäluuloisesti ja hirnahti kauempana laiduntaville tammoille. Tartuin kasvattajan ojentamaan riimunnaruun ja lähdin taluttamaan oria tallia kohti - siitä tultaisiin kyllä kuulemaan vielä.

Jäykän ja jännittyneen alun jälkeen ratsukon yhteistyö lähti rullaamaan lähes täydellisesti.

Siirtymiset olivat terävät ja tasapainoiset, joskin laukasta käyntiin -siirtymistä voisi treenata vielä siistimmäksi. Remillä on raskaaksi hevoseksi hyvä kokoamiskyky sekä joustavat askeleet. Muoto voisi olla aavistuksen avoimempi, myös tasaisuutta kaivataan lisää. Orin vasen kylki oli selkeästi oikeaa jäykempi, joka näkyi erityisesti avoissa ja suluissa. Loppua kohden tämäkin parani, joskus suosittelen kunnon jumppatreeniä säännöllisesti. Uskoisin kasvavasta notkeudesta olevan hyötyä myös valjakossa. Viivi istui selässä muuten hyvin, mutta paino pääsi välillä valahtamaan hieman turhan taakse ja vasemmalle. Asia kuitenkin korjaantui aina muistuttaessa, muutoksen huomasin aina hevosen liikkeestäkin.

Alkysykyinen päivä alkoi jo kääntyä iltaan, kun tallillemme saapui tuttavani honeythief Svolværista kahden vuonohevosorinsa kanssa. Harmaahallakko Hakon ja ruunihallakko Remi olivat omistajansa viimekeväisiä löytöjä ja sen verran mitä olin nähnyt ja kuullut, orit vaikuttivat muodostavan varsin toimivan parivaljakon. Pienen kesäloman jälkeen kolmikon olikin tarkoitus kunnostautua takaisin kilparadoille, joten he olivat tulleet meille valvoan silmän alle valjakkoajovalmennuksen merkeissä. Vaihdettuamme nopeat kuulumiset ja keskuteltuamme hetken valmennuksen sisällöstä autoin honeythiefiä valjastamaan vuonohevoset ja taluttamaan ne suurelle kentällemme.

Pienestä kesämahasta huolimatta molemmat orit vaikuttivat varsin hyväkuntoisilta ja lihaksikkailta. Vaadin honeythiefiä ottamaan heti alkuunsa napakan asenteen ja näyttämään oreille, ettei meidän luokse tultu vain höntsäilemään. Aloitimme valmennuksen taivuttelutehtävillä, johon kuului erilaisia kuvioita ja kiemuroita käynnissä ja ravissa. Remin ajatukset tuntuivat harhailevan kaikessa muussa ja ori pälyili tämän tästä tallipihan suuntaan. Hakon lähti puolestaan liikenteeseen varmalla asenteella. Se ei korvaansa lotkauttanut vieraasta ympäristöstä, vaan ravasi tottuneesti hieman levottoman parinsa rinnalla. Hakonin meno oli silti välillä turhankin rentoa, joten ohjeistin honeythiefiä paitsi pitämään Remin kiinnostuksen olennaisessa, myös säilyttämään suorituksessa halutun napakkuuden.

Valmennuksemme varsinaiset tehtävät liittyivät vahvasti koulukokeeseen. Paneuduimme useisiin pikkuasioihin, kuten pysähdyksiin ja kuvioihin, joita ryhdyimme hiomaan entistä sujuvammiksi. Kun tehtävien rakentaminen aloitettiin aivan pienestä ja yksinkertaisiinkin asioihin kulutettiin aikaa, alkoivat oritkin terävöityä ja loppuvalmennusta kohden Remi rauhoittui silmissä. Lopuksi kokosin harjoittelemistamme asioista lyhyen koulukokeen kaltaisen tehtäväradan, jota valjakko tuli useamman kerran. Kun yhteinen sävel löytyi ja pikkuvikoja saatiin hiottua, alkoi myös eri tehtävien yhdistäminen sujua. Vaikka viimeisistäkin suorituksista löytyi huomautettavaa, olin tyytyväinen valjakon työskentelyyn ja valmennus voitiin päättää hyvillä mielin laskevan ilta-auringon alla.

Syyskuun vaihteen kunniaksi päätimme lähteä tallityöntekijöidemme kanssa yön mittaiselle vaellukselle Daletindin suuntaan. Mukana oli jos jonkinlaista kassia ja pussia, sillä tarvitsimme myös välineet tarhojen rakentamiseen yötä varten. Eläkeikää hipova tallimestarimme, joka jäi kotiin vahtimaan muita hevosia, naureskelikin meidän karkaavan loppuiäksemme sillä tavaramäärällä. Lähdimme matkaan vuonisorien Hakonin, Remin ja Geirin, sekä tammojen Eirinin, Vikan ja Kamin voimin. Nuorimmaiset Geir ja Kami olivat mukana oppimielessä, kun taas esimerkiksi vaellustallilta ostettu Vika oli jo vanha konkari. Itse johdin porukkaa Hakonin kanssa, joka fiksun luonteensa puolesta sopi hyvin porukan pääksi, kun taas tallityöntekijämme Stina piti perää Eirinin kanssa. Yövyimme Daletindin toisella puolen pienessä retkituvassa ja hevoset saivat tarhata kahdessa porukassa pienen matkan päässä toisistaan. Ehdimme pelätä ettei Remi pysyisi aidoissa, mutta onneksi hevosille oli varattu tarpeeksi syötävää yön ajaksi ja kaikki löytyivät aamulla sieltä mistä niiden pitikin. Paluumatkalla kiersimme vuoristoreitin kautta, josta hevoset saivat hyvää lihasjumppaa ja retkikunta pääsi ihailemaan kuvankauniita maisemia. Kotiin palasimme paria tuntia suunniteltua myöhemmin, mutta retkeläisiä kiireinen ilta ei jaksannut haitata ihanan vaelluksen jälkeen.

Merkittävän uran erityisesti valjakkoajossa tehneet vuonohevosorini Remi ja Hakon alkavat hiljalleen jäädä täysin kisaeläkkeelle. Luultavasti Remin kanssa käymme vielä loppusyksystä pyörähtämässä muutamissa koulukilpailuissa, mutta sitä lukuunottamatta tämänpäiväiset syyskuun VVJ CUP -kilpailut jäivät luultavasti molempien viimeisiksi. Orini tekivätkin uransa päätöksestä näyttävän ja parivaljakko kulki kuin ajatus kaikkien osuuksien läpi. Se näkyy myös tuloksessa - Remi ja Hakon nimittäin voittivat luokkansa, eikä omistajan hymy olisi voinut olla enää kovinkaan paljon leveämpi! Näihin tunnelmiin on hyvä jäädä ja siirtyä kohti uusia haasteita, Remin ja Hakonin tapauksessa siis useammin tammojen tapailua.

Tämänpäiväisessä valmennuksessa aiheena olivat helpot pujottelut ja tiet. Remi ja honeytief saivat aloitella rauhallisella käynnillä. Remi näytti menevän kärryjen edessä kuin vanha tekijä (mikä se varmasti olikin), eikä käynnin aikana aiheutunut mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kun katsoin valjakon olevan valmis hiukan vaikeampiin asioihin, kuin kävelemiseen, pyysin heidät kaartoon kentän keskelle. Osoittelin vuoronperään laittamiani oransseja tötsiä, ja selitin tehtävän. "Kun olette pujotelleet nämä, nostakaa laukka, ja laukatkaa noiden kahden puomin välistä, kunnes olette tuolla C päädyssä" ohjeistin, ja annoin sitten heille luvan aloitella. Norjanvuonohevonen lähti tosi reippaasti pujotteluun, ja selvitti nopean radan hyvin ketterästi. Ohjastaja joutui kuitenkin kokoamaan laukkaa puomeilla, eikä poni ollut aivan samaa mieltä asiasta. Siispä nuo tulivat tehtävän toisenkin kerran. Tällä kerrallakaan ei sujunut yhtään paremmin, ja hevonen puri kuolaimelle, toistaen äskeisen kiellon. "Älä anna sen kiskoa ohjaksia käsistäsi, maiskauta, käytä piiskaa jos on tarve!" huudahdin, ja ajaja teki parhaansa. Loppuenlopuksi jouduin juoksemaan kiinni ponin ohjaksissa, että se meni tehtävästä läpi, ja sen jälkeen se sujui ilman apuakin. "Tämä riittää tältä päivältä, voitte alkaa jäähdytellä."

Remillä ei ilmeisesti tänään ollut kovinkaan hyvä päivä. Vuonohevonen kulki töksähdellen eikä juurikaan kuunnellut ohjastajaansa. Tänään oli tarkoituksena treenata koulukoetta varten, mutta ori teki siitä melkein mahdotonta. Siirtymiset käynnistä raviinkin näyttivät niin tuskallisilta että jouduimme keskittymään yksinkertaisiinkin asioihin todella pitkään.

"Ei Remi yleensä tällainen ole.", ohjastaja mutisi huultaan purren. Remi kuitenkin päätti tänään olla juuri sellainen: tottelematon ja vikuripäinen. Vähitellen saimme siirrot sujumaan ja pyysin kaksikkoa ottamaan helppoja pysähdysharjoituksia niin kaarevilla kuin suorillakin urilla. Pysähdykset sujuivat orilta mallikkaasti. Useiden pysähdyksien jälkeen pyysin honeythiefiä ottamaan mukaan peruutuksenkin ja toistimme ensin tehtävää suoralla uralla. Tehtävän sujuessa hyvin, saattoi valjakko siirtyä peruuttelemaan kaarevalle uralle. Siinä oli hiukan ongelmia, mutta riittävät toistot ja neuvoni auttoivat asiaa. Remi muuttui valmennuksen loppupäätä kohden hiukan vetreämmäksi ja suostui toimimaankin ohjastajansa vaatimalla tavalla. Ori selvästi osasi vetää valjakkoa ja kulkea sen edessä mallikkaasti, mutta hevosen kohdalle oli selvästi vain sattunut jonkinlainen känkkäränkkäpäivä. Tämän kaksikon pitää selvästi treenata useammin eikä ohjastajan tule luovuttaa vaikkei poni heti toimisikaan. Remi selvästi osaa halutessaan ja sen kanssa pitää jaksaa työskennellä ahkerasti.

Rikkimenneitä vesiputkia, umpeen jäätyneitä ulko-ovia, muhkean pörrökarvan alle hautautuneita poneja… Talvi ja paukkupakkaset tulivat ilmeisesti sittenkin. Espanjalaisen ystäväni lähetettyä kuvia hänen loimitetuista hevosistaan (vakavissaan, mihin ne siellä takkeja tarvitsevat?) laitoin vastatervehdyksen lähes polviaan myöten kinoksessa möllöttäneestä loimittamattomasta mammuttilaumastani. Hakiessani Remiä sisälle manasin jälleen sijantiani. Kuka sanoo, että vuonohevostalli pitää perustaa Norjaan, miksen olisi voinut yhtä hyvin perustaa moista vaikka sinne Espanjaan? Riimunnarun lukko oli jäätynyt kiinni, joten lähdin taluttamaan oria vain riimusta kiinni pitäen. Ovella se aiheutti ongelmia, sillä en saanut jäistä ovea auki yhden käden varassa. Onneksi Remi halusi jo itsekin sisälle, eikä se ollut millänsäkään päästäessäni siitä irti. Sisälle päästyään se hörisi vaimeasti ja jo sinne tuodut kaverit vastasivat tervehdykseen. Katsoessani myöhemmin laumaani rouskuttamassa tyytyväisesti iltaheiniään, totesin itsekseni talvielämässä ponien kanssa olevan myös oma tunnelmansa. Kuin vastaukseksi Remi nosti päätään karsinastaan heinänkorsien roikkuessa hassusti sen suupielistä, enkä voinut olla nauramatta karvaisen ponin hölmistyneelle ilmeelle.

Seuraavaksi valmennettava parini saapuikin sopivasti edellisten poistuttua. Komea ruunihallakko ori pälyili uutta ympäristöä hieman epäluuloisesti ja se lähti vasta omistajan pienen rohkaisun jälkeen kävelemään minua kohti. Keskustelimme honeythiefin kanssa tavoitteistamme valmennuksen suhteen ja sovimme kiinnittävämme huomiota erityisesti siirtymiin, joiden kanssa heillä oli viimeaikoina ollut hankaluuksia. Aloitimme valmennuksen helpolla verryttelytehtävällä, jonka aikana sain vähän tuntumaa valjakon työskentelystä. Tämän jälkeen kerroin ohjeet seuraavaan tehtävään. Valjakon tuli pysyä koko maneesin mittaisella kahdeksikolla, lisätä ravia lävistäjillä ja koota päädyissä. Myöhemmin tehtävää muutettiin lisäämällä siihen myös käyntiinsiirtymät ja pysähdykset. Remi vaikutti alkuunsa levottomalta ja yritti alinomaa juosta avuilta, mutta honeythief sai sen pian kuulolle ja kulkemaan suhteellisen rentona. Selviä hankaaluuksia ilmaantui vasta, kun heidän tehtävänään oli pysähtyä suoraan laukasta ja nostaa sen jälkeen pysähdyksestä laukka. Remin päästyä laukkaamisen makuun pysähdykset jäivät pitkiksi, eikä ori olisi malttanut seistä aloillaan uutta nostoa odottaen. Täydellisiä siirtymiä laukan ja hitaampien askellajien välillä ei nähty, mutta loppua kohden ne parantuivat sen verran, että pystyimme hyvällä mielellä lopettamaan treenit.

Tänä kesänä Remi on saanut nauttia normaalia pidemmästä kesälomasta tallin ollessa pullollaan nuoria ja kilpailuikäisiä hevosia. Näiden joukosta löytyykin varsinaisia lupauksia, kuten esimerkiksi Remin pojanpoika Brynhild Strynfrost eli Sakke, josta näkee hienon orilinjan jatkuvuuden. Sen isä ja Remin poika Brynhild Gleidr eli Geir on puolestaan siirtynyt jo siitosoriksi ja ehtinyt saada jo kolme hienoa orivarsaa. Näin heinäkuun lopulla Reminkin kanssa ollaan kuitenkin hieman yritetty treenata kesämahaa pois, sillä syksymmällä orin kanssa olisi tarkoitus käydä pyörähtämässä yleislaatuarvostelussa. Riippuen vähän miten siellä sujuu, saattaa myöhemmin olla edessä myös valjakkoajon laatuarvostelu.

Yleislaatuarvostelun elokuun tilaisuuden viimeinen osallistumispäivä koittaa huomenna, enkä ole vieläkään päättynyt ilmoittaisinko orin mukaan. Remin ”kesämasu piiloon” -projekti ei ole nimittäin kantanut yrityksestä huolimatta vielä kovinkaan paljon hedelmää. En tiedä kehtaanko viedä vuoniksenpulliaistani tilaisuuteen (ainakin minun kauhukuvieni mukaan) lihaksikkaiden ja solakoiden puoliveristen vierelle. Vähemmästäkin sitä tuntee olonsa juntiksi, vaikka pyöreähkön ulkokuoren takana piileekin hieno kisaponi. Aivan liian lämpimät ilmat ovat veloittaneet treenipäiviä ja tänäänkin jouduin tyytymään vain orin juoksuttamiseen liinassa. Remi liikkui alkuunsa varsin tahmeasti, mutta pienen patistelun jälkeen sain sen hereille. Testasin sen kuuliaisuutta pyytämällä oria tekemään siirtymiä käynnin ja ravin välillä. Niissä on edelleen hiomisen varaa, mutta viimetalven treenin tuloksena nekin alkavat sujua huomaamattomammin. Lopuksi annoin Remin laukata molempiin suuntiin niin reipasta laukkaa kuin kuvio vain antoi myöden. Ori intoutui jopa heittämään kunnon pukkisarjat ja toivoin sen esittelevän yhtä ryhdikästä laukkaa myös laatuarvosteluissa.

Valmensin tänään honeythiefiä ja Remiä, tarkoituksena oli harjoitella pysähdyksiä ja peruutuksia. Alkuverryttelyiksi otimme erilaisia kaarevia teitä sekä käynnissä että ravissa, ja sitten vielä hieman laukkaa jotta ratsukko lämpeäisi kunnolla ennen varsinaista harjoittelua. Kun sekä honeythief että Remi näyttivät molemmat hyvin verrytelleiltä, kehotin heitä hiljentämään käyntiin ja lähteä kulkemaan uraa pitkin. Neuvoin ratsukkoa pysähtymään aina sekä pitkien että lyhyiden sivujen keskellä. Alkuun Remi näytti puskevan vain eteenpäin, mutta pienestä uppiniskaisuudesta huolimatta se alkoi pikkuhiljaa pysähtyä joka kerta nätimmin. Kun tehtävä oli saatu onnistumaan muutaman kerran, kehotin ratsukkoa vaihtamaan itsenäisesti suuntaa ja tehdä samaa pysähtymistehtävää vielä toiseen suuntaan. Kun ratsukko teki taas muutaman onnistuneen pysähdyksen, käskin heidän ottaa pitkillä sivuilla pysähdyksen jälkeen aina viisi askelta taaksepäin. Kun tehtävä näytti sujuvan, kokeilimme samaa vielä alkuperäiseen suuntaan, nyt kymmenellä peruutusaskeleella. Remi meinasi lähteä pois uralta kesken peruutuksen, mutta honeythief sai sen nätisti pidettyä suorassa. Lopuksi otimme vielä muutamia pysähdyksiä ravista. Remi näytti taas alkuun vain puskevan eteenpäin, mutta tehokkaat pidätteet saivat sen pysähtymään, tosin melko nahkeasti. Kun tehtävä vihdoin näytti onnistuvan kunnolla, päästin ratsukon aloittelemaan itsenäistä loppuverryttelyä.

Etsi kappale, jonka lyriikat kuvaavat kisapäiväänne tai yksittäistä suoritustanne. Muutama rivi riittää eli koko kappaleen ei tarvitse sopia tehtävänantoon. Kielenä saa käyttää suomea tai englantia. Liitä osallistumiseesi kappaleen nimi sekä esittäjä.

Toiset sanoo mulle että musta ei oo mihinkään
Ei mua paljon haittaa enkä edes tahdo miellyttää
No se on sitten voivoi jos en ole beibi susta in
Mut miksi silti luulet että kaiken tiedät paremmin

Minä olen voittaja ainakin tänään
Joten turha on urputtaa
Minä olen voittaja ainakin tänään
Joten turha on ruikuttaa

(Apulanta - Minä Olen Voittaja)