SHS Vingefrid


perustiedot

norjanvuonohevonen, tamma
8-vuotias, ikääntyy SHS:n mukaan, syntynyt 24.04.2020
140 cm, ruunihallakko

koulupainotteinen, koulutustasotavoite HeA / 50 cm

VH20-053-0014, #PKK4169

kasvattaja Shelyes
omistaja ellida (VRL-10595)
ylläpitäjä Ella-Amalie Johansen Storvik
kotitalli Shelyes


kuvagalleria


saavutukset ja arvonimet

Finest Foal (09/2021)


historia ja luonne

Vinka on pikkuvarsasta asti ollut fiksu ja yhteistyöhaluinen, eloisa tamma, mutta jäänyt elämänsä ensimmäiset elinvuodet valitettavan vähälle huomiolle. Vinkaa alettiin totuttaa satulaan sen ollessa jo viisivuotias, kun siihen asti poni oli joutunut kiertämään kodista toiseen ja elänyt pääosin seurahevosen roolissa. ”Ai onko se jo niin vanha”, totesi sen omistaja, hieman höpsähtänyt myyntitallin pitäjä päätään raapien pihan perälle unohtuneesta eläimestä, ja alkoi etsiä ponilleen sopivaa kuskia.

Virikkeiden puutteesta johtuen Vinka on kehitellyt joutaessaan omaa tekemistä, ja onkin mestari karkaamaan omille teilleen aivan mistä tahansa. Sillä on lisäksi liuta huonoja tapoja, kuten näykkiminen ja puunpureminen. Paikallaan se ei osaa seistä hetkeäkään ja taluttessa saattaa osoittaa mieltään hyppimällä pystyyn. Silti se ei ole pahaluonteinen, vaan oikeastaan aika kiltti: Vinka vain vaatii tarpeeksi tekemistä purkamaan sen loputonta energiaa. Keskittyessään olennaiseen tamma on reipas ja nopea oppimaan, mikä on huomattavasti auttanut sitä ottamaan muita ikätasoisiaan hevosia kiinni.


suku

i. Brynhild Lyster
139 cm, rnhkk, nvh
ii. Linus av Kleppur
142 cm, rnhkk, nvh
VVJ-II, KRJ-I, Silver Premium
iii. Edgar av Kleppur
143 cm, rnkk, nvh
KTK-II, YLA1
iie. Derian Liselotte
139 cm, rnkk, nvh
ie. Brynhild Vindafjord
139 cm, hhkk, nvh
VVJ-II, KRJ-II
iei. Tobias LHC
140 cm, rnkk, nvh
iee. Chennye's Polly
134 cm, hhkk, nvh
e. Brynhild Verdandi
143 cm, phkk, nvh
ei. Brynhild Valør
143 cm, phkk, nvh
eii. Brynhild Vidar
142 cm, phkk, nvh
VVJ-I
eie. Lykkelig Granja
144 cm, rnkk, nvh
ee. Brynhild Idunn
144 cm, khkk, nvh
eei. Brynhild Glitne
139 cm, khkk, nvh
eee. Ingebjørg
147 cm, rnhkk, nvh

kilpailukalenteri

PKK

02.06.2021 - Vinterhus - Muut hevosvarsat - EO-sert; EM: Tekniikka - tuom. Lissu
20.06.2021 - Seppele - Rakenne: varsat - EO-sert - tuom. Anne
24.08.2021 - Villa Castor - Rakenne: tammavarsat - EO-sert - tuom. Inna


varusteet ja hoito-ohjeet

Varusteista kiitos Hemsbury Saddlery, Takakujan tallipuoti, Equestrian PRO ja Sokka Luxuries!



KYSEESSÄ ON VIRTUAALIHEVONEN

ulkoasu © Tuntematon Potilas

kaiken muun © ellida, ellei toisin mainita