† Brynhild Vindafjord 1.7.14 - 11.7.18

Harmaahallakko Vinda alkaa hiljalleen lähestyä kolmen vuoden ikää ja sen kanssa on harjoiteltu ahkerasti elämän perusasioita. Kaikeksi onnekseni se ei selvästi ole ottanut oppia emästään Pollystä, joka on huomattavasti haastavampi tapaus kuin ainoa varsansa. Vinda olikin varsinainen herätevarsa - olin jahkaillut kauan Pollyn astuttamista ja suunnitellut sille alustavasti jotain omaa kasvattioriani. Kun kuitenkin löysin suloisen vuonohevosori Tobias LHC:n päätin kysyä sitä lainaan Pollylle. Onneksi päädyin ratkaisuun, sillä Vinda on nuoresta iästään huolimatta osoittautunut lupaavaksi varsaksi. Lisäksi se edustaa sukunsa puolesta hyvin harvinaista linjaa, joten toivon hartaasti, että siitä saadaan vielä jonain päivänä hyvä siitostamma. Tällä erää tähtäimessä on kuitenkin valjakkoajon saloihin paneutuminen, sekä kilpailu-uran aloittaminen.

Vanha tuttavani Lili saapui jälleen kerran vahtimaan minun ja vuonohevosteni menoa valjakkoajon parissa. Päädyimme työskentelemään ensimmäisenä Vindan ja Heljan kanssa, jotka ovat molemmat nuoria omia kasvattejani. Vinda on päässyt jo aloittamaan kilpailu-uransa, jolla se on tähän mennessä menestynyt kohtalaisesti. Touhukkaan tamman keskittymiskyky ei meinaa aina riittää kaikkeen, mutta maltilla ja mielikuvituksella sen kanssa pääsee pitkälle. Helja ei puolestaan ole käynyt vielä lainkaan kilpailuissa ja sen kanssa on treenattu vielä tähän asti kotikentällä. Huomattavasti Vindaa rauhallisempi ja maltillisempi tamma alkaa kuitenkin olla valmis kilpailu-uralleen ja sen kanssa olisi tarkoitus lähikuukausina käydä ihmettelemässä kilpailupaikkaa noviisi-tason koulukokeessa.

Lämmittelin tammoja ensin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Kun Lili oli seurannut menoamme hetken sivusta, hän ohjeisti meidät helpolle siirtymätehtävälle ja kommentoi erityisesti omaa apujen käyttöäni nuorten hevosten kanssa. Vaikka valmentaja olikin minulle ennestään tuttu ja hän oli valmentanut hevosiani paljon ennenkin, koin silti saavani palautteesta irti uusia asioita. Molemmat tammat tuntuivat varsin hyviltä, eikä niiden kanssa ollut verryttelyn aikana ollut mitään tavallisesta poikkeavia ongelmia. Yleisesti meillä oli kuitenkin hakemista sopivan vauhdin kanssa. Vinda oli nimittäin jälleen tapansa mukaisesti energinen, eikä näyttänyt kovinkaan hyvää mallia ujolle Heljalle, joka yritti hakea turvaa energisestä työkaveristaan. Pitkän ravityöskentelyn tuloksena tammat alkoivat kuitenkin asettua, enkä usko että ne olivat koskaan ennen kulkeneet yhtä hyvin. Näihin tunnelmiin olikin hyvä lopettaa tämä valmennus ja lähteä suunnittelemaan tulevaisuuden haasteita.

Saapuessamme Blomqvistien tallialueelle en voinut olla ihmettelemättä mihin olin taas pääni pistänyt. Olin ilmoittautunut noviisi-tasoiseen ryhmävalmennukseen nuorten tammojen Vindan ja Heljan kanssa, joista nuorempi Helja oli käynyt vasta muutamia kertoja kotitallin ulkopuolella. Kuunnellessani tallialueella toisten osaanottajien puheita minulle valkeni, että muut osallistujat olivat jo hyvässä vaiheessa kilpailu-uraansa tai parhaimmillaan jopa sen loppupuolella, jonka lisäksi kaikki muut olivat isoja hevosia.

Lähdin kuitenkin reippaasti ponitammojeni kanssa kentälle muiden kanssa. Valmentajamme Maj Blomqvist seurasi hetken valjakkojen menoa sivusta, kunnes hän ryhtyi pureutumaan apujemme käyttöön ja hevostemme liikkeisiin tarkemmin. Tilanne tuntui jännittävän Heljaa suunnattomasti, mitä ei helpottanut lainkaan se, että innokas Vinda olisi halunnut juosta pää viidentenä jalkana ja unohtaa kaikki vähät käytöstavat mitä sen päähän oli saatu iskostumaan. Maj piti tehtävät aluksi hyvin yksinkertaisina, jotta mekin pääsimme mukaan muiden rytmiin. Pääasiassa alkutunnin keskityimme ravityöskentelyyn, jossa Vindan yleensä saikin helpoiten kuulolle.

Hiljalleen tiivis työskentely ja valmentajat terävät kommentit alkoivat tuottaa tulosta ja Vinda alkoi asettua. Sen myötä myös Helja rauhoittui selvästi, sillä se onneksi seurasi enemmän työpariaan kuin muita valmennukseen osallistuneita parivaljakkoja. Laukkatyöskentely jäi meidän osaltamme vähäiseksi, sillä halusimme Majn kanssa keskittyä ylläpitämään saatua rytmiä ravissa ja lyhyillä laukkatehtävillä. Loppua kohden menomme alkoi muistuttaa sitä mitä se kotioloissakin yleensä oli, joten sain olla tyytyväinen molempiin tammoihin. Valmennukset vieraassa ympäristössä olivat hyvää treeniä erityisesti nuorelle Heljalle, jonka kanssa päästään hiljalleen aloittelemaan kilpailu-uraa valjakkoajon parissa.

Uskomatonta miten aika rientää! Vasta suunnitellun astutuksen tulos Vinda on jo lopetellut kilpailu-uransa ja jäänyt hiljalleen siitoskäyttöön. Se onkin saanut jo kolme upeaa varsaa, joista vanhin tammavarsa Draupnir on vielä meillä myynnissä, ori Lyster meillä kasvamassa ja nuorimmainen Caj muutti Breezy Meadowsiin kilpailukäyttöön. Loppukesästä tai alkusyksystä Vindan kanssa ollaan tähtäämässä myös laatuarvosteluihin, alustavasti tamman kanssa ollaan suuntaamassa ainakin valjakkoajon ja kouluratsastuksen laatiksiin. Mahdollisesti myöhemmin tulevaisuudessa edessä saattaa olla myös yleislaatuarvostelu. Aika näyttää, toivottavasti tulevaisuudessa olisi luvassa ainakin lisää suloisia pikkuvarsoja, joille Vinda pääsisi periyttämään hyviä ominaisuuksiaan valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa. Vaikka Vinda ei olekaan luonteeltaan helpoimmasta päästä, on siitä hioutunut etevä kilpailukaveri, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä.

En ollut saada edellisenä yönä unen päästä kiinni jännittäessäni Toren ja Vindan kauan odotettua laatuarvostelutilaisuutta. Kaksikko oli ilmoitettu jo edellisen kuukauden tilaisuuteen, joka kuitenkin peruuntui, joten minua piinattiin vielä vähän lisää pitkällä odotuksella. Vaikka yöunet olivatkin jääneet vähäisiksi, ei minua väsyttänyt aamulla enää tippaakaan. Olin jo hyvissä ajoin valmiina tavaroiden ja hevosten kanssa, kun apukädeksi lupautunut tallityttömme Stina vasta saapui tallille. Onneksi Tore ja Vinda ovat molemmat tottuneita matkustajia ja helppoja lastata, joten liikkeelle päästiin lähtemään ilman sen suurempia kommelluksia.

Tilaisuus sujui Vindan osalta hieman vaihtelevasti. Aluksi vieras paikka rauhoitti tammaa sen verran, ettei se uskaltanut lähteä koheltamaan aivan suuna päänä. Olinkin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin se jaksoi seisoskella kaikkien ihmisten ihmeteltävänä ja kuvattavana koko aamupäivän. Hiljalleen Vinda tottui ja kyllästyi kuitenkin tilanteeseen ja sain seurata sitä silmä kovana koko ajan, ettei tamma keksinyt mitään ylimääräistä ohjelmaa. Tapahtuman lopulla minut päästettiin viimein piinastani kun lopulliset tulokset paljastettiin. Molempien hevosten tulokset vastasivat hyvin ennakko-odotuksiani, vaikka Vinda saikin rakenteestaan hieman odotettua matalammat pisteet. Pisteet riittivät kuitenkin erinomaisesti kakkospalkintoon, jota isän kilpailuttomuuden vuoksi lähdettiinkin tavoittelemaan. Kaiken kaikkiaan siis oikein onnistunut päivä!