vuonohevoskasvatusta

 † Ingebjørg 03.01.2015 - 11.07.2018

KUTSUMANIMIInge KASVATTAJAIdavallen  
ROTU, SKPvuonohevostamma OMISTAJAViivi VRL-08852
SYNTYMÄAIKA03.01.2015 REKISTERINUMEROVH15-053-0115
VÄRI, MERKITruunihallakko PAINOTUSLAJIvaljakkoajo
SÄKÄKORKEUS147cm KOULUTUSTASOvaativa, helppo B, re 60cm
IKÄÄNTYMINEN Täyttänyt 4 vuotta 03.05.2015 ja 8 vuotta 06.09.2015. Tämän jälkeen ikääntyminen hidastuu.
 

Ingebjørg matkasi meille Ruotsista suoraan kasvattajatalliltaan Idavallenista, jossa se oli saanut varttua ensimmäiset elinvuotensa. Pienen tamman peruskoulutus oli jo hyvällä mallilla ja myös valjakon alkeita oli opeteltu jo ahkerasti. Ensimmäiset viikot Brynhildissä menivät Ingrid-emää ja entisiä laumakavereita ikävöidessä, mutta pian tamma oppi tallin tavoille ja sai uusia hyviä hevos- ja ihmiskavereita. Alkujännityksen jälkeen Inge hurmasi koko talliväen täysin paitsi suloisella ulkonäöllään, myös omaperäisellä ja kekseliäällä luonteellaan sekä motivaatiollaan työntekoa kohtaan.

Tällä pirteällä vuonohevostammalla tuntuu riittävän energiaa loputtomiin ja tamma pitääkin hyvän huolen, ettei tallin arki ole päivästä toiseen tylsän samanlaista. Toisinaan Ingen loputtoman energiamäärän kohdentaminen työntekoon on haastavaa, mutta kun sen huomion saa käännettyä oikeisiin asioihin, on tammassa potentiaalia vaikka mihin. Inge on karsinassa hieman rauhaton ja se lähtisi paljon mieluummin tutkimaan tallikäytävää kuin seisoisi rauhassa aloillaan. Tylsistyessään sillä on myös paha tapa yrittää näykkiä tai nyppiä hoitajaa vaatteista, jonka vuoksi se hoidetaan pääsääntöisesti kiinni sidottuna. Varustaminen ei ole sen helpompaa, mutta hankaluudet eivät johdu siitä, ettei Inge pitäisi siitä. Satulan tai valjaat nähdessään tamma nimittäin tietää pääsevänsä liikkumaan ja kovien menohalujensa vuoksi sen on vaikea hillitä itseään. Tamma yrittää kovasti tehdä varaslähtöä karsinan ovesta, mutta rauhallisella ja johdonmukaisella asenteella varustaminenkin sujuu ja työntekoon voidaan lähteä yhteisymmärryksessä.

Kilpailu-ura ei lähtenyt Ingen kanssa liikkeelle kovinkaan kummoisesti ja alkuunsa menestys niin valjakkoajossa kuin kouluratsastuksessakin oli varsin vaihtelevaa. Hiljalleen tamma on kuitenkin alkanut saada kärsivällisyyttä ja sen on helpompi keskittyä suoritettaviin tehtäviin. Parastaan laittaessaan Inge onkin erinomainen suorittaja energisyyden ja innokkuutensa ansiosta. Tamma lähtee aina positiivisin mielin työntekoon ja se vähintäänkin yrittää kaikkea, mitä siltä pyydetään. Hiljalleen sen kanssa on alettu pärjätä erityisesti kouluratsastuksessa ja valjakkoajon kouluosuudella. Eniten työstettävää on valjakkoajon tarkkuuskokeessa, jota harjoitellaan yhtä aktiivisesti. Vaikka kilpailupaikoilla Ingen huomio pyöriikin kaikessa uudessa ja jännittävässä, osaa se itse kilpailusuorituksen aikana keskittyä ohjastajan tai ratsastajan apuihin. Myös tehokas verryttely edesauttaa keskittymistä suorituksissa.

sukutaulu ja -selvitys

 i. Bruu
 nvh, rnhkko, 140cm
ii. RLS Bellest
nvh, hkko
iii. Baste
nvh, hkko
iie. Saine
nvh, hkko
ie. Raske Mailin
nvh, hkko
iei. RLS Hav
nvh, hkko
iee. Raske Magge
nvh, hkko
 e. Ingrid
 nvh, rnhkko, 142cm
ei. Tjodbjorn
nvh, rnhkko, 148cm
eii. Rikard Tofte
nvh, rnhkko, 145cm
eie. Arndora
nvh, rnhkko, 143cm
ee. Dahlbergs Idunn
nvh, rnhkko, 139cm
eei. Krogstads Gunild
nvh, rnhkko, 144cm
eee. Ingfrid
nvh, rnhkko, 136cm

Isä Bruu on Norjalaisen Agdestein Farmin kasvattama vuonohevosori, joka on vaikuttanut suurimman osan elämästään pitkäaikaisella kotitalliaan Kontolan yksityistallilla. Ruunihallakon orin kanssa on painotuttu kouluratsastukseen, jossa sillä on jo takanaan hieno kilpailu-ura. Rakastettavan luonteensa ansiosta Bruun kanssa on helppo tulla toimeen. Omistajansa sanojen mukaan ori on kuin koiranpentu, joka seuraa mukana vapaana ja viihtyy jakamattoman huomion keskipisteenä. Tähän mennessä ori on ehtinyt saada jälkikasvua kahden varsan verran, Ingen lisäksi myös toisen tammavarsan.

LUE ISÄN SUKUSELVITYS

tulossa

Emä Ingrid on mahdottoman suloinen vuonohevostamma, joka on muuttanut kotimaastaan Norjasta Ruotsiin rikastuttamaan Idavallenin ponikatrasta. Se on varsin tyypillinen vuonohevonen hieman pyöreän mahan ja omapäisen luonteensa ansiosta. Ingrid on painottunut valjakkoajoon, mutta se on peruskoulutettu myös kouluratsastuksen saloihin. Tamma on kilpaillut kuitenkin vain valjakkoajossa, jossa se on menestynyt pienen alkukankeuden jälkeen erinomaisesti. Se on kilpaillut pääasiassa vaativalla tasolla, mutta pidemmällä tähtäimellä rahkeet riittävät varmasti vaikeallakin tasolle asti.

LUE EMÄN SUKUSELVITYS

tulossa

ominaisuuspisteet

Hyppykapasiteeti ja rohkeus
Nopeus ja kestävyys
Kuuliaisuus ja luonne
Tahti ja irtonaisuus
Tarkkuus ja ketteryys

Valjakkoajossa ominaisuuspistettä (vaikeustaso ).
Kouluratsastuksessa ominaisuuspistettä (vaikeustaso ).

jälkikasvu

nvh-t. Brynhild Idunn (s. 15.08.2015), isä Brynhild Glitne
nvh-o. Brynhild Valthjof (s. 15.10.2015), isä Brynhild Vidar

virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © Viivi