TARKENNUSTA: Catu Sarén
x Pinterest
x Syntynyt elokuussa 1996 Svolværissä, Norjassa
x Perheen ainoa lapsi, perheeseen kuulunut useimmat vuodet äidin ja isän lisäksi koira; tällä hetkellä vanhemmilla omistuksessa novascotiannoutajavanhus nimeltä Wille
x Koko lapsuutensa asunut samassa osoitteessa, aivan Svolværin venesataman läheisyydessä (jossa vanhemmat yhä edelleen asuvat onnellisesti)
x Ei omista autoa, ajoittain lainaa äitinsä Nissan Micraa
x Peruskoulunsa käynyt Svolværissä, eikä koskaan ole ennen v. 2013 matkustanut pohjoismaita pidemmälle -> osaa Svolværin alueet kuin omat pienet taskunsa
x Aloittanut Shelyesissä 09/2009, Maissin omistaman shetlanninponin, Vanin hoitajana
x Omistanut myös oman Welsh-A ponin, Lilyanin, joka majottui Shelyesissä 12/2009-06/2011, kunnes Catu luovutti ponin omalle tädilleen, Tromssaan
x Vanin menehtyessä 07/2011 tapahtuneessa traagisessa tallitulipalossa, Catu siirtyi kokonaisaikaiseksi tallityöntekijäksi
x Tytön kasvaessa niin henkisesti kuin fyysisesti, Catu päätti lähteä etsimään itseään maailmalta ja päätyikin vuosien saatossa:
   - lukio-opintojen aikana vaihto-oppilaaksi Espanjaan, Cardonaan v. 2013-2014
   - tästä innostuneena Catu päätti jatkaa lukio-opintonsa loppuun Barcelonan lukiossa aina vuoteen 2015 asti
   - tämän jälkeen Catu on v. 2015-2019 aikana reppureissannut useammassa paikassa mm. Euroopassa, Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Australiassa, osittain yksin sekä osittain muiden reppureissaajien mukana
x Reppureissaamisen tuloksena Catu on kokenut ja nähnyt jos toisenlaista, rahansa reissaamiseen tyttö tienasi hanttihommia tekemällä esimerkiksi Australiassa eläinten hoitajana sekä Aasiassa appelsiineja keräämällä
x Lopulta 11/2019 Catu palasi takaisin Norjaan ja muutti Jassun omakotitaloon, Shelyesin päärakennukseen
x Syksyllä 08/2020 aloitti matkailualan opinnot Lofoottien julkisessa yliopistossa, Kabelvågissa
x 09/2020 Catu muutti omaan kaksioonsa (kerrostaloasunto, 45neliötä, 4. kerros), Kabelvågiin (Prestnes), lähelle yliopistoa
x Elää hyvin minimalista elämää, ei juurikaan omista omia huonekaluja ja omaisuuden pystyy pakkaamaan kolmeen rinkkaan, joita armollisesti maailmalla käyttänyt
x Oikeassa kyljessä isokokoinen, mustavalkoinen tatuointi - harva kuitenkin tietää asiasta eikä siitä mainitsekaan

Persoonallisuus
x ESFJ-A
x Rakastaa sosiaalisia tilanteita sekä huomion keskipisteenä olemista
x Osaava kuuntelemaan muiden huolia, mutta omista murheistaan harvemmin haluaa muita ihmisiä rasittaa
x Ei siedä Instagramin tai Snapchatin tms. tuomaa sosiaalisen median painetta ja tästä syystä johtuen tytön tavoittaakin ainoastaan perinteisillä viesteillä (tai Whatsapp) sekä puheluilla

Harrastukset
x Rakastaa luonnossa olemista
x Harrastuksina hevosten lisäksi vaellus sekä satunnainen aloittelija-tason vuorikiipeily ja talvisin laskettelu
x Ratsastuksen suhteen rakastaan enemmänkin maastossa käyntiä, ei juurikaan käy itse este- tai koulutunneilla
x Vetää keskiviikon klo 17-18 HeC -tunnin nuorille sekä klo 18-19 aikuisten alkeistunnit; haluaa tunneilla kehittää ratsastajien suhdetta hevosiin sekä keskittyä rentoon ja hyvään meininkiin
x Itse ei ole koskaan juurikaan kisaillut, eikä siitä välitäkään - muiden kisailuja kuuntelee sekä katselee ja kannustaa kyllä mielellään

Rakkauselämä
x Aikoinaan v. 2012-2013 säätänyt Svenin kanssa
x 08/2020 - 12/2020 uusi svetu -säätö, joka päättyi kohtalokkain seurauksin
x Ei vakituisia parisuhteita takana, muutamia reissuromansseja kylläkin
x Ei juurikaan avoimesti rakkauselämästään puhu, mutta muiden tarinoita kuuntelee hyvinkin mielellään




Shelyes on virtuaalitalli || Shelyes is a sim-game stable
Copyright © Jassu L. 2008—2024. Tekijänoikeus.