vuonohevoskasvatusta

 Balder

KUTSUMANIMIBalder KASVATTAJAJackeye VRL-13417
ROTU, SKPvuonohevosori OMISTAJAViivi VRL-08852
SYNTYMÄAIKA14.02.2015 REKISTERINUMEROVH15-053-0069
VÄRI, MERKITvalkohallakko PAINOTUSLAJIyleispainotus
SÄKÄKORKEUS147cm KOULUTUSTASOvaikea, helppo A, re 60cm
IKÄÄNTYMINEN Täyttänyt 3 vuotta 14.05.2015 ja 8 vuotta 14.10.2015. Tämän jälkeen ikääntyminen hidastuu.
YLA1 

Olemme tuoneet jo vuosien ajan Brynhildissä vuonohevosia ympäri Norjaa ja etsineet niille uusia koteja. Löytäessäni upean valkohallakon Bergelmirin olin kahden tulen välissä. Ori oli niin hieno, että olisin kovasti halunnut pitää sen itselleni, mutta oma hevoskiintiöni oli sillä hetkellä niin täynnä, että jouduin myymään sen kuitenkin uuteen kotiin. Muutamaa vuotta myöhemmin ori kummitteli edelleen mielessäni ja hetken mielijohteesta kysyin, olisiko siitä mahdollista saada varsaa. Myöntävän vastauksen jälkeen aloin etsiä kuumeisesti sopivaa emää, kunnes törmäsin ruunihallakkoon Pompei-nimiseen tammaan. Tamma oli kaunis ja se oli kilpaillut useassa lajissa, mutta sen suku oli kuitenkin varsin harvinainen, jonka katsoin ehdottomasti eduksi. Lopulta kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja sen itselleni pienoisversion upeasta Bergelmiristä: valkohallakon varsan, josta kasvoi juuri niin hieno ori kuin isästään ja josta on vuosien saatossa tullut yksi tärkeimmistä hevosistani.

Valitsemani yhdistelmä osoittautui nappivalinnaksi, sillä Balder on perinyt parhaat puolet molemmilta vanhemmiltaan. Sillä on sosiaalinen ja ystävällinen luonne, rento elämänasenne ja se rakastaa liikkumista. Balder muistuttaa paljon enemmän ruunaa kuin oria ja kenen tahansa on helppo hoitaa ja varustaa se. Ori pitää huomiosta ja se viettää mielellään aikaa ihmisten kanssa erityisesti siksi, että hurmaavan luonteensa ansiosta se saa herkkuja vaivattomasti. Balderia esitellessä kuvailen oria usein tallimme kulinaristiksi. Se on oikea herkkusuu ja tarkistaa aina ensimmäisenä hoitajansa kädet ja taskut herkkujen toivossa. Moni kuvittelee, että Balder syö mitä vain eikä lopeta syömistä ennen kuin halkeaa, mutta tosiasiassa ori on kuitenkin valikoiva ruokansa suhteen. Huonolaatuisen heinän se ohittaa suoriltaan eivätkä oudommat herkut ole edes maistamisen arvoisia.

Balder on rauhallinen ja siihen voi luottaa kuin kallioon. Ori ei hätkähdä kovin pienestä ja silloin kuin se säikähtää, on oikeasti tosi kyseessä. Yhteisten vuosiemme ajalta muistan ainoastaan yhden kerran, kun Balder on säikähtänyt. Se oli ollut tallityöntekijämme kanssa ratsain maastossa, kun moottoripyöräilijä oli lähtenyt ajamaan sitä takaa tööttäillen. Ori oli lähtenyt juoksemaan pakoon ja pysähtynyt vasta kotona. Kaikeksi onneksemme sille ei kuitenkaan jäänyt maastoilua tai moottoriajoneuvoja kohtaan mitään kammoa. Tavanomaisesti Balder suhtautuu kuitenkin epäilyttäviin tilanteisiin tyynen rauhallisesti. Jos esimerkiksi joku hevosistamme on päässyt karkuun ja laukkaa vapaana sen ohi, ei valkohallakko ori viitsi kiinnostua asiasta vaan jatkaa aiempia puuhiaan, eli tavallisesti syömistä.

Sukutaulua katsoessa ei yllätä, että Balder on monipuolinen harrastekaveri. Sen sukuun mahtuu nimittäin erityisesti emän puolella koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa menestyneitä hevosia ja isän puolelta löytyy lisäksi työ- ja valjakkoajoon painottuneita hevosia. Balder on aina yhtä kiinnostunut, kun sen kanssa kokeillaan jotain uutta ja se on nopea oppimaan. Sen kanssa on kokeiltu vaikka mitä työajosta ratsastusjousiammuntaan, mutta pääasiassa ori on painottunut valjakkoajoon, jonka lisäksi sen kanssa kilpaillaan jonkin verran myös koulu- ja esteratsastuksessa. Balder ei ole erityisen nopea tai terävä, mutta se suorittaa tasaisen varmasti ja pysyy kuulolla tiukemmissakin tilanteissa. Erityisesti teräviä käännöksiä ja nopeita laukanvaihtoja vaativat tehtävät esimerkiksi esteradoilla koituvatkin usein sen kompastuskiviksi. Yksi asia Balderin kanssa on kuitenkin varmaa – oltiin sitten missä tahansa, niin ori yrittää varmasti parhaansa.

sukutaulu ja -selvitys

 i. Bergelmir
 nvh, vhkko, 146cm
 KTK-III
ii. Gullfaks
nvh, rnhkko, 146cm
iii. Gulbrand
nvh, rnhkko, 148cm
iie. Nøkkeroser
nvh, rnhkko, 144cm
ie. Botilda
nvh, vhkko, 141cm
iei. Tosten
nvh, vhkko, 145cm
iee. Solbergs Jarl
nvh, vhkko, 143cm
 e. Pompei
 nvh, rnhkko, 147cm
 VPA3
ei. Charmer Celebration
nvh, rnhkko, 147cm
eii. Telynau's Achilles
nvh, rnhkko, 145cm
eie. Athene's Tarantara
nvh, rnhkko, 143cm
ee. China Lady
nvh, rnhkko, 145cm
eei. Twiggy Commanchero
nvh, rnhkko, 145cm
eee. Balito Winner
nvh, rnhkko, 147cm

Isänisä Gullfaks on pääsyy siihen, miksi kiinnostuin alun perin Balderin isästä Bergelmiristä. Ori oli siitosorina pienellä maalaistilalla, jossa toimi nuorena lähinnä tilan isännän työhevosena. Sen kapasiteetti kuitenkin huomattiin vaimon kiinnostuttua orin kanssa puuhaamisesta. Vanhemmiten Gullfaks kiersi näyttelyissä hyvin menestyen ja se kilpaili jonkin verran myös kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa sopivan kilpailukaverin löydyttyä. Ori jäi kuitenkin jalostusorina varsin tuntemattomaksi eikä sitä näe kovinkaan paljoa vuonohevosten sukutauluissa.

Jos Gullfaksin nimi ei soita kelloja, niin isänisänisä Gulbrandin nimi kertoo kyllä jotain vähänkään vuonohevosista tietäville. Marvikin tilan kantaori kilpaili nuorena aktiivisesti kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa, joiden ohessa se toimi tilan työhevosena ikään kuin harrastuksena. Gulbrand sai paljon jälkeläisiä, mutta sen esiintyminen orilinjassa on kuitenkin harvinaista, sillä se jätti jälkeensä huomattavasti enemmän tammavarsoja.

Isänisänemä Nøkkeroser oli myös Marvikin tilan kasvattaja ja omistama tamma. Marvikin perhe on kertonut kaavailleensa siitä alun perin kouluratsua, sillä tammalla oli ollut juuri siihen sopiva rakenne ja kauniit liikkeet. Sopivaa ratsastajaa ei kuitenkaan löytynyt helposti eikä tamman kouluttamiseen riittänyt oikein aikaakaan, jonka vuoksi tamma oli lopulta heillä vain siitoskäytössä.

Isänemä Botilda asui suurimman osan elämästään harrastekodissa, jossa sen kanssa kilpailtiin jonkin verran kouluratsastuksessa. Valjakkoajoharrastajana olen hyvilläni siitä, että sen silloinen omistaja kiinnostui myös ajamisesta. Botildalla on jonkin verran myös hyviä kilpailutuloksia valjakkoajosta, vaikka sen kanssa ei koskaan kilpailtukaan kovin tavoitteellisesti. Lopulta tamman omistaja päätti vaihtaa isompaan hevoseen ja Botilda myytiin eläkekotiin Marvikin siittolalle, jossa se sai muutaman varsan.

Isänemänisä Tosten herätti mielenkiintoni jo ollessaan nuori. Norjalaissyntyinen ori myytiin nuorena suurelle vuonohevostallille Ruotsiin, jossa sen kanssa valmentauduttiin ja kilpailtiin aktiivisesti kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. Tosten oli suosittu jalostusori Ruotsissa, mutta vaikka se muutti vielä vanhoilla päivillään takaisin Norjaan, ei sillä kuitenkaan ole kovinkaan paljon jälkeläisiä Norjassa.

Nimestään huolimatta isänemänemä Solbergs Jarl oli kaunis vuonohevostamma. Sen kasvattaja odotti aikoinaan varsan syntymää kuin kuuta nousevaa ja oli haaveillut yhdistelmästä orivarsaa. Nimikin oli jo päätetty ja se päätettiin jättää varsalle, vaikka se olikin kasvattajansa suureksi pettymykseksi tamma. Solbergs Jarl kiersi nuorena useissa kodeissa, kunnes se myytiin norjalaiselle vaellustallille, jonka toimintaan rauhallinen tamma sopi erinomaisesti. .

Emänisä Charmer Celebration tunnettiin haastavana orina, joka nähtiin usein hyppimässä pystyyn kilpailupaikoilla. Tulisesta luonteestaan huolimatta, tai juuri sen ansiosta, se menestyi kuitenkin upeasti este- ja kouluratsastuksessa voittaen myös vuonohevosten mestaruuden peräti kolmena peräkkäisenä vuonna. Kaikeksi onnekseni sen jälkeläisistä juuri Balderin emä Pompei ei ole perinyt orin haastavaa luonnetta, vaikka sen jälkeläisistä moni tunnetaan myös vaikeina tapauksina.

Emänisänisä Telynau's Achilles oli eloisa ori, joka tunnettiin kotiseudullaan oikeana kahlekuninkaana – kauhutarinoita karanneesta orista on ainakin ollut liikkeellä runsaasti. Ori oli mukava harrastehevonen, vaikka sen ratsastettavuus ei ollutkaan mitään huipputasoa. Orin kilpailutulokset ovat kuitenkin omiaan kertomaan sen monipuolisuudesta. Vaikka se ei loistanutkaan missään tietyssä lajissa, on se pärjännyt tasaisen hyvin niin valjakkoajossa kuin koulu- ja esteratsastuksessakin.

Emänisänemällä Athene's Tarantaralla oli vahvat mielipiteet ja se ilmaisi hyvin selkeästi, jos asiat eivät menneet sen mielen mukaan tai jos se koki olonsa epämukavaksi. Se oli sukulaistensa tavoin monipuolinen harrasteratsu ja kilpaili useissa lajeissa helpolla tasolla. Athene's Tarantaran hyppytekniikka ei ollut erityisen hyvä, vaikka sen kanssa kilpailtiin esteilläkin matalissa luokissa. Parhaat kilpailutuloksensa se onkin saavuttanut kouluratsastuksessa ja valjakkoajon koulukokeista.

Emänemä China Lady oli ratsastuskouluhevonen vailla vertaa, sillä tamman kerrotaan rakastaneen lapsia ja niiden kanssa puuhastelua yli kaiken. Balderin sukua esitellessäni olen törmännyt lukuisiin ihmisiin, jotka ovat aloittaneet ratsastusuransa China Ladyn kanssa ja jotka muistelevat tammaa lämmöllä. Opetusuran ohessa kokeneimmat tuntiratsastajat pääsivät myös kilpailemaan tamman kanssa. Tuloksia on tiedettävästi ainakin koulu- ja esteradoilta ja ainakin niiden perusteella tamma on ollut varsin etevä ratsu.

Emänemänisä Twiggy Commanchero oli hurmaava ori. Siitä kaavailtiin ensin esteratsua, mutta estehevosen ura jäi kuitenkin lyhyeen. Ori kuumui esteradalla ja kielsi usein luokista ulos huonojen teiden vuoksi. Kun esteistä oli luovuttu, orin kanssa keksittiin alkaa kilpailemaan kouluradoilla. Lajinvaihdos maksoi itsensä pian takaisin, sillä Twiggy Commanchero osoittautui erinomaiseksi kouluratsuksi ja se sai paljonko kehuja erityisesti lennokkaista liikkeistään.

Emänemänemällä Balito Winnerillä oli kaikki tärkeimmät ominaisuudet, mitä kilpahevoselta kaipaan – luottavainen luonne, hienot liikkeet ja palo liikkua. Tamman kanssa kilpailtiin koulu- ja esteratsastuksen lisäksi myös kenttäratsastuksessa helpoilla tasoilla. Pitkäaikaisen omistajansa mukaan Balito Winner ei tullut oikein toimeen muiden hevosten kanssa, joka vaati erityisjärjestelyjä kotioloissa, mutta ei vaikuttanut kuitenkaan elämään kilpailupaikoilla.

ominaisuuspisteet

Valjakkoajossa 5617.83 ominaisuuspistettä.
Kouluratsastuksessa 2847.19 ominaisuuspistettä.
Esteratsastuksessa 2712.87 ominaisuuspistettä.

jälkikasvu

nvh-t. Brynhild Kine (s. 19.11.2020), emä Brynhild Klippa
nvh-o. V. Perlemuslingen (s. 20.07.2021), emä V. Cochlea

Balder on tarjolla jalostukseen 1-polvisille vuonohevostammoille.

cup-sijoitukset

31.07.2015 - VVJ-Cup - Breandan - vaikea - 4/42
31.08.2015 - VVJ-Cup - Wyat Shetlands - vaikea - 2/5
31.10.2015 - VVJ-Cup - Wyat Shetlands - vaikea - 1/9
29.02.2016 - VVJ-Cup - Wyat Shetlands - vaikea - 1/15
31.05.2016 - VVJ-Cup - Breandan - vaikea - 1/29
30.06.2021 - VVJ-Cup - Fellbury Stud - vaikea - 1/11

31.07.2015 - KRJ-Cup - Fiktio - helppo A - 18/302

menestys

YLA1 -palkittu heinäkuun 2021 tilaisuudessa pistein
39 + 20,5 + 29,5 + 18 + 6 = 113

varustekaappi


Varustekuvat © Oddpixel, Equestrian Pro, Varusteponi, Varusteliike Varustevaunu, Sokka Luxuries ja Takapihan tallipuoti.

hoito-ohjeet

- Kovalla pakkasella harmaa Elpin ulkoloimi.
- Sadevoittoisina päivinä turkoosi sadeloimi.
- Kuivatukseen turkoosi fleeceloimi.

- Hämärällä maastoon heijastava ratsastusloimi ja heijastinsuojat.
- Esteille ja maastoon suojat kaikkiin jalkoihin.

- Jokaisen ratsastus- tai ajokerran jälkeen juotetaan lämmintä mash-vettä.
- Treenin jälkeen aikanakin etujalat kylmätään joko vedellä tai sinisillä Trinityn kylmäussuojilla.
- Varusteista puhdistetaan enimmät liat jokaisen käyttökerran jälkeen.
- Satulahuopa viedään pesuun jos se on huomattavan hikinen ja otetaan puhdas tilalle.

- Valkoinen satulahuopa ja valkoiset koulusuojat ovat vain kilpailukäytössä.
- Ruskeaa nahkariimua käytetään pääasissa kilpailupaikoilla.

valmennukset ja päiväkirja


10.3.2015 Päiväkirjamerkintä – odotus palkitaan

Odotin jännittyneenä Brynhildin tallipihassa ja vilkuilin pääoven edustalla olevaa kelloa neuroottisesti. Hevosrekan kuljettaja oli ilmoittanut 40 minuuttia sitten olevansa täällä puolen tunnin päästä, mutta miestä ja hevosta ei näkynyt eikä kuulunut. Piinaavan pitkän kymmenminuuttisen jälkeen tieltä alkoi kuitenkin kuulua lupaavaa kolinaa. Naarmuinen auto pysähtyi pihaamme ja kuljettaja laskeutui ulos kankeasti selkäänsä valitellen.

”Sulle oli tulossa se pieni valkoinen?”, parrakas mies kysyi. Nyökkäsin reippaasti ja kävelin hänen kanssaan rekan ovelle. Lastaussillan auettua näin autossa kolme hevosta: kaksi ruunikkoa puoliveristä, joista toinen vaikutti olevan silminnähden stressaantunut tilanteesta, sekä valkohallakon vuonohevosvarsan, joka kääntyi katsomaan meitä uteliaana.

10 kuukauden ikäinen varsa katsoi minua rauhallisesti. Kuljettaja kertoi sen olleen kaikista reippain matkustaja, vaikka kaikki muut hevoset olivat jo aikuisia. Tervehdin varsaa jutellen rauhallisesti. Pieni turpa kosketti kättäni ja huulet hamusivat ilmeisesti herkkujen toivossa. Otin riimunnarun esiin ja kerroin varsalle, että se on nyt kotona. Päästyämme ulos autosta annoin varsan haistella tallipihaa ja tarhoissa näkyviä hevosia.

”Siinä se nyt viimein oli”, ajattelin mielessäni ja olin pakahtua onnesta. Varsan isän Bergelmirin myyminen oli ollut minulle kova paikka, mutta nyt olin saanut siitä viimein odottamani varsan. Kaiken lisäksi se vaikutti olevan juuri sellainen kuin isänsäkin – viisas ja ystävällinen valkohallakko ori. En malttanut odottaa mitä tulevaisuus toisi sen kanssa tullessaan.


20.8.2015 Päiväkirjamerkintä – satulakriisi

Jos jokin oli tuskaista, niin sopivan satulan etsiminen Balderille. Nuoren orin selkä oli tasapaksu ja pyöreä, eikä siitä helpoimmasta päästä varusteiden hankintaan. Vanha satula oli jäänyt auttamatta liian kapeaksi ja turvauduin jälleen ammattilaisen apuun uutta etsiessäni.

Valkohallakko ori höristi korviaan kuullessaan vieraan auton kaartavan tallipihaamme. Se seisoi valmiina käytävällä odottamassa ja olin joutessani harjannut sen edustavaan kuntoon. Hetken päästä keski-ikäinen Anneksi esittäytynyt nainen saapui talliimme. Nainen tervehti minua ja Balderia ja totesi, että oli aika alkaa tuumasta toimeen.

Sovitimme niin montaa satulaa, etten pysynyt enää edes laskuista. Jokainen painoi aina jostain tai oli liian leveä. Muutamaa kokeilimme selästä käsin, mutta Balder ilmaisi selvästi, että ne eivät tuntuneet mukavilta. Lopulta löytyi malli, joka vaikutti kaikin puolin sopivalta Balderilla, mutta oli hieman liian kapea. Anne tuumasi, ettei hänellä ole mukana leveämpää, mutta sellaisen voisi kyllä tilata. Tätä kirjoittaessani odotan uuden satulan saapumista kuin kuuta nousevaa. Kaikki sormet ja varpaat ovat ristissä, jotta löytäisimme vihdoin hyvän satulan Balderille.


8.6.2016 Kouluvalmennus

Taivas näytti synkältä, mutta luotimme silti sokeasti sääennusteeseen ja olimme tulleet maneesin sijasta kentälle. Ulkona oli nimittäin näyttänyt jo pitkään siltä, että voisi alkaa satamaan, mutta ennusteen mukaan vettä tulisi kuitenkin vasta muutaman päivän päästä – minun tuurillani silti varmasti jo ylihuomenna, kun olimme suuntaamassa Balderin kanssa koulukilpailuihin.

Se olikin syy siihen, miksi olimme laittaneet paremmat treenivaatteet päällemme ja ravasimme kouluaitojen sisällä Embla Höydalin seuratessa tarkkaavaisesti jokaista liikettämme. Tämä oli ensimmäinen (ja viimeinen) kerta ennen kilpailuja kuin ratsastaisin radan kokonaisuudessaan läpi, mutta uskoin sen riittävän, olihan rata minulle tuttu.

Balder oli aavistuksen pohkeen takana, mistä Embla huomauttikin minua. Pyysin valkohallakkoa oria kuulolle. Se huiskautti häntäänsä kuin vastatakseen, ettei se olisi oikein juuri nyt viitsinyt, mutta pidensi kuitenkin askeltaan kuuliaisesti. Embla oli sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt aloittaa kilpailuun harjoittelu jo aiemmin, mutta en ollut yksinkertaisesti ehtinyt. Onneksi Balderin kanssa oli kuitenkin aina helppoa ja mukavaa ja vaikka emme toisikaan mukanamme ruusuketta, ei kilpailukokemus olisi varmasti turha.


10.6.2016 Päiväkirjamerkintä – tutulla kouluradalla

Katsoin tummaa taivasta anovasti. Juuri kun olin palaamassa kilpailupaikan kansliasta rekallemme taivas aukesi ja pudotti minun ja kaikkien muiden huono-onnisten niskaan kaiken veden mitä pilviin oli kertynyt viimeisten viikkojen aikana. Vettä tuli vaakasuoraan kuin saavista kaatamalla, enkä nähnyt kunnolla eteeni, kun juoksin läpimärkänä rekkaamme kohti. Vihdoin oikealle autolle päästyäni rekassa odottava Balder katsoi minua uteliaasti kuin kysyäkseen, miksi olin käynyt uimassa.

Olimme osallistuneet Balderin kanssa kesän ensimmäisiin koulukilpailuihin helppo A -tasolla. Ohjelma oli meille tuttu enkä ollut vaivautunut harjoittelemaan sitä erityisesti, mikä oli kostautunut minulle radalla. Olin nimittäin unohtanut täysin yhden pysähdyksen, joka jäi meiltä kokonaan esittämättä. Muuten rata oli ollut kaikkiaan tasaisen hyvä. Balder oli liikkunut reippaasti ja se oli ollut hyvin avuillani. Ilman unohdustamme prosentit olisivat luultavasti riittäneet sijoitukseen, mutta jäimme kuitenkin tällä kertaa ilman ruusuketta, mistä oli syyttäminen ainoastaan lahoa päätäni.


7.8.2017 Valjakkoajovalmennus

Balder laukkasi reippain askelin porttia kohti. Orin pienet valkoiset korvat oli suunnattu tiukasti eteenpäin ja sen tuuhea otsaharja hulmusi tuulessa. Oma ilmeeni oli varmasti vähintään yhtä keskittynyt kuin hevoseni. Ohjasin Balderin tolppien välistä ja pyysin sitä lisäämään vauhtiaan. Koivuin reunustettu metsätie oli juuri sopiva pienelle spurtille, jonka hevoseni ymmärsi heti. Se lähti hetkeäkään epäröimättä kiihdyttämään laukkaansa maalia kohti.

Pellonreunassa odotti valmentajani Lilbeth Rönvik. Pitkä nainen klikkasi sekuntikellon pois päältä päästessämme hänen luokseen. Balder hidasti vauhtiaan hieman puuskuttaen. Oli yllättynyt, ettei se ollut kuitenkaan hengästynyt sen enempää, sillä olimme edenneet loppumatkan melko reippaasti.

Lilbeth kertoi ajan olevan ihanneaikaa parempi ja että voisin keskittyä ajamaan tiukimmat kohdat huolellisemmin. Kertasimme rataa ja sen reittiä. Olimme osallistumassa Balderin kanssa valjakkoajon kestävyyskokeeseen parin viikon päästä. Kilpailut järjestettiin meille tuntemattomalla tallilla emmekä tienneet Lilbethin kanssa kumpikaan millainen rata siellä olisi käytössä. Harjoiteltu kuitenkin oli, tuumasin mielessäni Balderia katsoen. Ori käveli kaulaansa venyttäen ja pärskähti kuuluvasti aivan kuin vastatakseen minulle.


10.8.2020 Päiväkirjamerkintä – uusi aluevaltaus

Tallityöntekijämme oli katsonut viimeisen kuukauden ajan YouTubesta pelkkiä ratsastusjousiammuntavideoita. Hän oli harrastanut jousiammuntaa lapsesta asti ja oivaltanut nyt, että hänen kaksi suurinta intohimoaan voisi yhdistää – hevoset ja jousen. Pakkomielle tuntui olevan jo sillä tasolla, että epäilin hänen karkaavan pian jonkun ratsastusjousiammuntayrittäjän matkaan enkä yllättänyt lainkaan siitä, kun hän kysyi, voisiko kokeilla lajia vapaa-ajallaan jonkun hevosemme kanssa. ”Mikä jottei”, tuumasin. ”Balder voisi sopia hyvin siihen.”

En ollut väärässä, sillä Balder todella sopi siihenkin lajiin. Ensimmäisillä kerroilla se kokeili, ovatko nuolet syötäviä ja katsoi vieressä korvat hörössä, kun työntekijämme ampui nuolia tauluun. Parin kuukauden päästä kaksikko laukkasi kentälle rakentamallaan radalla jo kuin vanhat tekijät. Laji vaikutti sopivan Balderille kuin nenä päähän – ori sai laukata suoraan, eikä sen tarvinnut kiinnittää huomiota juuri mihinkään muuhun. Oli melkein sääli, ettei lajissa kilpailu ainakaan missään Lofoottien suunnalla. Epäilen nimittäin, että nämä kaksi olisivat voineet pienen lisätreenin jälkeen pärjätä hyvin muidenkin harrastajien rinnalla. Ilmoille heitettiin myös ajatus siitä, että Balder voisi joskus esiintyä jossain tapahtumassamme, enkä pitänyt sitä lainkaan huonona ideana.


20.6.2021 Päiväkirjamerkintä – kiitollinen

Balder oli upottanut päänsä paksuun heinikkoon siten, että vain sen korvanpäät erottuivat enää vaivoin heinän seasta. Ori oli päässyt vihdoin lomalle ja sai nauttia laitumen antimista ainakin seuraavan kuukauden ajan. Se huiskautti häntäänsä laiskasti saadakseen ympärillä pyörivät ötökät kaikkoamaan, mutta yritys jäi kuitenkin vaisuksi tuoreen ruohon viedessä voiton.

Oria katsoessani muistelin sitä, kuinka se oli saapunut meille 10 kuukauden ikäisenä varsana pitkän odotuksen jälkeen. Siitä oli todella kasvanut juuri sellainen hevonen kuin mistä olin haaveillutkin kysyessäni sen isän Bergelmirin nykyiseltä omistajalta mahdollisuutta orin astutuslainaan. Nyt olimme saavuttaneet Balderin kanssa aika lailla kaiken mitä oli tarkoituskin. Erityisesti valjakkoajossa menestys oli ollut upeaa ja Balder oli kahminut cup-sijoituksia varmasti enemmän kuin kukaan muu hevoseni. Se oli saanut yhden varsan, joka oli jo myyty uudelle omistajalleen ja tarkoitus oli teettää ainakin yksi varsa vielä itselleni. Toivottavasti saisin vielä jonain päivänä valkohallakon varsan, joka olisi juuri isänsä kaltainen hevonen – rauhallinen, elämäniloinen ja luotettava ystävä.

virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © honeythief