10 v

♥ Brynhild Flamme

KutsumanimiFlamme KasvattajaBrynhild
SukupuoliTamma OmistajaViivi VRL-08852
Syntynyt/Ikä20.04.2013 / IKÄ Hoitajaei oteta
RekisterinumeroVH13-053-0119 Painotusvaljakkoajo
Rotuvuonohevonen KoulutustasoheB / 60cm / noviisi
Väri/merkitruunihallakko Säkäkorkeus133cm

Flamme on peruskiltti ja mukava pikkutamma, sekä satunnaisesti ihan fiksukin. Yleensä sillä tuntuu kuitenkin olevan vähän hidas sytytys, sillä se hoksaa asiat reilulla viiveellä muiden jälkeen. Ruunihallakolla tammalla on toisinaan taipumusta myös dramatisoida tuttujakin pikkujuttuja. Joinain päivinä esimerkiksi kaatuva harjaämpäri saattaa olla aivan ylitsepääsemätön asia, erikoisesteistä puhumattakaan. Hermoheikko Flamme ei siitä huolimatta ole, eikä hyvinä päivinä niitä viattomia poneja syöviä vihreitä miehiä ole maneesissa ainuttakaan. Hoitaessa tamma osaa tavallisesti olla kunnolla, eivätkä mitkään perushoitotoimenpiteet tuota erityisiä ongelmia. Flamme nauttii ihmisten läheisyydestä ja se kiintyy erittäin vahvasti tuttuihin ihmisiin ja eläimiin.

Vaikka Flamme on sekä ratsu- että ajokoulutettu sen liikutus on kuitenkin ajopainotteista. Tamma liikkuu hyvin omalla moottorillaan ja perusjutut sujuvat hyvin kaikkien kanssa. Se on kuitenkin suustaan herkkä ja liian kovakätisen liikuttajan kanssa Flamme alkaa viskoa päätään ja juoksee avuilta pois. Laukkatehtävillä vauhtia tosin kertyy normaalistikin liikaa ja erityisesti pitkät suorat, vierellä laukkaavat hevoset ja esteet houkuttelevat pikkutammaa villiin pukkilaukkaan. Flammen kanssa maastoillaan paljon ja se on tottunut niin liikenteeseen kuin huojuviin puihinkin. Pöhköilypäiviäkin kuitenkin löytyy, jolloin mörköjä löytyy jokaisen puskan takaa. Vaikka ratsastaja tippuisikin tamman äkkilähdön seurauksena, on Flamme sen verran läheisriippuvainen, ettei se lähde karkuun vaan jää vierelle odottamaan.

♥ Sukutaulu

i: Hammerfest
nvh, 143cm, hhkko
ii: Brennu-Njáll
nvh, 144cm, hhkko
iii: Gutten
iie: Rødlokke
ie: Vigrestadbolka
nvh, 137cm, hhkko
iei: Veslegraaen
iee: Flinka Gimle
e: Nes Molnar
nvh, 137cm, rnhkko
ei: Sjaak-Trygg
nvh, 140cm, rnhkko
eii: Tor Måndalen
eie: Ulvin
ee: Freya
nvh, 140cm, rnhkko
eei: Kolneset Svåsa
eee: Eikenesblakka

♥ Hoito-ohjeet

  • Ei tarhaan yli -20°c pakkasella.
  • Kovalla sateella sadeloimi.
  • Jos yli -10°c pakkasta, fleeceloimi.
  • Esteille suojat kaikkiin jalkoihin.
  • Maastoon pintelit.
  • Rankan treenin jälkeen ainakin etuset kylmätään.
  • ♥ Varusteet

  • Musta yleissatula, nahkaa.
  • Mustat valjaat, nahkaa
  • Mustat suitset nivelkuolaimilla.
  • Ruskea neliösatulahuopa.
  • Tummanruskeat pintelit.
  • Ruskea nahkariimunnaru.
  • Ruutukuvioitu sadeloimi, ruskea.
  • Tummanruskea toppaloimi.
  • Beige fleeceloimi.




  • virtuaalihevonen / a sim game horse