Skipbriatr
|
YLA1
|
Olin jo menettää toivoini etsiessäni aikoinaan tammaa vanhalle Gøran-orilleni. Hienoja vuonohevostammoja toki löytyi, mutta mikään niistä ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta. En ollut edes etsinyt tammaa enää pitkään aikaan, kun satuin kuulemaan vanhasukuisesta Brida-nimisestä tammasta. Se oli ollut pitkään tuntihevosena eikä ollut erityisen kapasiteetikas tai edes kilpaillut koskaan, mutta sen suvusta löytyi kuitenkin useita hienoja hevosia. Tamman nähtyäni olin aivan myyty. Se oli täydellinen vaihtoehto Gøranille, niin rauhallinen ja ystävällinen ja sopi sukunsa puolesta täydellisesti orilleni. Näillä eväillä syntyi Skippe, suloinen pieni ponitamma, joka on veistetty aivan samasta puusta kuin emänsä Brida.
Skipen tunnistaa ponimaisen pörröisen karvan peittämästä pyöreästä vatsasta, pienistä valppaista korvista, jotka kuulevat kaiken sekä silkkisen pehmeästä turvasta, joka etsii hamuillen herkkuja jokaisen ihmisen taskusta. Jos tasku tuoksuu jollekin aivan muulle kuin herkuille, tamma nostaa päänsä korkealle ja rullaa ylähuulensa ylös. Se ei kuitenkaan menetä koskaan toivotaan, vaan siirtyy seuraavan uhrin luokse ja tönäisee tätä kevyesti turvallaan merkiksi siitä, että on aika herkutella.
Skippe on tamma, jonka kanssa kaikkien on helppo olla. Se on yleensä suuressa pihattotarhassa asuvasta tammalaumasta ensimmäinen, joka huomaa ihmisten lähestyvän. Tamma lähtee kävelemään tavallisesti hyvissä ajoin ihmistä vastaan pehmeästi höristen, epäilemättä herkkujen toivossa. Kuka tahansa voi taluttaa Skipen talliin, jopa polvenkorkuiset lapset. Skippe on erityisen varoivainen lasten kanssa ja katsoo aina tarkkaan, minne asettaa jalkansa. Seurallinen tamma ei pidä yksin jäämisestä ja se ahdistuu, jos näköpiirissä ei ole ainuttakaan hevosta. Näitä tilanteita on kotona vain harvoin, mutta kilpailumatkat vaativat toisinaan erityisjärjestelyjä.
Kuten osasin jo astutusta suunnitellessani odottaa, ei Skipestä kasvanut erityisen lennokasta tai hienoliikkeistä hevosta. Sillä on tasaiset ja pehmeät askeleet, jotka ovat hieman ponimaiset ja niiden mukana on helppo istua. Kiirehtiessään se alkaa helposti kipittää lyhyin askelin, mutta kun ratsastaja pysyy itse rauhallisena, on tammankin mahdollista malttaa mielensä. Skippe on ratsukoulutettu, jonka lisäksi sen kanssa treenataan ja kilpaillaan myös valjakkoajossa. Se on isänsä tavoin osaava valjakkohevonen ja nopeana ja ketteränä hevosena se on parhaimmillaan erityisesti tiukkoja kaarteita sisältävillä tehtävillä.
sukutaulu ja -selvitys
| i. Gøran EC nvh, rnhkko, 143cm KRJ-II |
ii. HH's Cute Gothica nvh, rnhkko, 145cm KTK-II |
iii. Ch Nordavind Fjell KTK-II |
iiii. Ch Dancing Devil |
| iiie. Tähtitaivaan Talvipakkanen | iie. Tähtitaivaan Matilda | iiei. VIR MVA Ch Vodka's Light-Fingered KTK-II |
|
| iiee. VIR MVA Ch Hevosenkengän Once in a Lifetime ERJ-I, KRJ-I, KTK-II |
ie. VIP MVA Fn Suxet Hamney nvh, rnhkko, 142cm YLA2, KTK-II |
iei. Been G'Skyte | ieii. Bodyrocker KL KRJ-II |
| ieie. VIR MVA Ch OKA Bluish | iee. VIR MVA Ch Humphrey Joanne | ieei. VIR MVA Ch Cornflower's Torden VVJ-I, YLA1, KTK-II |
|
| ieee. VIR MVA Ch Svartemarje PO | |||
| e. Skipbrudden FK nvh, rnhkko, 142cm |
ei. HJE Komme i Knipe nvh, rnhkko, 140cm |
eii. SH Phoenix Feather | eiii. Lola's Orange (evm) |
| eiie. SH Perledans (evm) | eie. HJE Strømpebukse | eiei. Happy Amor | |
| eiee. Spørsmålstegn | ee. Petronellan Alise nvh, rnhkko, 143cm ERJ-IV |
eei. SLY Herbert esi-KTK |
eeii. Taneli |
| eeie. SF's Violet Flurry-Dipp YLA3, KTK-III |
eee. Carentoir's Loading Lady | eeei. Fomm Erlen | |
| eeee. Louise |
ominaisuuspisteet
Valjakkoajossa 5693.63 ominaisuuspistettä. |
jälkikasvu
nvh-t. Brynhild Saga (s. 20.06.2022), isä Brynhild Haakon |
kilpailutuloksia27.08.2022 - Keilakunkku 2. osakilpailu - Fellbury Stud - vaativa tarkkuskoe poneille - 1/41
31.10.2015 - VVJ-Cup - Wyat Shetlands - vaativa - 5/42 30.04.2021 - KRJ-Cup - Storywoods Dressage Center - helppo C - 4/70 |
menestysYLA1 -palkittu heinäkuun 2021 tilaisuudessa pistein |
valmennukset ja päiväkirja
19.7.2015 Kouluvalmennus
Kaunis ilta-aurinko kajasti horisontissa laukatessamme suurella kentällämme. Embla Höydal oli tullut valmentamaan meitä tuleviin koulukisoihin ja olimme saaneet sovittua valmennuksen varsin lyhyellä varoitusajalla myöhäisillalle. Silmälasipäinen nainen seurasi jokaista liikettäni tarkkaavaisena ja neuvoi, kuinka saisin parannettua istuntaani, jotta Skippe voisi liikkua allani paremmin.
Skipellä oli tänään hyvä päivä. Tamma oli kävellyt kentälle korvat hörössä ja liikkui hyvin vaivattoman oloisesti ja reippaasti. Oma istuntani pidätti sitä jonkin verran ja huomasin, kuinka tamman liike parani heti kun sain rentoutettua oman kehoni. Onneksi Skippe oli anteeksiantavainen ja tamma yritti parhaansa, vaikka en itse ratsastanutkaan niin hyvin kuin osasin.
”Ja käyntiin, saatte hetken hengähtää”, kuulin Emblan sanovan ja kerroin Skipelle, että se voi hidastaa. Tamma hidasti käytiin ja venytti kaulansa maata kohti saatuaan hetkeksi pitkät ohjat. Olimme tähän mennessä verrytelleet kaikissa askellajeissa loivilla kiemuraurilla ja suurilla pääty-ympyröillä tehden samalla paljon siirtymiä askellajien välillä. Kävellessämme Embla kertoi, mitä seuraavaksi olisi luvassa. Kuuntelin tarkkaavaisesti, kun hän selitti mitä tietä minun pitäisi ratsastaa ja missä askellajissa. Tarkoituksena oli ratsastaa laukanvaihtoja ensin ravin ja käynnin kautta ja lopuksi suoraan laukassa.
Aloitettuamme tehtävän Skippe oli hieman pohkeen takana, eivätkä nostot tulleet lähellekään siinä pisteessä kuin mitä Embla olisi halunnut. Hiljalleen toistojen kautta tehtävä alkoi kuitenkin onnistua ja saimme lopuksi tehtyä useita hyviä vaihtoja. Olin hurjan tyytyväinen sekä Skippeen että itseeni, sillä alkukankeudesta huolimatta valmennus oli erittäin onnistunut.
2.6.2016 Päiväkirjamerkintä – päivä se on huomennakin
Otin satulan etukaaresta kiinni ja ponnistin itseni kyytiin. Skippe otti askeleen eteenpäin lähteäkseen jo liikkeelle, mutta pyysin tammaa seisomaan aloillaan vielä hetken. Kumarruin kiristämään satulavyötä vielä yhdellä reiällä. Kun vyö oli varmasti sopiva, käännyin katsomaan suurta kenttäämme. Tallin edustalta ei nähnyt aivan kentälle, mutta näin kuinka sieltä nousi pölypilvi toisen ratsukon laukatessa todennäköisesti pääty-ympyrällä. En olisi millään jaksanut treenata. Olimme harjoitelleet Skipen kanssa ahkerasti ja edellispäiväisen valmennuksen jäljiltä olisi ollut hyvä jatkaa myös itsenäistä harjoittelua. Tänään ajatus tuntui kuitenkin niin raskaalta, että olin lähes pakottanut itseni hakemaan Skipen sisälle ja satuloimaan sen.
Skippe oli selvästi sitä mieltä, ettei se alkaisi minun kanssani tänään millekään, jos vain istuisin paikoillani keräämässä voimia. Tamma lähti kävelemään reippain askelin tallimme kulmalta lähtevää maastoreittiä kohti. Olin kääntämäisilläni sen takaisin kentän suuntaan, kunnes myönnyin. Maasto tekisi varmasti hyvää meille molemmille ja treenaamaan ehtisi kyllä hyvin jonain toisena päivänä, kun olisimme molemmat sillä tuulella. Skippe johdatti meidät metsätielle korvat valppaasti eteenpäin asetettuna. Tamma käveli reippain askelin ja ehdotti pari kertaa raviakin, mutta pyysin sitä malttamaan vielä mielensä. Se oli ollut ennen todella epävarma yksin maastossa, mutta harjoittelun ja mukavien kokemusten ansiosta sen kanssa pystyi jo tekemään lyhyen maastolenkin yksin.
Olimme jo lenkin loppupuolella, kun saavuimme pitkän suoran hiekkatien alkuun. Kysyin Skipeltä haluaisitko se laukata enkä joutunut kysymään uudelleen, sillä tamma nosti reippaan laukan kuin ajatuksestani. Aluksi laukka kiihtyi kiihtymistään ja näin puiden vilisevän vieressäni. Kerran laukatessaan se säpsähti metsästä lehahtavaa lintua ja nopean sivuloikan, mutta pysyin hyvin kyydissä ja kannustin tammaa jatkamaan. Tamma jaksoi laukata pitkään, mutta hiljalleen vauhti alkoi tasaantua ja tien päässä laukkasimme jo varsin tasaista ja rytmikästä laukkaa ilman, että olin joutunut hidastamaan sitä. Lopulta hidastin Skipen ensin raviin ja hetken päästä käytiin. Tamma pärskähti kuuluvasti ja näytti siltä, että se nautti hetkestä täysin siemauksin. Niin tein minäkin ja olin onnellinen siitä, että Skippe oli päättänyt johdattaa minut tänään kesäiselle maastoretkelle.
Päästyämme takaisin Brynhildiin tein Skipelle valmiiksi palautusjuoman ja pesin siltä pois hiet huolellisesti. Tamma ryysti juomaansa antaumuksella hoitaessani sitä. Kun viimeisetkin mash-hiutaleet oli varmasti juotu ämpärin pohjalta, se tökki ratsastushousujeni taskua merkitsevästi. Tiesin, että ele merkitsi sitä, että Skipen mielestä oli aika porkkananpalalle, leivänkannikalle tai jollekin muulle vastaavalle herkulle. Nauroin tamman ilmeelle ja myönsin, että se oli ehdottomasti herkkunsa ansainnut. Kävin hakemassa sosiaalitilasta pari kuivattua leivänpalaa ja annoin ne tammalle pyydettyäni sitä venyttelemään ensin. Skippe ei pannut venyttelyä pahakseen, vaan seurasi kuuliaisesti kättäni. Kun kaikki oli valmista, vein tamman takaisin pihattotarhaan, jonne päästyään se lähti tallustelemaan muun tammalauman luokse.
14.10.2016 Päiväkirjamerkintä – terveysongelmia
”Voi itku”, päivittelin itsekseni tuijottaessani Skipen jalkaa. Oikea etujalka oli turvonnut valtavan paksuksi. Turvotus oli tullut aivan puskista, sillä vielä edellisenä päivänä kaikki jalat olivat olleet normaaleja. Skippe ontui turvonnutta jalkaa, mutta muuten se ei vaikuttanut haittaavan sitä suuresti. Tamma könkkäsi luokseni höristen ja tuntui aivan siltä kuin se olisi ollut lähdössä treenaamaan kanssa.
Eläinlääkärimme Birgit Gundersen pääsi onneksi paikalle nopeasti. Tamman terveydentilaa tutkittuaan hän vahvisti epäilykseni siitä, että sillä oli imusuonitulehdus. Skippe seisoi rauhallisesti aloillaan Birgitin tutkiessa sitä ja kääriessä jalkaa hauteeseen, vaikka jalka oli epäilemättä kipeä. Rapsutin reipasta tammaa ja kuuntelin Birgitin ohjeet jatkoa varten. Suunnitelmat Skipen kanssa menivät nyt hetkellisesti uusiksi, mutta pääasia oli, että jalka parantuisi hyvin.
24.12.2016 Päiväkirjamerkintä – aattoillan maastoretki
Talvi oli saapunut Lofooteille varhain. Lunta oli tullut useita senttejä jo viikkoja sitten, mutta varsinaisesti joululta oli alkanut näyttämään vasta aattoa edeltävänä iltana. Emme viettäneet Brynhildissä varsinaisesti joulua eikä kukaan ollut levittänyt talliin piparkakku-ukoin koristeltuja palloja tai valosarjoja, päätimme kuitenkin lähteä yhdessä aattoillan maastoon.
Lähdimme Brynhildin tallipihasta viiden ratsukon voimin. Olin valinnut ratsukseni Skipen, sillä tamma ei ollut päässyt maastoilemaan kunnolla pitkään aikaan. Ensin se oli parannellut impparia, jonka jälkeen sen kanssa oli alettu taas hiljalleen treenaamaan maneesissa. Tallityöntekijämme ottivat ratsuineen johtopaikan ja me siirryimme pitämään perää Skipen kanssa. Tamma asteli rauhallisen varmoin askelin lumihangessa ja sijoitti jalkansa viisaasti edellä olevien tekemälle polulle, jotta se pääsi itse vähemmällä.
Kuuset kaartuivat kauniisti yllemme lumen painosta. Vihdoin tuntui siltä, että aloin pääsemään joulu- ja ennen kaikkea lomatunnelmaan. Tallityöntekijät vastaisivat tallista huomenna, joten saisin kerrankin nukkua pitkään ja maata koko päivän kotona. Skippe suunnitteli epäilemättä samaa. Tamma tosin haaveili varmasti myös jouluherkuista ja lupasinkin tammalle, että se saisi niitä varmasti maastoretkemme jälkeen. En tiedä ymmärsikö tamma mitä sanoin sille, mutta tunsin kuinka sen askel pidentyi ainakin puolella.
Lunta alkoi olla jo niin paljon, että etenimme rauhallisesti. Koko retki sujui ilman suurempia kommelluksia ja huomasin, kuinka koko pieni porukkamme nautti pimeässä metsässä samoilusta. Palatessamme takaisin tallille annoin ensitöikseni Skipelle lupaamani porkkananpalan. Rapsutin ruunihallakon tamman pörröistä kaulaa ja toivotin sille hiljaa hyvää joulua.
9.5.2017 Valjakkoajovalmennus
Osallistuimme tänään Lilbeth Rönvikin ryhmävalmennukseen, johon osallistui lisäksemme kaksi muutakin valjakkoa. Muut valjakot tuovat pienen lisämausteen valmentautumiseen, mutta onneksi Brynhildin kenttä on suuri ja mahduimme sinne kaikki hyvin. Skippe oli tänään hieman hidas ja jouduin muistuttamaan sitä jatkuvasti sopivan vauhdin ylläpitämisestä. Päivän teemana olivat kuitenkin siirtymät, joiden avulla tamma alkoi saada hiljalleen takajalkoja alleen.
Valmennuksen loppupuolella tuli taas vahva tunne siitä, etten osaa mitään. Ryhmävalmennuksessa tuntui, että kaikki muut olivat paljon parempia, vaikka en todellisuudessa ehtinyt edes seurata heidän tekemistään. Toisaalta myös tiesin, mihin pystyimme Skipen kanssa parhaimmillaan ja se oli riittänyt muutama kuukausi sitten myös valjakkoajon vaativan yhdistetyn luokan voittoon. Lilbeth osasi myös sanoa juuri oikeat sanat valmennuksen päätteeksi. Nainen kaivoi valmennuksestamme asiat, joissa olimme onnistuneet ja joita en itse suostunut huomaamaan ja kertoi, kuinka meidän kannattaisi jatkossa toimia, jotta ongelmat saataisiin korjattua.