† Gøran EC 03.01.2010 - 19.11.2020

Treenin alle joutuivat tällä kertaa vanhempi orikaksikko, kun tuttavani Sandra saapui valmentamaan minua ja vuonohevosiani valjakkoajossa. Ensimmäisenä syyniin joutuivat noviisi-tasoiset poniorit Goran ja Tollak, jotka ovat edenneet kilpailu-urallaan hyvin hiljalleen, mutta menestyneet kuitenkin tasaisen varmasti pariluokissa. Orit ovat peräisin samalta kasvattajalta aina Alankomaista asti ja vaikka niiden kummankaan vanhemmat eivät olekaan menestyneitä valjakkohevosia, ovat orit osoittaneet innokkuutta ja osaavuutta lajin parissa.

Goran ja Tollak liikkuivat alkulämmittelyn aikana hyvin hakeutuen samalla tuntumalle. Tämän vuoksi aloitinkin valmennuksen positiivisin mielin ja korkein odotuksin. Sandra ohjeisti aloittamaan varsin helpoilla tehtävillä, joista molemmat orit suoriutuivat rutiinilla. Vaaleaverikkö nainen piti tarkkaan silmällä omaa toimintaani huomauttaen jokaisesta löytämästään pikkuviasta. Hänen tyylinsä mukaisesti positiivinen palaute jäi varsin vähälle, mutta toisaalta kehittävän palautteen myötä kai sitä nimenomaan kehitytään.

Päästyämme laukkatyöskentelyn makuun tehtäviä vaikeutettiin jo niin paljon, että jouduin tosissani ohjastamaan kieli keskellä suuta. Goran ja Tollak pysyivät hyvin avuillani, mutta otti oman aikansa kaivaa niistä esiin tehtävän vaatima säpäkkyys. Molemmat ponit ovat nimittäin varsin maltillisia työkavereita ja useilla yrityksillä suoritukset jäivät kiinni ainoastaan siitä, että niistä jäi uupumaan pieni määrä lisäenergiaa. Sandran topakan äänen saattelemana löysin kuitenkin uutta puhtia ajamiseen ja loppua kohden suorituksemme alkoivat ainakin kärryiltä käsin tuntua todella hyviltä. Vaikka Sandra keksikin paljon parannettavia pikkuasioita, löysi hän valmennuksen päätteeksi myös paljon positiivista sanottavaa, mikä lämmitti mieltä.

Työntäyteisten päivien lomassa päätimme tallityöntekijöiden kanssa tehdä pienen irtioton arjesta ja lähteä porukalla rennolle maastoretkelle. Kilpailu-urallaan olevien orien kanssa on treenattu viimeaikoina ahkerasti, joten ne valikoituivat yhteistuumin ratsuiksemme. Itse johdin porukkaa Haffen kanssa, seuraavana tulivat kaksi nuorta tallityttöämme Rodin ja Toren kanssa, neljäntenä ratsuttajamme Mari nuoren, vielä koulutettavana olevan Linuksen kanssa ja perää puolestaan pitivät tallimestarimme Stina ja porukan vanhin ori Goran.

Retkestä muodostui lähes kahden tunnin mittainen lenkki, joka kiersi läheisen vuoristokylän ja merenrannan kautta. Matkalle mahtui niin rauhallinen laukkapätkä kuin metsässä samoiluakin ja niin hevoset kuin ihmisetkin tuntuivat nautivan siitä täysin siemauksin. Kaikkien onneksi retkestä muodostuikin juuri niin mukava kuin olimme toivoneetkin. Kaikki orit olivat liikenteessä rennolla mielellä, eikä Torekaan ryhtynyt missään vaiheessa kukkoilemaan. Nuorella Linuksella oli vielä ihmeteltävää, mutta vanhemmat orit toivat sille turvaa ja myös se suoriutui maastoretkestä hienosti. Haffe ja Goran vaikuttivat jopa aavistuksen laiskoilta, vaikka yleensä varsinkin Haffe on maastossa varsin pirteä. Haffen rauhallisuuteen saattoi silti vaikuttaa sekin, että sen perässä kulki Rodi, jolla ei tapansa mukaan ollut minkään valtakunnan kiire minnekään. Ori yritti ohimennen kurkotella satunnaisia kuusenoksia, mutta sen saaliit jäivät varsin vähäisiksi, mikä on eittämättä hyväksi sen vatsanympärykselle. Näillä eväin palasimme takaisin Brynhildiin arjen pariin, mutta ainakin hieman virkeämpinä kuin mitä lähtiessä olimme.

Vasta Brynhildiin muuttanut punahallakko ori Ulle on päässyt treenaamaan aluksi vanhemman orin Goranin kanssa. Kilpailu-uransa päättänyt Goran on osoittautunut erinomaiseksi kaveriksi nuorille ja muuten kokemattomille hevosille, joiden koulutus on ollut vielä vaiheessa. Kun hyvä ystäväni Lili saapui Brynhildiin valmentamaan hevosiani, otin heti ensimmäisenä uuden orin ja Goranin syynäykseen. Goranin kanssa haasteena on ollut saada se kulkemaan rennosti myös hieman rauhattomankin hevosen vierellä, mutta treenattuaan paljon nuorten kanssa on sekin lähtenyt hiljalleen sujumaan. Ulle on puolestaan nuoresta iästään huolimatta varsin leppoisa kaveri ja vauhti uhkaa välillä rauhoittua liiaksikin. Tänään molemmat orit olivat harvinaisen tahmeita ja Lili päättikin onnettoman alkuverryttelyn jälkeen pistää meidät tosissaan töihin. Veren, hien, kyyneleiden ja yhden valjakkoajovalmennuksen jälkeen sekä minä että Lili aloimme kuitenkin olla jopa jollain tasolla tyytyväisiä orikaksikon työskentelyyn. Saatuani Goranin kuuntelemaan täysin itseäni oli myös Ulle helpompi saada liikkumaan. Vaikka suorituksemme olivatkin kaukana kilpailutasoa, oli työskentelyllä ehdottomasti jo oikea suunta.

Goran on tällä hetkellä yksi pisimpään mukanani matkanneista hevosista. Se tuli mukaan kuvioihin alkuvuodesta 2010, eli lähes kuusi vuotta sitten juuri ennen taukoani vuonohevoskasvatuksen parissa. Onneksi ori pysyi hiljaiselosta huolimatta omistuksessani, sillä sen kanssa on ollut ilo työskennellä viimevuodet, jonka lisäksi ori on osoittautunut erinomaiseksi siitosoriksi. Tällä hetkellä Goranilla on kaksi ihanaa tammavarsaa, jotka ovat molemmat jääneet luokseni Brynhildiin, eivätkä ole muualle lähdössäkään. Helgi ja Skippe ovat molemmat päässeet kilpailemaan isänsä jalanjäljissä ja toivottujen jälkeläisnäyttöjen myötä Goranin kanssa voidaankin alkaa hiljalleen miettiä laatuarvosteluja. Orin vanhemmat eivät ole kilpailleet kovinkaan paljoa, mutta todennäköisesti suuntaamme kuitenkin aikanaan kouluratsastuksen ja valjakkoajon laatuarvosteluihin. Aika näyttää, mutta toivon mukaan Goran tulee pysymään laumamme matkassa vielä kauan.

Tallityttömme Stina on viimeviikkoina jaksanut touhuta paljon Ullen kanssa, joten päätin valmentaa häntä valjakkoajossa Goranin ja Ullen kanssa. Kun kenttä oli jo hiljentynyt illan päätteeksi, kokosin sinne pienen tarkkuuskoetta mukailevan radan, jonka opetin Stinalle kaikkiin pieniin yksityiskohtiin keskittyen. Normaalisti hieman laiska Ulle kaipasi ilmeisesti jo iltaruokiaan ja se oli yllättävänkin virkkuna ja aluksi hieman levottomasti käyttäytynyt Gorankin asettui hiljalleen. Stina on työskennellyt jo molempien orien kanssa sen verran, että sopiva tahti löytyi varsin pian ja pääsimme keskittymään tehtävien hienosäätöön. Kävimme valmennuksen aikana läpi jokaisen tehtävän ja linjan tehtävien välillä yksitellen eri askellajeissa, sekä myöhemmin pienissä osissa, kunnes lopulta valjakko suoritti koko radan muutaman kerran. Arvostelin suoritusta lopulta sivusta hieman kilpailutilanteen tapaan ja puimme Stinan kanssa yhdessä suoritusta. Vaikka viilattavaa riittääkin, oli valmennuksessa paljon hyvää ja Stina on selvästi onnistunut voittamaan niin Ullen kuin Goraninkin sydämen.