† Eirel Merian 02.05.2012 - 11.07.2018

Eirinin esikoisvarsa, ja samalla Brynhildin ensimmäinen kasvatti Brynhild Kamøy eli tuttavallisemmin Kami syntyi muutama viikko sitten. Harmaahallakko pikkuvarsa vaikuttaa varsin rohkealta tapaukselta ja vanhempiensa puolesta odotukset sen suhteen ovatkin korkealla. Kunhan varsa on vain saanut tarpeeksi ikää, olisi Eirinin kanssa tarkoitus alkaa hiljalleen kohottaa kuntoa ja päästä vihdoin treenaamaan erityisesti valjakkoajon parissa.

Juuri kun Eirinin kanssa on päästy hiljalleen treenaamisen makuun, ilmeni sen oikeassa etusessa pientä epäpuhtautta. Vainoharhaisena ihmisenä kuskasin tamman ensi työkseni klinikalle, jotta selviäisi heti alkuunsa, mikäli jalassa olisi jotain vakavampaa. Kyse oli kuitenkin onneksi vain pienestä rasittumasta, jonka pitäisi levolla ja hoidolla parantua nopeastikin. Varmuuden vuoksi kilpailusuunnitelmia on kuitenkin siirretty vasta pidemmän ajan päähän, jotta Eirin saa ottaa pidempään rauhassa.

Unohduin iltatallia tehdessäni seuraamaan valvontakameroita, jotka kuvasivat viereisen tallin varsomiskarsinoiden tapahtumia. Kaksi aivan viimeisillään ollutta tammaa, Eirin ja Mona vaikuttivat molemmat rauhallisilta ja ne keskittyvät haistelemaan toisiaan seinän yli. Kävin välissä lakaisemassa päätallin käytävää ja takaisin palattuani huomasin Eirinin liikkuvan levottomasti. Pian tamma laskeutui karsinaan kyljelleen ja näin sen supistelevan. Nappasin naulakossa roikkuneen takin taskusta kännykän mukaani ja kiiruhdin naapuritalliin, jossa pullataikinan lailla paisuneet tammat majailivat.Eirinin synnytys ei kestänyt kauaa ja se sujui kaikin puolin ongelmitta. Hetkeä myöhemmin puruilla makasi pieni märkä tammavarsa. Sen sukupuoli oli ollut jo ennestään tiedossa ja etukäteen Ingridiksi ristitty varsa oli lähdössä sen isän Ethanin omistajan mukaan kun ikää tulisi tarpeeksi. Laitoin sen tulevalle omistajalle viestiä ja jäin katselemaan kun reipas pikkutamma yritti nousta ylös. Lopulta sinnikkäiden yritysten jälkeen se pysyi jaloillaan emänsä kylkeen nojaten.

Paukkupakkaset olivat antaneet aavistuksen periksi, joten maneesissamme tarkeni treenaamaan huoletta. Valmennettavakseni oli tällä kertaa saapunut honeythief kahden vuonohevostammansa kanssa. Koko- ja luonne-eroistaan huolimatta Eiriniksi ja Vikaksi kutsutut tammat tulivat toimeen keskenään ja honeythief kaavaili niistä itselleen parivaljakkoa vähintään vaativiin, mutta mahdollisestimyös vaikeisiin luokkiin asti. Autoin häntä varustamaan tammat ja pääsemään niiden kanssa maneesiimme asti. Alkuverryttelyn aikana laitoin maneesiin muutaman kartion merkeiksi tehtävien aloitus- ja lopetuspaikoille. Aloitimme valjakon tasoon nähden helpolla tehtävällä, jolla honeythiefin tuli ohjastaa tammat kaarevien linjojen kautta volteille ja säädellä ravia eri kohdissa vaatimukseni mukaan. Sekä Eirin että Vika vaikuttivat olevan hyvin kuulolla, mutta ohjeistin honeythiefiä pysymään tarkkana, jotta pidätteet menisivät paremmin läpi myös Vikan tapauksessa.

Ensimmäisten tehtävien sujuttua toivomallani tavalla parivaljakko otti laukkaa molempiin suuntiin. Tammojen laukka-askelten pituudessa oli aluksi liikaa eroa ja meno näytti hyvin epätasaiselta. Vika yritti laukalle päästyään lähinnä jyrätä eteenpäin, kun taas kuuliaisempi Eirin odotti honeythiefin apuja. Käskin hänen komentaa Vikaa napakasti takaisin kuulolle ja vastaavasti pyytää Eiriniä eteen. Laukkaa otettiin oikeaan kierrokseen niin kauan, että tammat löysivät lopulta yhteisen sävelen ja ne kuuntelivat paitsi honeythiefiä, myös toisiaan. Tämän jälkeen treenasimme lyhennettyä ja hieman muokkaamaani versiota valjakkoajon vaativan luokan koulukokeesta. Siihen kuului useita kaarevia linjoja ja kuvioita, joita olimme alkutunnista harjoitelleet, sekä erilaisia siirtymätilanteita. Ensimmäisellä kerralla autoin huutamalla ohjeita laidalta, mutta seuraavilla kerroilla honeythief sai pärjätä omillaan ja kerroin vasta suoritusten jälkeen palautteen. Ero erityisesti Vikan käytökseen oli huomattava. Tamma oli selvästi hitaammin syttyvää sorttia, mutta erityisesti viimeisellä suorituskerralla se näytti todella hienolle ja kuunteli vihdoin ajajan käskyjä. Eirin puolestaan vaati enemmän rohkaisua, mutta Vikan liikkuessa hyvin se otti paristaan mallia. Vaikka parantamisen varaa onkin vielä, on tällä kaksikolla erinomaiset edellytykset menestyä pariluokissa.

Syyskuun vaihteen kunniaksi päätimme lähteä tallityöntekijöidemme kanssa yön mittaiselle vaellukselle Daletindin suuntaan. Mukana oli jos jonkinlaista kassia ja pussia, sillä tarvitsimme myös välineet tarhojen rakentamiseen yötä varten. Eläkeikää hipova tallimestarimme, joka jäi kotiin vahtimaan muita hevosia, naureskelikin meidän karkaavan loppuiäksemme sillä tavaramäärällä. Lähdimme matkaan vuonisorien Hakonin, Remin ja Geirin, sekä tammojen Eirinin, Vikan ja Kamin voimin. Nuorimmaiset Geir ja Kami olivat mukana oppimielessä, kun taas esimerkiksi vaellustallilta ostettu Vika oli jo vanha konkari. Itse johdin porukkaa Hakonin kanssa, joka fiksun luonteensa puolesta sopi hyvin porukan pääksi, kun taas tallityöntekijämme Stina piti perää Eirinin kanssa. Yövyimme Daletindin toisella puolen pienessä retkituvassa ja hevoset saivat tarhata kahdessa porukassa pienen matkan päässä toisistaan. Ehdimme pelätä ettei Remi pysyisi aidoissa, mutta onneksi hevosille oli varattu tarpeeksi syötävää yön ajaksi ja kaikki löytyivät aamulla sieltä mistä niiden pitikin. Paluumatkalla kiersimme vuoristoreitin kautta, josta hevoset saivat hyvää lihasjumppaa ja retkikunta pääsi ihailemaan kuvankauniita maisemia. Kotiin palasimme paria tuntia suunniteltua myöhemmin, mutta retkeläisiä kiireinen ilta ei jaksannut haitata ihanan vaelluksen jälkeen.

Viivin ja Eirinin kanssa suuntasimme metsään ja harjoittelemaan maratonkoetta. Ensin valjakko sai lämmitellä pellolla. Se kierrettiin ensin käynnissä ja ravissa, ja sitten valjakko sai tehdä muutamia pysähdyksiä, peruutuksia ja voltteja. Eirin ei aluksi oikein keskittynyt, koska maastossa oli paljon kaikkea kivaa katseltavaa. Kuitenkin kun kuski jaksoi sitkeästi pyytää, niin tamma alkoi totella ja meno muuttui sujuvammaksi. Valjakko otti pellolla myös muutaman irrottelupätkän laukassa, jonka jälkeen keskityttiin maraton kokeen E-osaan, eli esteisiin. Pellolta ja sen reunamilta löytyi portteja, silta sekä vesieste. Kerroin Viiville missä järjestyksessä portit tuli suorittaa, jonka jälkeen valjakko sai kokeilla niitä. Ensimmäisellä kerralla he menivät aika rauhallisesti ravissa. Eirinin kanssa ei ollut mitään ongelmaa, vaan tamma pujotteli porteista tottuneen oloisesti. Seuraavalla kerralla rohkaisin valjakkoa etenemään laukassa, eikä mitään ongelmia ollut. Seuraavana kokeiltiin siltaa ja vesiestettä. Sillan kopina aiheutti ensin Eirinin korvien pyörimisen, mutta muuten tamma ei regoinut. Vedestä tamma ajatteli selvästi ensin, että kavioita ei sovi kastella näin vilpoisilla syyskeleillä, mutta suostui lopulta kävelemään siitä yli. Molempia esteitä kokeiltiin myös ravissa, eikä niissä ollut ongelmaa. Hyvin sujuneen valmennuksen jälkeen kävelimme takaisin tallille.

Tänään valmensin Viiviä tammallaan Eirinillä. Ratsukko sai suorittaa itsenäiset alkuverryttelyt, joiden aikana varmistaa, että hevonen kulkisi rehellisesti eteenpäin eikä olisi pohkeen takana. Lisäksi sen tuli taipua ja asettua ympyröillä, minkä suhteen Viivi sai tehdä hieman enemmän työtä, jotta saisi sisäpohkeensa läpi ja tamman taipumaan. Tämän jälkeen aloitimme pohkeenväistöharjoitukset aluksi käynnissä siten, että uralta tuli väistää kohti keskihalkaisijaa, suoristaa ja väistää jälleen takaisin kohti uraa. Aluksi Eirin leikki kuuroa avuille eikä meinannut lähteä väistämään oikealle ollenkaan. Viivi sai käyttää hieman raippaa ja varmistaa, että tamman takaosa oli varmasti mukana touhussa. Mitään hirveän jyrkkää väistöä en edes halunnut nähdä, mutta selkeää ristiinaskellusta ehdottomasti. Kun tehtävä alkoi sujua, sai Viivi lisätä siihen siirtymät käynnistä raviin: muutama askel ravia suoristuksen aikana, jonka jälkeen takaisin käyntiin ja väistö uralle. Tämä edellytti tammalta nopeaa reagointia ratsastajansa apuihin, ja alkuvaikeuksien jälkeen sekä siirtymät että väistö sujuivat oikein hyvin. Pikkuhiljaa ratsukko sai tehdä väistöt kokonaan ravissa. Päädystä tuli nostaa ravista laukka ja laukata pääty-ympyrä reipastahtista laukkaa, josta jälleen siirtää raviin keskellä lyhyttä sivua ja sitten jatkaa seuraavan sivun väistötehtävälle. Aluksi Eirinin laukka oli hieman ponnetonta, mutta parin ympyrän työstämisen jälkeen se alkoi rullata kivasti ja takaosa oli hommassa aktiivisesti mukana. Kehotin Viiviä aina välillä hieman kutittelemaan tamman takajalkoja raipallaan, jotta se muistaisi myös niiden ruumiinosien olemassaolon. Hetken kuluttua tamma ei meinannut malttaa lopettaa laukkaamista ollenkaan, sen verran innoissaan se viiletti siinä menemään. Lopuksi lopetimme väistöt, ja Viivi sai laukata ympäri maneesia tehden aina pitkillä sivuilla askeleenpidennystä laukassa ja päädyissä sekä pääty-ympyröillä hakien vähän kontrolloidumpaa laukkaa. Lopuksi ratsukko sai siirtyä kevyeeseen raviin, ja Viivi sai antaa hienosti suoriutuneelle tammalleen pitempää ohjaa loppuravien aikana. Hienosti meni!

Meistä muutaman kilometrin päässä asuva pariskunta on usein tuonut lapsensa tallillemme vuonislaumaa katsomaan ja kokeilemaan ratsastusta. Olimme sopineet heidän 5-vuotiaalle Annalle ja 7-vuotiaalle Ingridille talutustunnin iltapäivälle. Lastenratsuiksi pestatut Eirin ja Lilje seisoskelivat käsivällisinä pihan hoitopaikalla ratsastajien saapuessa. Eirin näytti jo nukahtaneen, kun taas pullea Lilje toivotti tulijat tervetulleeksi iloisesti hörähdellen. Oletettavasti keltahallakko tamma tosin vain muisti kyseisten ihmisten tarjonneen sille viime kerralla varsin avokätisesti omenanpaloja, mitä se ei kasvaneen kesämahansa puolesta välttämättä tarvisi. Tytöt muistiva hyvin viime kerrasta, kuinka ponit harjattiin ja kaviot tarkistettiin. Pienellä Annalla oli aluksi vaikeuksia saada puolinukuksissa olevan Eirinin jalka nostettua, mutta pienellä avustuksella hänkin suoriutui kavioiden puhdistamisesta hyvin. Tytöt ratsastivat kentällä puolisen tuntia ja saivat uutena asiana opetella ravaamaan. Lilje oli asennoitunut laiskottelulinjalle, joten Ingrid joutui komentamaan napakasti saadakseen tamman edes lyllertämään raviksi tunnistettavassa askellajissa. Eirin sen sijaan toimi hyvin aloittelevan ratsuna ja tamma hidasti välittömästi menoaan kun Annan tasapaino tuntui horjuvan. Sekä tammat että lapset suoriutuivat koko iltapäivästä hyvin ja lopulta Lilje sai ansaitusti myös kauan odottamansa omenanpalat.

”Nyt lisää sitä vauhtia!”, huusin kurkku suorana kentän laidalta. Ei ollut lainkaan Eirinin tapaista kulkea noin veltosti, mistä oli epäilemättä syyttäminen poikkeuksellisen lämpimiä ilmoja. honeythief teki työtä käskettyä ja sai vuonohevostammansa liikkumaan edes hetkellisesti reippaammin. Muuten tamma vaikutti olevan erittäin hyvässä kunnossa. Se kantoi itseään hyvin, eikä yrittänyt oikoa kuvioilla. Olin lämmittelyn aikana koonnut kentälle pienen radan tötsistä, sillä olimme honeythiefin kanssa suunnitellet harjoittelevamme tarkkuuskoetta silmällä pitäen. Valjakon tehtävänä oli aluksi tulla helppoa rataa ravissa ja tehdä pysähdykset jokaisen portin kohdalle. Keltaiset kartiot oli asetettu melko lähelle toisiaan, joten honeythief sai pysyä tarkkana lähestymisen kanssa, että kärryt osuivat juuri niiden väliin. Koska Eirin ei selvästi ollut terävimmillään, se kyllä pysähtyi hyvin, mutta liikkeellelähdöt raviin olivat edelleen hyvin tahmeita. Valjakko tuli rataa useina erilaisina variaatioina sekä ravissa että laukassa. Tehtäviin yhdistettiin kuitenkin jatkuvasti siirtymät, sillä toivoin honeythiefin saavan tammansa paremmin kuulolle. Laukkatyöskentelyn aikana tämä hetkellisesti onnistuikin, sillä tehtävästä uutta puhtia saatuaan Eirin teki muutamat todella napakat ravisiirtymät ja laukannostot. Tällöin ajaja sai myös tuotua tamman paremmin seuraavalle portille. Meno kuitenkin rauhoittui jälleen valmennuksen loppua kohden. Vaikka pari ei ollutkaan tänään parhaimmillaan, nähtiin välissä mukaviakin pätkiä ja erityisesti laukkatyöskentelyssä molemmat olivat kehittyneet viimevuoteen verrattuna. Menoon olisi kuitenkin kaivattu lisää vauhtia ja terävyyttä, jotta tehtävät olisivat sujuneet täysin halutulla tavalla.

Oli vuorossa kauniin vuonohevostamma Eirinin kouluvalmennus. Aiheena olisi tänään suurimmaksi osaksi siirtymiset ja temmon vaihtelut, mutta myös pohkeenväistöä kokeiltaisiin. Alkuveryttelyn aikana tamma kulki pää pitkänä, joten neuvoin ratsastajaa tuomaan hevosen pään kunnolla sisälle päin, jotta asetus saatiin kuntoon. Nyt vauhti pääsi taas hieman tippumaan, joten kehotin vielä hidastamaan ja sitten taas lisäämään ravia. Pian tamma alkoikin kantaa itseään kunnolla ja käyttää takaosaansa. Pyysin ratsukkoa siirtymään hetkeksi käyntiin, ja annoin tehtäväksi tehdä hieman väistöä keskiympyrällä. Eirinin vauhti pääsi hidastumaan hieman liikaa ja aina lopulta päätyi pysähtymiseen. Neuvoin ratsastajaa napauttamaan kevyesti raipalla, ennen kuin tamma ehtisi pysähtymään. Pikku hiljaa väistöt lähtivät sujumaan. Väistöjen jälkeen laitoin muutaman puomin uran sisäpuolelle niin, että niiden välissä aina hidastettaisiin ravia. Hevonen pitäisi myöskin saada suorana kulkemaan sen lävitse ja väistämään vielä takaisin uralle. Muutamalla ensimmäisellä kerralla tamma pääsi aina putoamaan käynnille ja ratsastaja sai koko ajan olla tarkkana. Väistöt sujuivat hyvin, eikä suoristamisessakaan ollut suurempia ongelmia. Lopuksi otettiin vielä hieman laukkatyöskentelyä ympyrällä. Laukan pyöriessä reippaasti käskin ratsastajaa tekemään siirtymisiä ensin ravin ja laukan välillä. Niiden sujuessa vielä muutama siirtyminen laukan ja käynnin välillä. Käynti nostot olivat todella hienoa katseltavaa, kun ori oikein käytti takapäätään. Lopuksi neuvoin ratsastajaa tekemään vielä kunnon loppuveryttelyn ravissa. Tamma toimi todella hyvin alun tahmeuden jälkeen.