Brynhild

Dukke tuli meille 6-vuotiaana harrastekodista, jossa sen kanssa oli ajauduttu umpikujaan. Herkällä tammalla oli mennyt sukset ristiin sen omistajien kanssa, ja ongelmat olivat vain pahentuneet, kun niitä oli yritetty ratkoa kovempien varusteiden avulla. Eläinlääkäri totesi sillä mahahaavan ja löysi myös suusta useita haavoja. Tamma oli meille tullessaan sulkeutunut ja epävarma, mutta ajan myötä siitä kuoriutui utelias ja ystävällinen hevonen, joka viettää mielellään aikaa ihmisten kanssa. Duken kanssa on opeteltu useat asiat uudelleen, ja aluksi sen kanssa edettiin hyvin rauhalliseen tahtiin. Nykyään kaikki perustoimet onnistuvat sen kanssa helposti, ja tamman kanssa on päästy elämään aivan normaalia elämää.

Vieraisiin ihmisiin Dukke suhtautuu edelleen hieman varautuneesti. Se antaa kyllä taluttaa ja hoitaa itseään moitteettomasti, mutta on paljon sulkeutuneempi kuin tutun ihmisten kanssa. Kun hoitaja tulee tutuksi, on Dukke sosiaalinen ja utelias. Se osallistuu mielellään kaikkeen yhteiseen puuhaan ja haluaa tutkia perusteellisesti kaiken ympärillä olevan, kuten hoitajan kädessä olevat harjat, sekä herkkujen toivossa tietysti myös hoitajan taskut. Jos Duken ulottuville unohtaa esimerkiksi harjalaatikon tai kottikärryt, löytyvät ne todennäköisesti hyvin pian kumoon kaadettuna.

Meille tullessaan Dukke oli ratsukoulutettu ja sen kanssa oli yritetty valmentautua kouluratsastuksessa. Meillä tamma koulutettiin valjakkoajoon ja myöhemmin se myös ratsukoulutettiin uudelleen. Dukke on reipas ja herkkä ratsastaa ja ajaa. Epäselvät avut saavat sen yleensä juoksemaan pois alta, ja suusta vetäminen pahentaa tilannetta entisestään. Oikean ihmisen kanssa Dukke on kuitenkin erinomainen treeni- ja kilpailukaveri. Se työskentelee mielellään tutun ja luotettavan ihmisen kanssa ja se on eteenpäinpyrkivä ja kuuliainen. Tamman vahvuusaluetta on valjakkoajon kestävyyskoe, sillä se nauttii saadessaan suorittaa tehtäväratoja reippaassa vauhdissa. Tamma ei epäröi erikoisempienkaan esteiden kohdalla, vaan lähestyy niitä rohkeasti myös kilpailutilanteissa.

sukutaulu ja -selvitys

Isä Hjørvard oli vaikuttava ilmestys. Tumman ruunihallakko ori oli hyvärakenteinen, hieman sporttisempaa mallia oleva vuonohevonen. Sen tunnisti erittäin pitkästä, lähes mustasta otsaharjasta, jota pidettiin aina auki. Näyttelyissä ori menestyi energisen luonteensa vuoksi vaihtelevasti, mutta useat tuomarit pitivät kuitenkin kovasti sen rakenteesta. Hjørvardin kanssa kilpailtiin valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa ja se pärjäsi erityisen hyvin valjakkoajon kestävyyskokeissa. Nuoren orin siitoskäyttö oli maltillista, ja sen omistajat olivat suunnitelleet tarjoavansa oria jalostukseen vasta sen ollessa vanhempi. Jälkeläismäärä jäi seitsemään varsaan, kun Hjørvard jouduttiin lopettamaan yllättäen toisen hevosen potkaistua sitä jalkaan. Eläinlääkärin mukaan kuntoutus olisi ollut hevoselle pitkä prosessi, eikä se olisi ollut energiselle orille reilua, kun jalan paranemisesta ei ollut mitään takeita. Kaikki Hjørvardin jälkeläiset vaikuttavat Pohjois-Norjassa, ja niistä kolme on kilpaillut aktiivisesti valjakkoajossa ja kaksi kouluratsastuksessa.

Isänisä Hjermund tuotiin 13-vuotiaana Ruotsista Norjaan. Sillä oli tullessaan sukutiedot, mutta juuri muuta sen menneisyydestä ei ole saatu selville. Aluksi ori oli vaikea käsitellä, ja se päätyi siksi muutaman lyhytaikaisen kodin kautta eläintenkouluttajalle, jolla oli kotipihassaan pieni talli. Ajan kanssa hän sai purettua orin ongelmia, ja siitä tuli ystävällinen ja utelias hevonen. Hän koulutti sen uudelleen kouluratsastukseen ja valjakkoajoon, jossa kaksikko kilpaili muutaman startin verran. Hjermund ei ollut varsinaisesti siitoskäytössä, mutta sitä lainattiin muutaman kerran jalostukseen lähialueen tammoille. Kolmesta astutusyrityksestä kaksi onnistui, ja Hjermundilla on yksi ori- ja yksi tammajälkeläinen.

Isänemä Eivi oli suloinen keltahallakko tamma. Sen kasvattajan Rebekka Strandin oli alun perin tarkoitus myydä varsa, mutta varsan paljastuttua harvinaiseksi keltahallakoksi, hän päätyikin pitämään sen itsellään. Eivin kanssa kierrettiin aktiivisesti näyttelyissä, joissa tuomarit pitivät erityisesti sen jalkojen asennosta ja hyvistä vuohisista. Näyttelyruusukkeita kertyi valtava määrä, ja Eivi kantakirjattiinkin II-palkinnolla. Tamma asui elämänsä loppuun asti kasvattajansa luona, jossa se varsoi kolme kertaa. Yksi varsoista oli sen kasvattajan hartaasti toivoma keltahallakko, loput kaksi olivat ruunihallakoita.

Emä Draupnir asui suurimman osan elämästään suurella valjakkoajotallilla Etelä-Norjassa. Tamman kanssa kilpailtiin vaativissa luokissa hyvällä menestyksellä ja erityisesti tarkkuuskokeet olivat nopealiikkeisen ja ketterän tamman heiniä. 15-vuotiaana se annettiin ylläpitoon kahdelle nuorelle tytölle, jotka tutustuivat valjakkoajoon kokeneen tamman kanssa. Lopulta he alkoivat kiertää noviisiluokkia hyvällä menestyksellä. Draupnir oli heidän mukaansa oikea kultakimpale, joka korjasi tunnollisesti ohjastajien pienet virheet. Keltahallakko tamma sai ensimmäisen varsansa Duken 4-vuotiaana kasvattajansa luona ja toisen 14-vuotiaana pitkäaikaisen omistajansa luona. Jälkeläisilleen Draupnir on periyttänyt hyviä ominaisuuksiaan valjakkohevosena, ja Duken sisko Dunja on kilpaillut myös paljon valjakkoajossa. Draupnir menehtyi muutama vuosi sitten pahan ähkyn seurauksena.

Emänisä Nokkve oli yksi aikansa suosituimmista siitosoreista Pohjois-Norjassa, eikä ihme: ensimmäisellä palkinnolla kantakirjattu muotovalio oli paitsi komea kuin mikä, myös hyväluonteinen ja monipuolinen käyttöhevonen. Nokkve oli sekä ratsu- että ajokoulutettu ja sen kanssa kilpailtiin pääasiassa kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa. Orin sijoitusprosentti oli varsin korkea sen painotuslajeissa, ja tavallisesti se palasi kilpailuista kotiin ruusukkeen kanssa. Nokkven kanssa harrastettiin hyvin monipuolisesti, ja se on kilpaillut muutaman startin verran myös esteillä ja kenttäratsastuksessa – onpa se nähty pari kertaa hiihtoratsastuskilpailuissakin. Rohkea ja energinen ori yritti aina parhaansa ja se oli omistajansa mukaan miellyttävä ratsastaa ja ajaa. Nokkvella on 64 jälkeläistä, jotka ovat kilpailleet useassa eri lajissa.

Emänemä Dørthe oli tunnetun vuonohevoskasvattajan Hans Olsenin kasvatti ja siitostamma. Tamma ratsu- ja ajokoulutettiin nuorena, mutta sen jälkeen sillä ratsastettiin tai ajettiin hyvin harvoin. Dørthen kanssa kierrettiin jonkin verran näyttelyissä, ja sille myönnettiin näyttelymenestyksen myötä champion-titteli. Ruunihallakon tamman kaunis ulkonäkö periytyi myös sen jälkeläisille, ja se menestyi erinomaisesti näyttelyiden jälkeläisluokissa. Varsoja se sai yhteensä kuusi. Viimeinen tiineys oli vaikea ja Dørthe menehtyi pian synnytyksen jälkeen. Sen viimeinen varsa selvisi kuitenkin onneksi keinoemän avulla.

i. Hjørvard nvh, rnhkko, 145 cm	ii. Hjermund nvh, rnhkko, 141 cm	iii. Helleman nvh, hhkko, 147 cm
		iie. Sigvarda nvh, rnhkko, 138 cm
	ie. Eivi nvh, khkko, 140 cm	iei. Åsvard nvh, khkko, 141 cm
		iee. Kanelken nvh, rnhkko, 137 cm
e. Draupnir nvh, khkko, 137 cm	ei. Nokkve nvh, khkko, 143 cm	eii. Njørd nvh, rnhkko, 144 cm
		eie. Tellevine nvh, rnhkko, 140 cm
	ee. Dørthe nvh, rnhkko, 141 cm	eei. Bergsvend nvh, khkko, 149 cm
		eee. Dageid nvh, rnhkko, 140 cm

Dukke

VVJ-I, KRJ-II

sukutaulu ja -selvitys

ominaisuuspisteet

jälkikasvu

cup-sijoitukset

menestys