† Brynhild Helja 04.11.2014 - 11.07.2018

Vanha tuttavani Lili saapui jälleen kerran vahtimaan minun ja vuonohevosteni menoa valjakkoajon parissa. Päädyimme työskentelemään ensimmäisenä Vindan ja Heljan kanssa, jotka ovat molemmat nuoria omia kasvattejani. Vinda on päässyt jo aloittamaan kilpailu-uransa, jolla se on tähän mennessä menestynyt kohtalaisesti. Touhukkaan tamman keskittymiskyky ei meinaa aina riittää kaikkeen, mutta maltilla ja mielikuvituksella sen kanssa pääsee pitkälle. Helja ei puolestaan ole käynyt vielä lainkaan kilpailuissa ja sen kanssa on treenattu vielä tähän asti kotikentällä. Huomattavasti Vindaa rauhallisempi ja maltillisempi tamma alkaa kuitenkin olla valmis kilpailu-uralleen ja sen kanssa olisi tarkoitus lähikuukausina käydä ihmettelemässä kilpailupaikkaa noviisi-tason koulukokeessa.

Lämmittelin tammoja ensin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Kun Lili oli seurannut menoamme hetken sivusta, hän ohjeisti meidät helpolle siirtymätehtävälle ja kommentoi erityisesti omaa apujen käyttöäni nuorten hevosten kanssa. Vaikka valmentaja olikin minulle ennestään tuttu ja hän oli valmentanut hevosiani paljon ennenkin, koin silti saavani palautteesta irti uusia asioita. Molemmat tammat tuntuivat varsin hyviltä, eikä niiden kanssa ollut verryttelyn aikana ollut mitään tavallisesta poikkeavia ongelmia. Yleisesti meillä oli kuitenkin hakemista sopivan vauhdin kanssa. Vinda oli nimittäin jälleen tapansa mukaisesti energinen, eikä näyttänyt kovinkaan hyvää mallia ujolle Heljalle, joka yritti hakea turvaa energisestä työkaveristaan. Pitkän ravityöskentelyn tuloksena tammat alkoivat kuitenkin asettua, enkä usko että ne olivat koskaan ennen kulkeneet yhtä hyvin. Näihin tunnelmiin olikin hyvä lopettaa tämä valmennus ja lähteä suunnittelemaan tulevaisuuden haasteita.

Saapuessamme Blomqvistien tallialueelle en voinut olla ihmettelemättä mihin olin taas pääni pistänyt. Olin ilmoittautunut noviisi-tasoiseen ryhmävalmennukseen nuorten tammojen Vindan ja Heljan kanssa, joista nuorempi Helja oli käynyt vasta muutamia kertoja kotitallin ulkopuolella. Kuunnellessani tallialueella toisten osaanottajien puheita minulle valkeni, että muut osallistujat olivat jo hyvässä vaiheessa kilpailu-uraansa tai parhaimmillaan jopa sen loppupuolella, jonka lisäksi kaikki muut olivat isoja hevosia.

Lähdin kuitenkin reippaasti ponitammojeni kanssa kentälle muiden kanssa. Valmentajamme Maj Blomqvist seurasi hetken valjakkojen menoa sivusta, kunnes hän ryhtyi pureutumaan apujemme käyttöön ja hevostemme liikkeisiin tarkemmin. Tilanne tuntui jännittävän Heljaa suunnattomasti, mitä ei helpottanut lainkaan se, että innokas Vinda olisi halunnut juosta pää viidentenä jalkana ja unohtaa kaikki vähät käytöstavat mitä sen päähän oli saatu iskostumaan. Maj piti tehtävät aluksi hyvin yksinkertaisina, jotta mekin pääsimme mukaan muiden rytmiin. Pääasiassa alkutunnin keskityimme ravityöskentelyyn, jossa Vindan yleensä saikin helpoiten kuulolle.

Hiljalleen tiivis työskentely ja valmentajat terävät kommentit alkoivat tuottaa tulosta ja Vinda alkoi asettua. Sen myötä myös Helja rauhoittui selvästi, sillä se onneksi seurasi enemmän työpariaan kuin muita valmennukseen osallistuneita parivaljakkoja. Laukkatyöskentely jäi meidän osaltamme vähäiseksi, sillä halusimme Majn kanssa keskittyä ylläpitämään saatua rytmiä ravissa ja lyhyillä laukkatehtävillä. Loppua kohden menomme alkoi muistuttaa sitä mitä se kotioloissakin yleensä oli, joten sain olla tyytyväinen molempiin tammoihin. Valmennukset vieraassa ympäristössä olivat hyvää treeniä erityisesti nuorelle Heljalle, jonka kanssa päästään hiljalleen aloittelemaan kilpailu-uraa valjakkoajon parissa.

Talvi oli saapunut tänä vuonna varhain Lofooteille, mutta varsinaisesti joululta oli alkanut näyttää vasta aattoa edeltäneenä iltana. Vaikka emme Brynhildissä suoranaisesti viettäneetkään joulua, eikä tallia oltu vuorattu erilaisilla joulukoristeilla ja -valoilla, ehdotti tallityttömme Anna joulumaastoa vuonohevostammojemme kanssa. Vaikka minulla olikin hurjasti muuta tekemistä, soin talliväellemme sen ilon ja lähdimme kuin lähdimmekin illalla tunnelmalliselle maastoretkelle. Tallimestarimme Stina johti kulkuetta nuoren kasvattitammamme Klipan kanssa. Kirpeän pakkassään ansiosta Klipalla oli hieman ylimääräistä virtaa, mutta se rauhoittui pian huomattuaan, etteivät perässä tulleet laumakaverit ottaneet siitä mallia. Seuraavana tulivat Anna ja Helja, jotka olivat tehneet tiiviisti yhteistyötä koko syksyn. Vaikka Heljalla olikin taipumusta säikkyä maastossa, luotti se selvästi Annaan niin kovasti, ettei se jaksanut kiinnostua kuusien latvoista tippuneista lumikasoista. Niistä jaksoi kuitenkin välittää keltahallakko Sabrine, joka tarjosi ratsastajalleen Marille muutamat lennokkaat sivuloikat ja meille muille hyvät naurut. Minä ja rauhallinen Skippe pidimme porukan perää varmistaen, että reippaammat seuralaisemme pysyivät jonossa.

Lähes kahden tunnin mittainen taival oli täynnä hankitreeniä, paleltuneita neniä ja toinen toistaan huonompia vitsejä, joille nauroimme vedet silmissä. Myös hevoset tuntuivat nauttivan retkestä suunnattomasti ja retken jälkeen Helja, Sabrine, Klippa ja Skippe rouskuttivat heiniään varsin tyytyväisen näköisinä. Virkistävän retken jälkeen meidän kaikkien oli hyvä vetäytyä viimein koteihin rauhoittumaan ja syömään mahat täyteen suklaata.

Helja on kasvanut hieman muiden varjossa, mutta vanhemmiten olemme löytäneet tamman kanssa sen kuuluisan yhteisen sävelen. Tänä talvena Heljan kilpailu-ura valjakkoajossa saatiin viimein päätökseen upeasti yhdistetyn luokan voiton myötä. Tamma saa viimein jäädä täyspäiväiselle kilpailueläkkeelle ja toivon mukaan se pääsee myös tulevana vuonna kaitsemaan myös omaa jälkikasvuaan. Helja on saanut tähän mennessä kaksi varsaa: muualle muuttaneen esikoisvarsansa Gudrødin, sekä meille kotiin jääneen Ockren. Molemmat varsat ovat kilpailleet hienosti emänsä tavoin niin kouluratsastuksessa kuin valjakkoajossakin, joten voisi kuvitella, että Heljan jälkikasvulle olisi kysyntää vastaisuudessakin. Nyt sen kanssa aletaankin hiljalleen tähdätä laatuarvosteluihin, aluksi ainakin valjakkoajon ja kouluratsastuksen, mahdollisesti myöhemmin myös yleislaatuarvosteluun. Odotukset ovat ainakin kovat, sillä Helja on paitsi hieno hevonen, sillä on myös sukulaisten ja jälkeläisten puolesta erinomaiset mahdollisuudet pärjätä.