Dimona Nova
KutsumanimiDimona, Dina KasvattajaC. Allen evm
SukupuoliTamma OmistajaJassu VRL-08942
Syntynyt/Ikä20.06.2013 / 18-vuotias, ikääntyy SHS:n mukaan Meriitit-
RekisterinumeroVH14-208-0001 Painotusyleispainotus
Rotubritish spotted pony KoulutustasoheB / re 60cm
Väri/merkittiikerinkirjava Säkäkorkeus131 cm

Dimona on kaikin puolin hupaisa pikkuponi: sen luonne on yhtä erikoinen, kuin sen ulkonäkökin. Vaikka pääasiassa pilkullinen ulkomuoto vetääkin suurinta osaa pikkuratsastajista puoleensa, on tamman luonnekin kuin varta vasten tehty poniratsastajille. Dinaksikin kutsuttu tamma on yltiökiltti, hellyydenkipeä ja rakastaa huomiota ja rapsutuksia - se ei kenkkuile eikä uhittele karsinassa, eikä myöskään pure tai potki, mikä tekeekin siitä lapsillekin turvallisen hoidettavan. Pahimmillaan Dimonan mielenosoitukset jäävät happaman naaman näyttämiseen tai apaattiseen kyhjöttämiseen karsinannurkassa.

Ratsastaessa pikkutamma on reipas ja ripeä, vaikkakaan ei hurjan osaava. Kokonsa vuoksi tammalla ratsastavat useimmiten pienet, alkeistasoiset lapset, minkä vuoksi varsinkin edistyneempi kouluvääntö voi olla työn ja tuskan takana ponin taitojen ollessa jatkuvassa ruosteessa. Vaikka tulokset voivat ollakin vaikeasti saavutettavissa, on palkinto sen arvoinen: pehmetessään tamma on mitä miellyttävin ratsastaa, ja peräänanto onkin sen harvinaisuuden vuoksi hyvin suuri ylpeydenaihe Dimonaa ratsastaessa. Esteet tamma ylittää innosta puhisten, ja on turvallinen hypätä kieltokertojen jäädessä usein nollaan. Maastossa Dimona on melko säpäkkä, mutta pysyy silti lapasessa kokemattomammallakin kuskilla.

Yleisesti ottaen Dimona on hellyyttävän kiltti, pieni pilkkuponi, josta kuitenkin riittää iloa ja haastetta myös kokeneemmalle ratsastajalle.

i: Destinator II
bsp, 124cm, tkrj
ii: Diasporal Era
bsp, 121cm, tkrj
iii: Epiphany
iie: Lady Elle
ie: Cinnamon IV
bsp, 102cm, tkrj
iei: Aldeanos
iee: Mocchitoenne
e: Nova Diana
bsp, 134cm, tkrj
ei: Prince of Persia
bsp, 129cm, tkrj
eii: Blinky III
eie: Revenuette
ee: La Renata
bsp, 132cm, tkrj
eei: Brief Requiem
eee: Victoria IX
Varusteet
Hoito-ohjeet
- Ei tarhaan yli 30 asteen pakkasella.
- Esteille suojat vähintään etujalkoihin.
- Yli 20 asteen pakkasella toppaloimi.
- Sateella sadeloimi.
- Kovan treenin jälkeen tai yli 15 asteen pakkasella fleeceloimi.
- Kisoihin valkoinen satulahuopa.
Jälkikasvu
Syntynyt Syntymämaa Varsan nimi Isä
16.03.2020 t. Dimonelle LF Caius Martius
07.11.2014 t. Milwaukeea LF Newell Lucas
Dimona ei ole enää tarjolla jalostukseen.
Kouluratsastuskilpailut
KRJ: sijoitusta, joista voittoja (voittoprosentti %)
VILLIT: sijoitusta, joista voittoja
21.03.2021Brynhild (LFR Seurakilpailut)He C1 / 15
15.11.2020Álfheimr (NVRK2020)He CDNS
15.11.2020Álfheimr (NVRK2020)K.N. Special15 / 30
Esteratsastuskilpailut
ERJ: sijoitusta, joista voittoja (voittoprosentti %)
VILLIT: sijoitusta, joista voittoja
04.04.2021Brynhild (LFR Seurakisat)50 cm1 / 15
25.01.2020Shelyes (harjoitusestekisat)Ristikko (20-30cm)1 / 1




virtuaalihevonen || a sim-game horse || virtuaalitalli || a sim-game stable
Copyright © Jassu L. 2008—2024. Tekijänoikeus.
Varusteet © Equestrian PRO, ellei kollaasin yhteydessä toisin mainittu