Cornflower's Fabiola
|
VIR MVA Ch, KTK-II![]() |
Fabiola on kaunis vanhempi tamma, joka on ikäisekseen hevoseksi erinomaisessa kunnossa. Se on asunut ennen meille tuloaan useassa eri kodissa ja kokenut elämänsä aikana vaikka mitä. Tamma on kilpaillut nuorena valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa, jonka lisäksi se on menestynyt erinomaisesti myös näyttelyissä. Fabiolalle on myönnetty Virtuaalinen Muotovalio Champion -titteli ja se on kantakirjattu II-palkinnolla. Fabiola on ollut siitoskäytössä yhdessä aiemmista kodeistaan ja se on osoittautunut esimerkilliseksi emäksi äidillisen luonteensa ansiosta. Ruunihallakko tamma on nyt meillä loppuelämänsä kodissa, jossa se saa viettää ensisijaisesti rauhallista harraste- ja perhehevosen elämää sekä mahdollisesti saada vielä jonkun varsan.
Ensimmäinen asia joka Fabiolaa kuvaillessa tulee mieleen, on sen lempeä luonne. Tamma on ystävällinen kaikkia kohtaan ja sen kanssa voi toimia kuka vaan, sillä Fabiola on erityisen varovainen lasten ja epävarmojen ihmisten kanssa. Se ei kokeile ketä pitää kuunnella ja ketä ei, vaan tottelee ja seuraa kuuliaisesti kaikkia. Fabiola on perso herkuille ja erityisesti banaanit ovat sen mieleen. Tamma osaa arvioida kuka todennäköisimmin heltyy antamaan sille herkkuja ja kaveeraa erityisesti sellaisten ihmisten kanssa. Fabiolalla on rautaiset hermot ja se vahtii kärsivällisesti varsojen ja muiden nuorten hevosten puuhia. Sen pinna on pitkä, mutta siinä vaiheessa, kun Fabiola komentaa muita hevosia kaikki tietävät, että on oikeasti parempi lopettaa.
Fabiola on kokenut valjakkohevonen ja se on kilpaillut nuorempana aina vaikeissa luokissa asti. Tamman kanssa on ilo työskennellä, koska se on eteenpäinpyrkivä ja herkkä, mutta kuitenkin kuulainen. Se on parhaimmillaan valjakkoajon koulukokeessa, jossa sen kauniit liikkeet pääsevät erityisesti oikeuksiinsa. Fabiola toimii hyvin myös pari- ja nelivaljakossa, sillä se työskentelee mielellään myös muiden hevosten kanssa. Fabiola on ratsukoulutettu jo nuorena ja sillä on kilpailtu myös kouluratsastuksessa aina helppo A -luokissa asti. Sen tasaisissa ja pehmeissä liikkeissä on helppo istua ja tamma on herkkä myös ratsastajan painoavuille. Fabiolan kanssa on kokeiltu myös kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä ja suhtautuu innokkaasti kaikkeen uuteen. Tamman kanssa on kokeiltu esimerkiksi työajoa, lännenratsastusta ja ratsastusjousiammuntaa, joissa se ei jäänyt lainkaan lajissa kokeneempien hevosten varjoon.
i. VIR MVA Ch Framtid NOR nvh, rnhkko, 142cm KTK-III |
ii. Utsikt nvh, rnhkko, 141cm |
iii. Innbilning nvh, rnhkko, 138cm |
iie. Grunnløs nvh, rnhkko, 144cm | ||
ie. Flikka nvh, rnhkko, 137cm |
iei. Dustin nvh, rnhkko, 144cm | |
iee. Uvilje nvh, rnhkko, 140cm | ||
e. Lavendel NOR nvh, rnhkko, 147cm |
ei. Torbjørn NOR nvh, vhkko, 149cm |
eii. Bjørnström nvh, rnhkko, 143cm |
eie. Ljusblomster nvh, vhkko, 144cm | ||
ee. Elaine NOR nvh, rnhkko, 147cm |
eei. Sygneprins nvh, rnhkko, 143cm | |
eee. Molly nvh, rnhkko, 146cm |
ominaisuuspisteetValjakkoajossa 5608.6 ominaisuuspistettä. |
jälkikasvu
nvh-t. Britta v. Pijnboompit (s. 03.03.2010), isä Yue Overlegen |
kilpailutuloksia
25.03.2022 - Keilakunkku 1. osakilpailu - Fellbury Stud - vaativa koulukoe poneille - 1/43
30.06.2021 - KRJ-Cup - Haltiasalo - helppo A - 4/148 |
menestysVIR MVA Ch myönnetty 11.9.2010. KTK-II -palkittu Virtuaaliseen Hevoskantakirjaan pistein 79. |
tekstiä tekstiä tekstiä
virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © Viivi