† Sylvin Emil 20.11.2014 - 11.07.2018
|
|
Elämäniloisella Emilillä riittää energiaa vakka jaettavaksi asti ja poniori vaatiikin paljon aktiviteettia ympärilleen. Tylsistyessään se keksii jatkuvalla syötöllä tekemistä itselleen, jonka vuoksi syyttävä sormi osoittaakin usein siihen, kun rikkinäisiä riimuja ja loimia etsitään tarhasta tai karannut vuonislauma viilettää pitkin tallipihaa. Vaikka Emil onkin luonteeltaan ystävällinen, vaatii se napakan ja johdonmukaisen hoitajan. Ylimääräistä energiaa kerättyään se saattaa käyttäytyä röyhkeästi ja unohtaa esimerkiksi käytöstavat riimunnarun päässä. Sekä ratsastaessa että ajaessa Emil on eteenpäinpyrkivä, mutta osaavan ihmisen kanssa se pysyy kuitenkin hyvin avuilla. Ruunihallakko poniori nauttii yli kaiken työnteosta ja liikkumisesta, olipa puhe sitten tehokkaista valjakkotreeneistä, koulukilpailuista tai tukka putkella viilettämisestä pitkin metsiä. Vaikka Emil tarjoaakin haasteita, on se myös motivoitunut työkaveri.
i. Aktuell Epoke nvh, rnhkko, 148cm |
ii. Natt Røver nvh, rnhkko, 150cm |
iii. Episke nvh, rnhkko, 147cm |
iie. Bilde Vakre nvh, rnhkko, 151cm | ||
ie. Fjerde Foss nvh, rnhkko, 148cm |
iei. Skinke nvh, khkko, 148cm | |
iee. Perler nvh, rnhkko, 144cm | ||
e. Kvaløy Stina nvh, rnhkko, 144cm |
ei. Sigfred II nvh, hhkko, 149cm |
eii. Kværner nvh, hhkko, 147cm |
eie. Møyfrid nvh, rnhkko, 145cm | ||
ee. Elinor nvh, rnhkko, 146cm |
eei. Gudbrand nvh, rnhkko, 148cm | |
eee. Annbjørg nvh, hhkko, 144cm |
Isä Aktuell Epoke...
Emä Kvaløy Stina...
ominaisuuspisteet
Hyppykapasiteeti ja rohkeus
Valjakkoajossa ominaisuuspistettä (vaikeustaso ). |
jälkikasvu
nvh-o. Brynhild Esbjørn (s. 11.02.2015), emä Brynhild Kamøy |
tekstiä tekstiä tekstiä
virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © Viivi