Brynhild

Åseblakken, eli tuttavallisemmin Blakke, on rohkea ja ystävällinen ori. Se muutti meille suoraan kasvattajaltaan Alfhild Blakstadilta, jonka luona ori on saanut hyvän peruskoulutuksen. Meille tullessaan nuori valkohallakko ori ilmoitti heti kovaan ääneen tulleensa paikalle, eikä sen läsnäolo edelleenkään jää kenellekään epäselväksi. Blakke nimittäin näkyy ja kuuluu kyllä, ja se keskustelee paljon ääneen ihmisten ja muiden hevosten kanssa.

Blakke on kiltti käsitellä, mutta se on myös hyvin energinen ja vaatii rauhallisen ja kokeneen käsittelijän. Orin kärsivällisyys ei aina meinaa riittää paikoillaan olemiseen, mutta kun sen kanssa pysyy itse rauhallisena, malttaa orikin kyllä lopulta seistä aloillaan. Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat sen kanssa pääsääntöisesti helposti. Blakke pitää erityisesti siitä, kun sitä rapsutetaan aivan sään vierestä, ja se usein rapsuttaa hoitajaansa takaisin. Myös traileriin tai hevosrekkaan lastaaminen on helppoa, sillä rohkea ori kävelee minne vain sen enempää miettimättä.

Herkut saavat Blaken höristämään pieniä pyöreitä korviaan ja se hörisee pehmeästi aina kun se epäilee hoitajallaan olevan herkkuja mukanaan. Blakke ei nirsoile minkään ruuan kanssa, ja sitä kutsutaankin toisinaan jätemyllyksi. Orin suurinta herkkua ovat kuitenkin omenat ja banaanit, ja sen saa tekemään niiden avulla mitä vain.

Blakke on ajo- ja ratsukoulutettu, mutta sen kanssa treenataan ja kilpaillaan pääasiassa valjakkoajossa. Blakke korvaa helposti puuttuvan taidon kovalla vauhdilla, samoin tylsistyessään se lisää mielellään vauhtia. Kun Blaken saa keskittymään, sen kanssa on oikein miellyttävä työskennellä. Energinen ori liikkuu parhaimmillaan todella hienosti ja se työskentelee ihmisten kanssa mielellään. Kilpailutilanteisiin se suhtautuu uteliaasti, eivätkä kilpailupaikan hälinä ja vieras ympäristö saa sitä jännittämään. Palkintojenjaossa Blakke seisoo aina ryhdikkäänä ja hörisee palkintojenjakajalle aivan kuin se ymmärtäisi voittaneensa.

sukutaulu ja -selvitys

Isä Åsvald II oli kasvattajansa Alfhild Blakstadin silmäterä. Kookas ori oli jo nuorena selvästi muita ikäisiään varsoja lupaavampi ja Alfhildille oli selvää, että se jäisi hänelle itselleen ja saisi pysyä orina. Åsvald oli nopea oppimaan ja sen koulutus eteni sujuvasti. Valkohallakon orin kanssa kilpailtiin valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä. Myös näyttelyissä kehuttiin sen hienoja liikkeitä ja ori kantakirjattiin aikuisena toisella palkinnolla. Åsvald ja sen isä Ånje olivat molemmat hyviä periyttäjiä ja siksi suosittuja siitosoreja, jonka vuoksi niiden nimet yleistyivät vuonohevosten suvuissa liiaksikin. Åsvald sai 65 jälkeläistä, ja siitä on edelleen tallessa muutama pakaste. Jälkeläisilleen ori on periyttänyt suurta kokoa ja hienoja liikkeitä, ja moni niistä on kilpaillut valjakkoajossa ja kouluratsastuksessa. Åsvald jouduttiin lopettamaan 20-vuotiaana kasvaimen vuoksi.

Isänisä Thorøes Ånje oli kookas ruunihallakko ori, joka näkyi ja kuului varmasti. Ori oli hyvin kovaääninen ja teki aina uuteen paikkaan saapuessaan selväksi, että se oli saapunut paikalle. Ånje myytiin 4-vuotiaana Norjan etelärannikolla sijaitsevalta Thorøesin vuonohevostilalta Trondheimin seudulle Gunnhilde Bergin omistukseen. Gunnhilde kilpaili Ånjen kanssa menestyksekkäästi kouluratsastuksessa ja valjakkoajon koulukokeissa. Hänen sanojensa mukaan Ånje oli erinomainen kouluhevonen: herkkä ja kuuliainen, ja sillä oli hyvä kokoamiskyky. Siitä tuli vanhemmiten suosittu siitosori, ja se oli joidenkin vuosien ajan hyvin tyypillinen orivalinta koulupainotteisille vuonohevostammoille. Ånje oli Gunnhilden omistuksessa elämänsä loppuun asti. Eläkkeellä sitä alkoi vaivata nivelrikko, jonka vuoksi se lopetettiin 24-vuotiaana.

Isänemä Veledine tuotiin nuorena Tanskasta Norjaan, jossa siitä kaavailtiin kouluratsua. Yhteistyö kovakouraisen kouluttajan ja aran nuoren hevosen välillä ei toiminut, ja tamma myytiin pian eteenpäin. Se joutui nuorena vaihtamaan kotia useita kertoja, ja sitä pidettiin ongelmahevosena. Lopulta Veledine päätyi vuonohevosia kasvattaneen Alfhild Blakstadin tallille, jossa tamman ongelmat alkoivat hiljalleen ratketa. Sopivan ympäristön ja uudelleenkoulutuksen myötä siitä paljastui ystävällinen, herkkä ja kuuliainen hevonen. Loppuelämänsä se vietti siitoskäytössä saaden neljä varsaa.

Emä Thorborga syntyi pienellä kotipihatallilla Etelä-Norjassa, jossa se asui 5-vuotiaaksi asti. Lähes kouluttamaton tamma myytiin kasvattajan ajanpuutteen vuoksi harrasteratsastajalle, joka alkoi kouluttaa sitä ammattilaisten kanssa. Vankkarakenteinen ja ylipainoon taipuvainen tamma oli mukava harrastekaveri kaikkeen, mutta se ei loistanut erityisesti missään lajissa. Vuosien aikana sen kanssa harrastettiin esimerkiksi kouluratsastusta, lännenratsastusta, valjakkoajoa ja työajoa, mutta se ei kilpaillut koskaan. Thorborga päätyi 15-vuotiaana vuonohevoskasvattaja Alfhild Blakstadille, jonka kanssa se kiersi muutamia näyttelyitä kohtalaisella menestyksellä. Tamma sai kolme varsaa, jotka olivat kaikki oreja. Niistä kaksi on kilpaillut aktiivisesti valjakkoajossa, ja ne ovat perineen emänsä ystävällisen ja luottavaisen luonteen. Thorborga lopetettiin 25-vuotiaana jalkojen oireilun ja hammasongelmien vuoksi.

Emänisä Øyel Simon oli vahvasti valjakkoajoon painottunut hevonen, jonka kanssa valmentauduttiin ja kilpailtiin aktiivisesti. Ruunihallakko ori oli rohkea ja ketterä, ja hyviä tuloksia kertyi erityisesti valjakkoajon kestävyyskokeista. Vaikka Simon olikin ystävällinen, se oli erityisesti keväisin haastava käsitellä, jonka vuoksi se päätettiin lopulta ruunata. Ennen ruunausta Simon ehti saada kolme varsaa, joista yksi menehtyi jo nuorena. Ruunauksen jälkeen Simonin kanssa kilpailtiin vielä jonkin aikaa, kunnes se myytiin kevyempään harrastekäyttöön. Norjan hevostietokannan mukaan se on kuollut 20-vuotiaana, mutta sen kuolinsyytä ei ole ilmoitettu.

Emänemä Yvette oli erinomainen valjakkohevonen: kuuliainen ja rohkea työmyyrä, joka teki aina parhaansa. Kilpailuissa menestys oli tasaista, ja se sijoittui useita kertoja kovatasoisessakin seurassa. Valkohallakon tamman etujalat alkoivat oireilla 16-vuotiaana, ja sillä todettiin jännevamma. Yvette päätyi seurahevoseksi kotipihatallille, jossa sitä kuntoutettiin pitkään. Siellä asuessaan tamma sai myös yhden varsan. Vanhoilla päivillään Yvette päätyi eläinsuojelukeskukselle, jossa se eli 23-vuotiaaksi pienessä hevoslaumassa.

valmennukset ja päiväkirja

Blakke ravasi pääty-ympyrällä matkaa voittavin askelin. Se oli liikkunut hyvin kevyesti tavallista kireämmän pakkasjakson vuoksi. Pakkanen alkoi kuitenkin hellittää ja olimme palaamassa taas hiljalleen normaaliin rytmiin. Tänään tarkoituksenani oli juoksuttaa ori kevyesti kaikissa askellajeissa ja huomenna treenaisimme valjakkoajon tarkkuuskokeen asioita.

Orilla oli selvästi virtaa, sillä laukka nousi ensimmäisen kerran varsin vaikuttavan pukin kautta. Kun Blakke oli laukannut hetken toivomassani tahdissa, pyysin sitä siirtymään käyntiin ja vaihtamaan suuntaa. Annoin orin kävellä ja katselin, kun se tutki kävellessään maneesin hiekkaa. Mitään ei löytynyt, mutta Blakke vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä jatkaessaan taas kävelyä sille tyypillisessä reippaassa tahdissa.

Juoksutuksen ja lyhyen hoitohetken jälkeen vein Blaken takaisin tarhaan, jossa se painui leikkimään kolmen orivarsan kanssa. Onnea olivat isot tarhat, joissa hevoset mahtuivat liikkumaan kunnolla. Katselin hetken portilla, kun Blakke laittoi nuoret tarhakaverinsa ruotuun, ja palasin sitten muiden askareiden pariin.

Blakke seisoi ryhdikkäästi aloillaan kuin tietäen, että kaikki taputtivat sille. Valkohallakko ori laski kohteliaasti päätään, kun palkintojenjakaja kiinnitti suuren mustakultaisen ruusukkeen sen suitsiin. Olin pakahtua onnesta sitä katsellessani, sillä en olisi voinut olla tyytyväisempi oriin ja itseeni. Kilpailimme tänään Keilakunkun toisessa osakilpailussa tarkkuuskokeessa ja voitimme oman luokkamme. Osallistujamäärä ei toki ollut päätä huimaava, sillä vaikeassa luokassa kilpaili lisäksemme vain viisi muuta valjakkoa. Voitto oli kuitenkin mielestäni ansaittu, sillä emme olleet koskaan suorittaneet Blaken kanssa tarkkuuskoetta yhtä nopeasti ja sujuvasti. Ori toimi koko rajan kuin ajatus, ja minäkin onnistuin olemaan mokaamatta.

Blakke nosti pyynnöstäni lennokkaan laukan, ja kiersimme kunniakierroksen maneesin ympäri. Ori oli aivan elementissään, eikä se olisi malttanut millään hidastaa ja palata maneesista takaisin tallialueelle. Seuraavaksi se piti kuitenkin hoitaa perusteellisesti ja päästää lepäämään, sillä huomenna vuorossa olisi vielä Keilakunkun finaali. Huomisessa kestävyyskokeessa kilpailivat taas kaikki kuusi valjakkoa, sillä pienen osallistujamäärän vuoksi kaikki pääsivät jatkoon. Toivottavasti meillä olisi huomenna radalla yhtä hyvä fiilis kuin tänäänkin – odotukseni olivat ainakin korkealla tämän päivän suorituksen jälkeen!

Valkohallakko vuonohevonen seisoi orisiiven tilavalla pesupaikalla ja hankasin siihen hevosshampoota kuin viimeistä päivää. Blakke oli vihdoin tyytynyt kohtaloonsa ja seisoi kuuliaisesti aloillaan, vaikka aluksi kärsimätön ori ei olisikaan millään malttanut pysyä paikoillaan. Pesu oli kuitenkin enemmän kuin tarpeen, sillä normaalisti lähes valkoisessa karvapeitteessä oli tällä hetkellä likaisen ruskea sävy.

Kun Blakke muistutti taas enemmän valko- kuin ruunihallakkoa, puin sille kuivatusloimen ja siirryin parturoimaan orin harjaa ja häntää. Viimeisimmästä parturituokiosta oli vierähtänyt tovi, ja pitkäksi kasvanut pystyharja kallistui jo kaulan suuntaan. Sain kuitenkin pelastettua tilanteen joutumatta leikkaamaan koko harjaa pois, ja katselin hetken kuluttua tyytyväisenä lopputulosta.

Blakke näytti komealta pesu- ja parturihetken jälkeen ja sen kanssa kehtaisi taas lähteä huomenna ihmisten ilmoille. Huomenna olikin tärkeä päivä, sillä Fellbury Studissa järjestettiin valjakkoajon kuukausittainen cup-kilpailu. Päästin Blaken karsinaan kuivumaan ja toivoin kaikki sormet ristissä, että se olisi vielä huomennakin hohtavan valkoinen. Blakke jäi tyytyväisenä karsinaan syömään iltapäiväheiniä, ja siirryin itse pakkaamaan ja puhdistamaan kilpailuvarusteita huomiseksi.

Silitin Blaken hikistä kaulaa ja siirryin avaamaan valjaiden solkia. Ori pärskähti tyytyväisenä ja hankasi päätään etujalkoihinsa. Olimme tulleet juuri maneesista valjakkoajotreenistä, joka oli sujunut oikein hyvin. Blakke oli hyvässä kunnossa ja se oli ollut viime aikoina mukava ajaa. Orin kilpailu-ura oli jo päättynyt, mutta treenasimme sen kanssa vielä laatuarvostelua varten.

Olin ilmoittanut Blaken Valjakkoajojaoksen laatuarvostelutilaisuuteen, joka järjestettiin helmikuun viimeinen päivä. Meillä oli siis vielä reilut kaksi viikkoa hyvää aikaa valmistautua arvosteluun. Pieni hiominen oli vielä tarpeen, mutta odotin tilaisuutta kuitenkin luottavaisin mielin. Blakella oli takanaan hieno kilpailu-ura valjakkoajossa ja tiesin, että se tulisi saamaan menestyksestään hyvät pisteet laatuarvostelussa.

Sain riisuttua valjaat Blakelta ja lähdin taluttamaan sitä karsinaa kohti. Blakke käveli rinnallani reippain askelin tietäen, että se saisi karsinassa palauttelujuoman. En tuottanut orille pettymystä, vaan kävin laskemassa juomaan lämpimän veden ja katselin hetken, kun Blakke jäi hörppimään sitä tyytyväisenä. Pieni jännitys meinasi hiipiä minuun ajatellessani tulevaa laatuarvostelua, mutta muistutin taas itseäni siitä, että olimme Blaken kanssa enemmän kuin valmiit tilaisuuteen ja että se tulisi varmasti menemään hyvin.

i. Åsvald II nvh, vhkko, 150 cm	ii. Thorøes Ånje nvh, rnhkko, 148 cm	iii. Åsvald nvh, hhkko, 150 cm
		iie. Ildrid nvh, rnhkko, 144 cm
	ie. Veledine nvh, vhkko, 142 cm	iei. Androder nvh, vhkko, 146 cm
		iee. Valjærs Rada nvh, rnhkko, 139 cm
e. Thorborga nvh, rnhkko, 146 cm	ei. Øyel Simon nvh, rnhkko, 146 cm	eii. Sigurbjørn nvh, rnhkko, 144 cm
		eie. Lianna nvh, rnhkko, 145 cm
	ee. Yvette nvh, vhkko, 144 cm	eei. Valjærs Philip nvh, vhkko, 149 cm
		eee. Åsil Hallrid nvh, rnhkko, 143 cm

Åseblakken

VVJ-I

sukutaulu ja -selvitys

ominaisuuspisteet

jälkikasvu

cup-sijoitukset

menestys

valmennukset ja päiväkirja