Wyat Night Jazzy

ROTU, SUKUPUOLI shetlanninponi, tamma
SYNTYMÄAIKA 17.07.2014, 8-vuotias 17.03.2015
VÄRI, SÄKÄKORKEUS musta, 99cm
KASVATTAJA Miia Maria, Wyat Shetlands
OMISTAJA Viivi  VRL-08852
REKISTERINUMERO VH14-017-0476
KOULUTUSTASO noviisi, helppo B, re 40cm
MERIITIT VVJ-II, KRJ-I, SHLA-II, KTK-II

Tietynlainen kauhuskenaario saadaan aikaiseksi yhdistämällä sanat poni ja tamma - ja aivan erityisesti, kun voidaan todeta kavioeläimen olevan molempia sanan kaikista stereotyyppisimmässä merkityksessä. Kaiken periksi saaneesta pörröisestä shetlanninponivauvasta nimittäin kasvoi kuin kasvoikin aikuinen poni, johon hyvät tavat ja kunnioitus ihmisiä ja toisia hevosia kohtaan eivät valitettavasti tarttuneet enää kuin taikaiskusta. Vaikka tapakoulutus onkin myöhemmin kantanut hedelmää, ei Jatsi epäile osoittaa mieltään tai syödä arkoja harrastajia sille päälle sattuessaan. Sen mielentilat muuttuvat jatkuvasti, eikä koskaan voi tietää varmaksi, aikooko rauhallisesti perässä talsiva tamma hetken kuluttua lähteä vetämään höyryjunan lailla heinäkärryjen suuntaan. Jotain keksittyään Jatsin päätä on lähes mahdotonta kääntää toiseen ja erimielisyydet päättyvätkin aivan liian usein mustan ponitamman murskavoittoon. Jatsin kohdalla voidaankin todeta, ettei pienen koon kannata antaa hämätä. Vaikka moni uskookin voittavansa pienen shetlanninponin sekä köydenvedossa, on lopputulos valitettavan usein toinen.

Jatsin kanssa tulee joko toimeen erinomaisesti tai sitten ei alkuunkaan, mikä pätee niin ihmisiin kuin toisiin hevosiinkin. Ponitamma suhtautuu nuivasti tuntemattomiin ja laidunseurakseen se hyväksyy vain tietyt ja tarkoin valitut ponit. Ystävystyttyään Jatsi on kuitenkin mielellään muiden kanssa ja se kiintyy laumakavereihinsa vahvasti. Muut hevoset saavat puolestaan nopeasti häädön tamman reviiriltä koosta riippumatta, sillä Jatsi ei epäile lainkaan auktoriteettiaan suurenkaan hevosen rinnalla. Myös uudet ihmiset saavat osakseen varoittavan katseen, jolla Jatsi saa liian usein häädettyä ihmiset luotaan. Arkailijoiden kanssa touhusta harvemmin tulee mitään ja parhaiten Jatsin kanssa tulevat toimeen yhtä moraalittomat ja itsepäiset luonteet kuin mitä se itsekin on. Tarpeen vaatiessa tamman kanssa on uskallettava olla napit vastakkain, vaikka ulkokuoren alla asuukin tosiasiassa läheisyyttä ja huomiota rakastava ponitamma.

Ratsastaessa Jatsi on shetlanninponiksi todella osaava ja hienoliikkeinen. Moni sanoisi sitä ärsyttävänkin osaavaksi, sillä komeimpia liikkeitään tamma vilauttelee vain tarkoin valituille. Tämän jaottelun ulkopuolelle lukeutuvat eivät puolestaan kauaa satulassa keiku ja vielä sinnikkäiden uusintayritysten jälkeenkin luvassa on yleensä äkkijarrutuksia ja mielivaltaisia suunnanmuutoksia. Mikäli ratsastaja ja poni kuitenkin tulevat toimeen ja häntäremmi on oikealla kireydellä, tallin ovi on sopivassa kulmassa, sekä kuun asento on oikea, on tamma kevyt ja energinen ratsu ja ajettava. Shetlanninponien rajallisen hyppykapasiteetin vuoksi Jatsi kilpailee kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa, mutta kotipuolessa motivaatiota riittää myös hyppäämiseen. Esteitä nähdessään tamman pienet korvat singahtavat välittömästi pystyyn, eikä se katso kahdesti erikoisempaakaan esteviritelmää. Sama pätee myös Jatsin painotuslajeihin, joissa tamma on oikean ihmisen kanssa varsinainen ruusukehai. Vieras ympäristö ja ylimääräinen hälinä eivät nimittäin häiritse sitä lainkaan tai vaikuta suorituksiin negatiivisesti.


i. Rifion v. Hardell
she, m, 99cm
KRJ-II, KTK-II
ii. VIR MVA Ch Cecam Rebellion
sh, m, 101cm
KTK-II, Klass I
iii. Skarnabasse DK
she, m, 98cm
iie. Points Gabriella
she, m, 103cm
ie. Hiljan Riiviö
she, m, 98cm
KTK-III, Klass I
iei. CharlÈlie
she, vkkrj, 90cm
iee. Shamandalie
she, m, 103cm
e. Ch Nightlily MO
she, rnkrj, 102cm
KRJ-I, KTK-II
ei. Dudley MO
she, rt, 103cm
eii. Kottebys Joddlare
she, rt, 100cm
eie. Unfalirian Menace
she, hrkk, 90cm
ee. Nightfrost MO
she, m, 101cm
eei. Hardcore Max
she, m, 101cm
eee. Maywell Cecilia
she, rt, 100cm

jälkikasvu

she-o. Betelgeuse s. 04.04.2015 i. Vaapukan Benjey om. myynnissä
she-t. Jazzin' Queens s. 12.05.2015 i. Brooklyn Blizzard Dei om. honeythief
she-t. Wanajan Nenetta s. 14.05.2015 i. June Rebellion Dei om. Veea


Valjakkoajo (VVJ) - 42 sijoitusta, joista 8 voittoja
24.11.2014 - Fiktio - noviisi - 3/25
26.11.2014 - Fiktio - noviisi - 3/25
10.02.2015 - Fiktio - noviisi - 3/22
04.03.2015 - Wyat Shetlands - noviisi - 2/40
05.03.2015 - Fiktio - noviisi - 4/21
13.03.2015 - Breandan - noviisi - 2/28
15.03.2015 - Wyat Shetlands - noviisi - 2/40
15.03.2015 - al Najya - noviisi - 1/30
18.03.2015 - Breandan - noviisi - 1/28
20.04.2015 - Brynhild - noviisi - 3/19
23.04.2015 - Brynhild - noviisi - 1/19
12.05.2015 - Muiston sh:t - noviisi - 4/30
17.05.2015 - Breandan - vaativa - 4/50
17.05.2015 - Fiktio - noviisi - 4/24
17.05.2015 - al Najya - noviisi - 5/27
18.05.2015 - Muiston sh:t - noviisi - 1/30
18.05.2015 - Fiktio - noviisi - 2/24
18.05.2015 - al Najya - noviisi - 5/27
20.05.2015 - Fiktio - noviisi - 4/24
21.05.2015 - Fiktio - noviisi - 2/24
22.05.2015 - Fiktio - noviisi - 3/24
23.05.2015 - Breandan - noviisi - 3/50
18.06.2015 - Breandan - noviisi - 4/30
22.06.2015 - Breandan - noviisi - 2/30
24.06.2015 - Breandan - noviisi - 3/30
25.06.2015 - Breandan - noviisi - 5/30
28.06.2015 - al Najya - noviisi - 2/18
08.07.2015 - Breandan - noviisi - 2/30
10.07.2015 - Breandan - noviisi - 1/30
12.07.2015 - Breandan - noviisi - 3/28
17.07.2015 - Wyat Shetlands - noviisi - 1/40
10.08.2015 - Konkkaronkka - noviisi - 3/32
12.08.2015 - Breandan - noviisi - 5/28
13.08.2015 - Konkkaronkka - noviisi - 4/32
14.08.2015 - Konkkaronkka - noviisi - 1/32
24.08.2015 - Holmberg - noviisi - 1/30
25.08.2015 - Holmberg - noviisi - 2/30
05.10.2015 - Wyat Shetlands - noviisi - 2/40
06.10.2015 - Wyat Shetlands - noviisi - 5/40
09.10.2015 - Wyat Shetlands - noviisi - 2/40
15.10.2015 - Wyat Shetlands - noviisi - 4/40
31.07.2015 - VVJ-Cup - noviisi - 3/44

Kouluratsastus (KRJ) - 42 sijoitusta, joista 9 voittoja
21.11.2014 - Untuvapilvi - helppo B - 3/30
25.11.2014 - Untuvapilvi - helppo B - 3/30
20.12.2014 - Konkkaronkka - helppo B - 2/40
26.12.2014 - Konkkaronkka - helppo B - 3/40
11.02.2015 - Yoran - helppo B - 5/28
12.02.2015 - Yoran - helppo B - 1/21
14.02.2015 - Yoran - helppo B - 2/21
03.03.2015 - Wyat Shetlands - helppo B - 5/40
05.03.2015 - Wyat Shetlands - helppo B - 2/40
06.03.2015 - Wyat Shetlands - helppo B - 1/40
07.03.2015 - Yoran - helppo B 1/40
07.03.2015 - Fiktio - helppo B - 5/40
08.03.2015 - Yoran - helppo B 1/40
09.03.2015 - Wyat Shetlands - helppo B - 3/40
09.03.2015 - Fiktio - helppo B - 3/40
10.03.2015 - Wyat Shetlands - helppo B - 1/40
10.03.2015 - Wyat Shetlands - helppo B - 1/40
10.03.2015 - Fiktio - helppo B - 2/40
17.03.2015 - Fiktio - helppo B - 3/40
19.03.2015 - Fiktio - helppo B - 3/40
20.03.2015 - Fiktio - helppo B 1/40
22.03.2015 - Fiktio - helppo B - 4/40
23.03.2015 - Fiktio - helppo B - 3/40
02.04.2015 - Juksula - helppo B - 3/60
18.03.2015 - Taikakuu - helppo B - 3/50
23.03.2015 - Taikakuu - helppo B - 6/50
24.03.2015 - Taikakuu - helppo B - 3/50
25.03.2015 - Fiktio - helppo B - 1/40
30.03.2015 - Fiktio - helppo B - 5/40
15.04.2015 - Taikakuu - helppo B - 3/50
19.04.2015 - Taikakuu - helppo B - 2/50
19.04.2015 - Brynhild - helppo B - 4/32
20.04.2015 - Taikakuu - helppo B - 5/50
21.04.2015 - Brynhild - KN Special - 2/12
09.07.2015 - Tuiskula - helppo B - 2/30
12.07.2015 - Danve - helppo B - 5/30
16.07.2015 - Wyat Shetlands - helppo B - 6/40
16.07.2015 - Danve - helppo B - 1/30
27.07.2015 - Cerra - helppo B - 3/30
30.07.2015 - Cerra - helppo B - 4/30
09.08.2015 - Runoratsut - helppo B - 4/50
30.11.2015 - KRJ-Cup - helppo B - 2/309

18.10.2014 Valjakkoajovalmennus, valmentajana Lotte Söderlund (omistajan kirjoittama)

Nähtyäni ilmoituksen Lotte Söderlundin järjestämästä ryhmävalmennuksesta tartuin hetken mielijohteesta puhelimeen ja ilmoittauduin mukaan Moonan ja Jatsin kanssa. Vaikka jälkeenpäin epäröinkin päätöstäni useaan otteeseen, lähdimme valmennusaamuna liikkeelle positiivisin mielin. Olimme ehdottomasti valmennuksen tarpeessa ja uskoin tiukkana valmentajana tunnetun Loten olevan oikea valinta, vaikka valmennus tapahtuikin kolmen parivaljakon ryhmässä. Ylienergisen ja touhukkaan Moonan kanssa oli edetty hieman suunniteltua hitaammin tamman haastavan luonteen vuoksi, kun taas samalta kasvattajalta vajaata vuotta myöhemmin tullut Jatsi oli vasta aloittelemassa uraansa valjakkoponina ja Moonan työparina.

Moona innostui muista valjakoista liiaksikin, eikä sen keskittyminen meinannut millään riittää suoritettaviin tehtäviin. Jatsilla oli nuoresta iästään huolimatta kova yritys, mutta aika-ajoin Moonan touhut saivat senkin huomion herpaantumaan. Sain kuulla kovaa kritiikkiä tammojen käytöksestä, mutta onneksi myös selkeitä ohjeita, joilla parantaa työskentelyä. Keskityimme pääasiassa taivutuksiin ja siirtymiin, joiden tarkoituksena oli hakea tammoja kuulolle ja saada ne unohtavaan ympäröivät häiriötekijät. Valmennuksen lopulla koin onnistuneeni edes osittain tavoitteessa, vaikka työskentely ei ollutkaan aivan sitä luokkaa, mitä se kotioloissa yleensä on. Ryhmävalmennus vieraassa ympäristössä oli kuitenkin erinomaista treeniä Moonan ja Jatsin kilpailu-uraa ajatellen, joten ainakin tiedän nyt, mitä asioita on ehdottomasti treenattava ahkerasti tulevaa varten.


04.01.2015 Valjakkoajovalmennus, valmentajana Lilbeth Rönvik (omistajan kirjoittama)

Hyvän ystäväni Lilbeth Rönvikin pitämä valjakkoajovalmennus alkoi hieman kaoottisissa merkeissä. Suloisen viattomat shetlanninponitammat eivät kuunnelleet minua alkuunkaan ja meinasin jo uhata lopettavani koko harrastuksen siihen paikkaan. Onneksi Lili säilytti jämäkän ja rauhallisen asenteensa jatkaen sinnikkäästi minun komentamistani. Hänen sanojensa myötä laskin päässäni kymmeneen ja otin jälleen napakan tuntuman ohjaksista. Toisessa päässä kulkeneet Moona ja Jatsi kiihdyttivät pieniä askeliaan entisestään. Moona tuntui jälleen kerran olevan ongelmien ydin, sillä Jatsin malttoi paikoittain kuunnella edes hiukan, kunnes punarautias työpari vei jälleen sen huomion.

Jatkoimme työskentelyä jälleen nollasta yksinkertaisilla tehtävillä, joilla yritin saada tammat tuntumalle. Jatsin olisin todennäköisesti saanut kulkemaan paremmin jo paljon nopeammin, ellei omapäinen Moona olisi sulkenut sinnikkäästi korviaan avuiltani. Hiljalleen työskentely alkoi tuottaa tulosta sen verran, että Lili pystyi vaikeuttamaan tehtäviä hieman, mutta suorituksemme eivät olleet lähelläkään sitä tasoa, mitä ne ovat parhaimmillaan olleet. Vaikka valmennuksesta jäikin hieman ankea fiilis, osasi Lili antaa hyviä vinkkejä jatkoja ajatellen. Hän auttoi myös huomaamaan ne pienet onnistumiset valmennuksen aikana, joihin itse olisin saattanut olla kiinnittämättä huomiota, kuten Jatsin hienot ravilisäykset.


15.03.2015 Päiväkirjamerkintä - kantakirjatilaisuus

Viimein koitti päivä, jota meidän tallissamme oli odotettu pelonsekaisin tuntein kuin kuuta nousevaa. Pakkasimme unenpöpperöiset ponit kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti tallia, jossa ponien kantakirjatilaisuus järjestettiin. Moona ja Jatsi olivat molemmat kantakirjakelpoisia vanhempiensa puolesta, joten jännitin hieman, mitä tuomarit tuumaisivat niiden rakenteista. Huomattavasti enemmän jännitin kuitenkin niiden käytöstä, jossa olikin hurjasti parantamisen varaa. Molemmat sinkoilivat paikoittain minne sattuu, Jatsi ei pitänyt lainkaan tuomareista ja Moona taas halusi tehdä tuttavuutta jokaisen kanssa. Arviointien ajaksi onnistumme saamaan ne jotenkin ruotuun, eikä kumpaakaan hylätty aivan toivottomana tapauksena. Lopulta lähdimmekin takaisin hurjan ylpeinä kahden uuden toisella palkinnolla kantakirjatun ponin kanssa! Moona arvosteltiin pistein 19 + 18 + 17 + 17 = 71p, kun taas Jatsin pisteet olivat 15 + 19 + 19 + 17 = 70p. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen molempien saavutuksiin.


11.04.2015 Valjakkoajovalmennus, valmentajana Maija Salomaa (omistajan kirjoittama)

Maijan valmennus sattui juuri sopivaan saumaan ensiviikkoisia valjakkoajokilpailuita ajatellen. Toiveestani keskityimme harjoittelemaan tarkkuuskoetta varten, jossa oli mielestäni vielä eniten hiottavaa. Ahkeran treenin tulos alkoi näkyä molemmissa poneissa, sillä sain ne liikkumaan varsin hyvin jo alkuverryttelyn aikana. Pääsimmekin siis keskittymään täysin Maijan suunnittelemiin tehtäviin. Nainen oli tehnyt tötsistä ja puomeista erilaisia portteja, joista hän oli koonnut varsinaista kilpailutilannetta mukailevan radan. Moona liikkui erityisesti ravissa hienosti, mistä Maija kehukin meitä erikseen. Vaikka Jatsinkaan liikkeissä ei ollut moittimista, en saanut sitä silti liikkumaan aivan niin hienosti, mihin tiesin tamman todellisuudessa pystyvän. Maija antoi kuitenkin ajattelemisen arvoisia vinkkejä, joiden siivittämänä pääsemme ensiviikolla starttaamaan lähitallin kilpailuissa. Toivon mukaan saan silloin myös Jatsista irti näyttävät liikkeet, jotka tammalla todellisuudessa on!


19.07.2015 Valjakkoajovalmennus, valmentajana Lilbeth Rönvik (omistajan kirjoittama)

îOnpas Jatsi kasvanut!î Huudahti Lili heti ensitöikseen tuotuani valmennettavan parivaljakon kentälle. Lilin edellisestä valmennuksesta oli tosiaan kulunut aikaa ja varsinkin Jatsi oli kasvanut silmissä, paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Moonan tapauksessa henkinen kasvu on jäänyt ehkä vähän puolitiehen, mutta jotain kypsymistä siinäkin oli selvästi havaittavissa. Aloitin valmennuksen itsenäisesti verrytellen, sillä Lili halusi seurata vierestä kuinka olimme kehittyneet viimetalvesta. Tomera nainen antoi heti alkuunsa positiivista palautetta niin Jatsin kuin Moonankin kehityksestä ja kertoi keksineensä meille juuri sopivan tehtävän. Ajatuksena oli tällä kertaa kääntää ponitammojen loputon energia ja vikkelyys hyödyksi.

Aloitimme erilaisilla pujotteluharjoituksilla, joilla minun oli saatava ponit reagoimaan nopeasti apuihini. Tehtäviä vaikeutettiin hiljalleen ja lopulta pujottelupätkiä yhdistettiin tarkkuuskoetta mukaillen erilaisiin portteihin, joiden läpi tuli päästä lyhyiden linjojen ja mutkien kautta. Tehtäviin yhdistettiin myös erilaisia siirtymiä, jotka varmistivat sen, että Moona ja Jatsi todellakin pysyivät hyppysissäni koko ajan. Moona oli tehtävillä ehdottomasti elementissään. Sen keskittymiskyvyn kanssa on ollut paljon vaikeuksia, mutta tällaiset tehtävät saavat ponin syttymään aivan uudella tavalla, jolloin se jaksaa oikeasti kuunnella ohjastajan antamia apuja. Jatsi lähti liikenteeseen ehkä hieman tahmeasti, mutta se tuntui saavan paristaan uutta asennetta, jonka voimin myös se toimi paikoittain erinomaisesti. Valmennuksen päätteeksi olin tyytyväisempi kuin pitkään aikaan ja sain treeneihin aivan uutta intoa. Tämän myötä odotin myös seuraavia kilpailuja Moonan ja Jatsin kanssa entistä innokkaammin.


04.09.2015 Päiväkirjamerkintä - pienten pörröponien maastoretki

Olimme monta päivää suunnitelleet talliporukalla metsäretkeä koirien kanssa. Kun tallikaverini Ada keksi ehdottaa ottavansa koiran sijasta mukaan liikutusponinsa Marin, muuttuivat suunnitelmat täysin. Lopulta lähdimmekin matkaan kuuden shetlanninponin voimin. Minä otin energiaa pursuavan Moonan talutukseen, kun taas Adan narun päässä kulki kuuliainen Mari. Lilyn kanssa paljon viimekuukausina touhunnut Stina tuli tamman kanssa kärryillä ja Tonja ajoi Jatsia, jolla tuntui puolestaan riittävän menohaluja. Mukaan lähti lisäksi Tonjan 10-vuotias tytär Tina, joka sai ratsukseen rauhallisen ja luotettavan Libbyn. Porukan perää piti nuori Ronja Sabi-ponia taluttaen. Vaikka mustanruunikko ponitamma ei aluksi meinannutkaan malttaa pysyä porukan hännillä, alistui se pian kohtaloonsa asettuen Ronjan rinnalle. Retkemme alkoi rauhallisissa merkeissä kuulumisia vaihtaen ja kaunista syysmaisemaa ihaillen. Vaikka pikkuponit olivatkin virkeitä, tuntuivat nekin aistivan lenkin hengen ja pysyivät kaikki hallinnassa.

Talsittuamme lähemmäs tunnin verran tulimme viimein ajatelleeksi lähteä hiljalleen valumaan takaisin tallin suuntaan. Vaikka ponitammat vaikuttivatkin nauttivan retkestä, kiihtyivät pienet askelet hiljalleen kun pääsimme niille poluille, josta ne osasivat itsekin takaisin kotiin. Päällimmäisenä syynä oli luultavasti kotona odottavat iltapäiväheinät, joita erityisesti Mari selvästi odotti hamutessaan jatkuvasti syötävää ympäriltään. Jatsilla oli koko matkan ajan riittänyt menohaluja, jonka vuoksi minulla oli täysi työ pidätellä narun päässä pomppivaa Moonaa, joka olisi halunnut lähteä kisaamaan Jatsin kanssa. Yritin kuitenkin pysyä tamman kanssa Libbyn takana, joka talsi kaikessa rauhassa porukan mukana. Tina tuntui pitävän rauhallisesta tammasta tavattomasti ja ehti jo lupautua jatkossakin touhuamaan Libbyn kanssa. Meidän takanamme tulivat vielä Ronja ja Sabi, jotka meinasivat välillä jäädä jopa porukasta jälkeen Sabin ihmetellessä ympäristöään (ja pensaista löytyneitä viimeisiä syömiskelpoisia lehtiä). Kun viimein pääsimme takaisin tallipihaan Stinan ja Lilyn johdolla, totesimme retken tehneen ehdottomasti hyvää niin meille kuin poneillekin. Ruoka maistui kaikille kahdelletoista retkeläiselle ja minun jalkani muistuttivat seuraavana päivänä parin tunnin maastopatikoinnista.


26.11.2015 Päiväkirjamerkintä - kuulumisia

Nuoresta iästään huolimatta Jatsi on menestynyt erinomaisesti molemmissa painotuslajeissaan, jonka lisäksi se on saavuttanut tunnustusta myös näyttelykehissä. Ponitamma kirjattiin jo nuorena toisella palkinnolla, jonka jälkeen se saavutti nopeaan tahtiin suuren määrän sijoituksia niin valjakkoajossa kuin kouluratsastuksessakin. Tamma onkin jäänyt hiljalleen kevyemmälle käytölle ja se on ehtinyt saamaan myös jälkikasvua kolmen varsan verran. Orivarsa Betelgeuse ja tamma Jazziní Queens ovat jääneet luokseni kasvamaan, tosin todennäköisesti Betelgeuse tullaan vielä jossain vaiheessa myymään, mikäli oikea koti osuu kohdalle. Jatsin kuopus syntyi puolestaan Wanajassa, jossa tamma oli liisattavana keväällä. Kaunis tammavarsa Wanajan Nenetta jäi kasvattajansa luokse ja myös sitä tullaan toivottavasti näkemään vielä joskus kilparadoilla. Nyt Jatsin kanssa aletaan hiljalleen miettiä laatuarvosteluja, joita alamme koluta kunhan jälkeläisnäytöt ovat kunnossa. Niiden kanssa riittääkin vielä puuhaa ja Jatsi tulee saamaan pitkästä aikaa enemmän aktiviteettia, sillä tulevat koetukset vaativat tammalta pientä kunnonkohotusta.

virtuaalihevonen / kuvat © Kati