Florida
KutsumanimiFlorida KasvattajaO. Käkiharju (VRL-11936)
SukupuoliTamma OmistajaStall Valderhaug (VRL-08942)
Syntynyt/Ikä27.08.2020 / Meriitit-
RekisterinumeroVH Painotusestepainotus
Rotusuomalainen puoliverinen Koulutustasokoulutetaan
Väri/merkitmusta (aa / EE) Säkäkorkeus172 cm

YLEISESTI
Florida on lämmin ja aurinkoinen, kuten nimensä antaa olettaa, mutta kuten toisinaan hyvinkin myrskyisä vastineensa, tulee Floridankin kanssa eteen tilanteita, joissa se on pahimman luokan hurrikaani. Sanotaanko niin, että on kolme asiaa, joita Florida ei voi sietää vaikka mikä olisi. Ne ovat kengittäjä, veteen meneminen ja toiset hevoset lähellä työskennellessään.

Aletaanpa avaamaan tätä solmukasaa kengityksestä. On epäselvää, onko Floridan kanssa joskus käynyt jonkinlainen kivulias vahinko osaamattoman rautasepän käsissä, vai mistä tamman vahva pakokauhu kengitystä kohtaan kumpuaa. Se ei ole hetkeäkään aloillaan ja on ilmiselvän hermostunut, voi jopa koettaa näykkiä tai vihmoa jalkojaan, mikä lisää turvallisuusriskiä. Florida täytyy joskus rauhoittaa kengitysoperaatiota varten, ja hyvänä päivänä kaikista helpoiten sen kanssa pääsee silmälappujen ja korvatulppien kanssa niin, ettei hevonen näe kengittäjää työssään – ja lisäksi muu huomion toisaalle vievä aktiviteetti, kuten heinä tai hoitaja, olisi suureksi avuksi. On siis sanottava, että kengitys on operaatio, johon Floridan kanssa ryhtyessä on varauduttava pitkään pinnaan ja ymmärrykseen.

Toinen tamman Suuri Kauhu on vesi. Lätäköt ja pienet vesitilkkaset, suihkutus ja vastaavat eivät sitä hermostuta, mutta kahluusta ja uimisesta tämä tamma ei pidä laisinkaan. Se saattaa yllättää vesiesteiden suhteen vaihtelevalla käytöksellä: toisinaan vesihauta ei säväytä, joskus kielto voi tulla kuin veitsellä leikaten tai puomit sinkoilla, kun Florida jää tuijottamaan allaan olevaa sen mielestä pahaenteistä kimallusta. Floridan kanssa voi jättää haaveet pisaroita sinkoilevista rantalaukoista, sillä tämä tamma alkaa pukitella ja viskuroida, jos ratsastaja yrittää sitä veteen käännyttää. Sama juttu taluttaessa. Tietysti, jos joku on oikein kärsivällinen ja lempeä, saattaa saada Floridan siedätettyä vesikauhustaan, mutta helpommalla ehkä pääsee, kun ei tuo tammaa tällaisten tilanteiden eteen.

Kolmas Floridan omituisuus on tamma hikipinkoisuus työskennellessä. Kilpailuissa ja kentällä, missä on muita ratsukoita, tamman häntään on sidottava punainen nauha merkiksi potkuista. Mistä lie syystä Florida haluaa keskittyä niin täysin itseensä ja ratsastajaansa, että muut lähelle tulevat hevoset saavat sen näkemään punaista.

HOITAMINEN
Nyt, kun pahimman yli on päästy, on aika kertoa Floridan hyvistä puolista. Tämä ystävällinen tamma on filantrooppi, joka nauttii ihmisten seurasta ja rakastaa makeita rapsutuksia. Kun hoitaja osuu oikein ihanaan kohtaan, Florida venyttää kaulaansa kuin kirahvi ja nostelee nautinnollisesti huultaan. Florida on terveellä tavalla utelias ja valpas, mutta sen silmissä on lempeä katse, kun se tarkkailee tallin tai pihan touhuja sillä välin, kun hoitaja hoitaa hommansa. Jalat kavioiden puhdistusta varten Florida vain nostaa melko nihkeästi ja jäykästi, missä hoitaja saattaa hetken aikaa joutua vuohisesta nykimään ja lapaan tönimään. Florida saattaa myös riuhtoa jalkaa.

Varustamisen kanssa ei pitäisi olla minkäänlaisia ongelmia. Florida ei pullistele, antaa pukea suitset kiltisti ja seisoo yleensä hyvin aloillaan. Se myös seuraa taluttaessa nätisti, vaikka voi joskus ”muka säpsyä” ihan tuikitavallisia asioita, jotka on nähnyt sata kertaa ennenkin.

RATSASTAMINEN
Floridalla on paha tapa lähteä liikkeelle jo ennen kuin ratsastaja on kunnolla päässyt satulaan. Se kyllä pysähtyy, jos uudelleen pyytää. Florida on korkea, yli sataseitsemänkymmentäsenttinen, ja sillä on pitkät jalat ja joustava askel. Floridaa on kehuttu pehmeistä askellajeista, joissa on kuitenkin – erityisesti ravissa – pomputtava loppuliike, joka saa kokemattomamman ratsastajan pyllyn reilusti ilmaan. Floridalla on tasainen laukka, ja laukka onkin tamman askellajeista käynnin lisäksi paras.

Florida pitää kovasti hyppäämisestä ja sen näkee tamman koko asenteesta: korvat ovat pystyssä, ilme virkeä ja kavioissa keveyttä. Florida ei ole maailman teknisin radalla, eikä aina kaikista rohkeinkaan, mutta kannustuksella ja taitavalla ratsastajalla se tekee siistiä, nopeaa jälkeä. Joka tapauksessa Florida luottaa vahvasti ratsastajaan ja erityisesti häiriintyy, jos ratsastajan tasapaino satulassa heittelehtii. Silloin Florida helposti ajaa ohi esteistä tai kieltää.

MUUTA
Florida ei ole maailman laumaystävällisin hevonen. Vaikka se tulee tutuimpien kavereiden kanssa toimeen, sillä on vahva taju omasta tilasta ja kenties epävarmuus ajaa sen joskus uhoamaan muille. Florida on epäluuloinen oreja ja vieraita hevosia kohtaan, joten Floridan laitumelle tuodut uudet tulokkaat kannattaa tutustuttaa tammaan hiljaksiin etukäteen.

Luonne © VRL-02207

i: Florian
old, rn, 168cm
ii: Flintstone evm
old, m, 171cm
iii: Fandango evm
iie: Elegance evm
ie: Dakota Grace
old, prn, 167cm
iei: Lancelot evm
iee: Dahlia evm
e: Costa Rica
swb, trn, 159cm
ei: Conzorde
kwpn, m, 168cm
evm
eii: Champion evm
eie: Emmanuelle evm
ee: Costa Rienna
swb, trn, 156cm
evm
eei: Ferdinand evm
eee: Cassiopeia evm
Varusteet
Hoito-ohjeet
Tulossa
Jälkikasvu
Syntynyt Skp, väri Varsan nimi Emä
Florida on käytettävissä jalostukseen. Pyynnöt shelyesyllapito(at)gmail.com.
Värigenetiikka: aa / EE
A-lokus: Ei-agouti (aa) – Kykenee tuottamaan mustapohjaisia jälkeläisiä.
E-lokus: Homotsygootti (EE) – Ei tuota rautiaspohjaisia jälkeläisiä.
ERJ estekilpailut
sijoitusta, joista voittoja (voittoprosentti %)
Villit estekilpailut
sijoitusta, joista voittoja (voittoprosentti %)
Valmennukset
00.00.0000 - paikka - valmentaja (© kirjoittaja)
Ei valmennuksia.
Päiväkirjamerkinnät
00.00.0000 - Otsikko (© Kirjoittaja)
Ei päiväkirjamerkintöjä.
virtuaaalihevonen / virtuaalitalli
© VRL-08942, varusteet Equestrian PRO