brandenburgtamma syntynyt 05.10.2012 (9 vuotta) 165cm | kenttäpainotteinen CCI/CIC***

omistaja Ronja Berg (VRL-08085) ja asuu Shelyesissä | kasvattaja Adelie Becker, GBR

Rakkautta ensisilmäyksellä? No ei tosiaan. Mä olin ratsuttanut hevosia Stall Baldhartissa jo pidempään, kun yksi iltapäivä pihaan kuskattiin takkukarvainen, pieni 4-vuotias jatkokoulutukseen. Se oli onneton näky: riiputti päätään eikä näyttänyt välittävän mistään. Meistä kukaan ei kiinnostunut siitä ja ajateltiin, että siinä on harjoittelijalle hyvä, rauhallinen aihio. Sitten se heitti meidän harjoittelijan alas, viisi kertaa, yhden ratsastuksen aikana.

Aloin ratsastaa Reginaa itse ja se oli yhtä tulta ja tappuraa. Se oli rohkea, eikä pelännyt mitään - eikä kunnioittanut ketään. Pian sen suttuinen karva muuttui kiiltäväksi ja mun päässä alkoi syntyä uusi, villi ajatus. Mitä jos se olisikin mun hevonen? Niin mä siihen ihastuin, vaikka aina ajoittain kertoi selkeästi tunteen olevan yksipuolinen.

Escheresque eli Regina on temperamenttinen. Sillä on mielipide kaikesta. Kai se silläkin tavalla muistutti musta itsestäni: ja ehkä siksi meillä ei aluksi mennytkään kovinkaan hyvin yhteen. Jokin siinä molempien jääräpäisyydessä lopulta loksautti palat kohdilleen. Regina opetti enemmän kompromisseista kuin yksikään mies. Se ei taipunut omista periaatteistaan ja tuntui aina huomauttavan, että vaikka mä yritin opettaa sitä, oli tilanne oikeasti päinvastainen. Jos Reginan kanssa ei heti mennyt putkeen, kannatti opetella jokin uusi keino.

Regina ei ole ilkeä hevonen, eikä edes pahakäytöksinen. Sen karsinakäytös on erittäin miellyttävää ja vaikka siitä ei välttämättä käyttäisikään sanaa kiltti, näkee siitä miten tammaa on jo nuorena käsitelty paljon. Ehkä osittain siksikin Regina pikku hiljaa alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän. Joskus se tönii turvallaan, kun harja on sen herkälle iholle liian kova. Pohjimmiltaan Salla pitää huomiosta, kunhan sillä on rajansa. Jos jotain tekee väärin, ilmoittaa se siitä myös nopeasti.

Tamma ei ole myöskään mahdoton käsiteltävä taluttaessa, mutta se vaatii tietynlaista napakkuutta ja taitoa. Monta kertaa se ensin päätti taluttavansa ihmistä eikä toisin päin, vetäen monet perässään ties mihin pöpelikköön kunnes sen kanssa oppi olemaan. Regina ei ole säikky, mutta ajoittain vähän kaaottinen.

Perimmiltään Regina on kuitenkin jalostettu ja kasvatettu ratsuksi. Kenttäratsuksi! Se ei ole helppo ja sen temperamenttisen luonteen jokainen piirre tuntuu vain kärjistyvän. Regina on kuuma ratsu, joka ei anna ratsastajalleen virheitä anteeksi. Se vaatii huolellista, pehmeää ratsastusta ja sakottaa rajusti liian rajuista otteista. Regina tietää arvonsa ja vaatii ratsastajaltaan aina hyvää ratsastusta. Reginan kanssa ei ratsasteta huonona päivänä eikä lyhyellä pinnalla. Sen kaiken se opetti mulle jo sillä hetkellä kun istuin ensimmäistä kertaa sen satulaan - kun me mentiin hurjassa vauhdissa väistöä koko kentän poikki mun käyttäessä kääntämiseen sen mielestä aivan liikaa apuja, oli selvää, että tämä hevonen ei suostuisi ihan mihin tahansa ratsastukseen. Kun töyssyt meidän menosta tasaantuivat, Reginasta kuoriutui isoliikkeinen, lahjakas tamma, jolla riittäisi rohkeus mihin vain. Jossain kohtaa se hyväksyi, että mäkin voisin opettaa sille juttuja. Silloin sitä vasta todella ymmärsi, että Reginan kanssa vain taivas oli rajana.

Esteillä Regina on helposti todella raju. Se kuumuu ja viskoo, se pukittaa ja hyppii, ja vaatii ratsastajalta paljon pehmeyttä ja rauhallisuutta. Parhaimmillaan se suorittaa täydestä sydämestään tasaisesti ja todella varovaisesti, mutta se vaatii ratsastajan istunnalta paljon. Reginaa ei ratsasteta vahvasti, sitä ratsastetaan kuin se olisi maailman herkin hevonen - vaikka alla onkin tultasyöksevä lohikäärme. Maastoesteillä sama jatkuu, mutta temmon noustessa se on vähän helpompi saada keskittymään. Ja nykyään Regina tietää mitä se tekee: se on peloton, se on voimakas ja helvetin kova kenttähevonen.

i. Abstract
brandenburg
trn 165cm
ii. Art
brandenburg
trn 167cm
ie. Strategie
brandenburg
rn 160cm
e. Renaissance
brandenburg
trt 155cm
ei. Renee
brandenburg
trn 164cm
ee. Pastel
brandenburg
rtkm 155cm

Hoito-ohjeita:
- Talutetaan aina ketjulla
- Tarhaan eteen suojat ja bootsit

Loimitus ulos:
sovelletaan tuulen/auringon/sateen mukaan
+ 15-10 astetta vuoreton sadeloimi
+ 10-0 astetta 100g toppaloimi
- 0-10 astetta 200g toppaloimi
- 10-20 astetta 300g toppaloimi
Alle -20 astetta 400g toppaloimi

Ruokinta:
Reilusti heinää
Aamu: 1,5l omaa mysliä
Päivä: 1,5l omaa mysliä
Ilta: 1l viherpellettiä, 1/2l pellavaa, 1 mitta vitamiinilisää, 2 rkl sarviapilan siementä

Ratsastaessa:
- Eteen pintelit/suojat + bootsit, taakse suojat
- Koulusatulan alle lampaankarvaromaani + huopa
- Kenttäsatulan alle memory foam-padi + huopa
- Esteille martingaali
- Maastoesteille kenttäsuojat + kantasuojat

virtuaalihevonen