Sabina v. Moons

ROTU, SUKUPUOLI shetlanninponi, tamma
SYNTYMÄAIKA 10.06.2013, 8-vuotias 10.02.14
VÄRI, SÄKÄKORKEUS mustanruunikko, 99cm
KASVATTAJA misery., Moondance  
OMISTAJA honeythief  VRL-08852
REKISTERINUMERO VH13-017-0515
KOULUTUSTASO noviisi, helppo C, re 40cm
MERIITIT YLA1, SHLA-I, KTK-III

Sabi kuuluu niihin poneihin, jotka eivät jää pienestä koostaan huolimatta muiden varjoon. Ponitamma osaa ilmaista napakasti olemassaolonsa, mikäli se uskoo jääneensä liian vähälle huomiolle tai talliorjien palvelu ei syystä tai toisesta pelaa tarpeeksi hyvin. Sabi ei voi sietää muiden hevosten pompottelua, vaan se komentaa isojakin hevosia yleensä mennen tullen. Ne, jotka puolestaan erehtyvät olemaan ottamatta tammaa tosissaan, saavat yleensä kokea pienten takakavioiden topakan potkun. Myös ihmisten seurassa Sabia saa toisinaan olla palauttelemassa maan pinnalle, eikä se olekaan yksin pienimpien lasten hoitoponi. Kun pitää omasta auktoriteetistaan tiukasti kiinni, on tamma kuitenkin ihan yhteistyökykyinen ja pääpiirteissään hyväkäytöksinen harrastekaveri.

Vaativasta luonteestaan huolimatta Sabi osaa arvostaa (tai pitää itsestäänselvyytenä) ihmisiltä saamaansa huomiota. Tamma nauttii pitkistä harjaushetkistä ja se viihtyisi helposti vaikka koko päivä karsinassa jakamattoman huomion keskipisteenä. Erityisesti kaulasta rapsuttaminen saa Sabin venyttämään kaulaansa mutkalle ja pitämään epämääräistä öninää, joka on kai tulkittavissa tyytyväisyydeksi. Satulan näkeminen saa puolestaan tamman ilmeen muuttumaan nanosekunnissa tyytyväisestä ilmeilystä happamaan mökötykseen. Kuitenkaan mitään hampaiden varoittavaa louskuttelua ja niskaan liimattuja korvia pahempaa se ei tosiasiassa tee, mutta arkojen ja pienempien hoitajien on kuitenkin hyvä pitää se kiinni sidottuna tai varustaa ponitamma pesupaikalla.

Ratsastaessa ja ajaessa Sabi on eteenpäinpyrkivä ja vikkelä, mutta koska sen kunnioitus lapsia kohtaan on aikuisia ihmisiä heikompi, testaa tamma todella paljon ratsastajiaan. Lähes poikkeuksetta kaikki uudet ratsastajat ottavat jo alkuravien jälkeen vauhtia kentän hiekan kautta. Ne, jotka uudelleen uskaltautuvat selkään saavat kokea muutaman äkkilähdön, kun sopiva laukkasuora osuu eteen. Topakan ratsastajan kanssa Sabi alkaa kuitenkin käyttäytyä ja siitä saa ihan kelvokkaankin kouluratsun. Vauhtia on kuitenkin rauhallisinakin päivinä rutkasti enemmän kuin laki sallii, ja toisinaan onnistuneidenkin treenien päätteeksi on kiva testata ratsastajan huumorintajua pienellä pukkisarjalla. Ajaessa Sabi on kuitenkin aavistuksen helpompi, missä se on myös kilpaillut enemmän.


i. Sawney SEA
she, m, 102cm
YLA2, SHLA-II
ii. Ch CRS Troubadour
she, rt, 91cm
VVJ-II, KTK-III
iii. Ch Double-O-Seven
VVJ-II, KTK-III
iiii. CW Phoenix
iiie. SLY Ensisuudelma
iie. Brimstone's Rebecca
VVJ-III
iiei. Belou
iiee. Brimstone's Regina
ie. Elysé Pandora
she, vrt, 95cm
vs. 18 720v€
iei. Dionysos Yave

ieii. CW Sugar Ray
ieie. Daniela v. Faraway
iee. SMH Double Sweetie

ieei. SMH Double Platinum
ieee. CRS Brigida
e. Suopursun Keysha
she, trn, 98cm
YLA1, SHLA-I
ei. VIR MVA Ch Cornflower's Sinuhe
she, rnpäis, 102cm
YLA2, VVJ-I, KTK-II
eii. CRS Ferdinand
KRJ-III, KTK-II
eiii. Oxford v. Nieuvwood
eiie. Brimstone's Leslie
eie. Edenelle Lukitar
YLA2, VVJ-II, KTK-III
eiei. Lönnbacka's Pawky
eiee. Britney Tii
ee. VIR MVA Ch Vera v.d. Nieuwhoeve
kadonnut
eei. VIR MVA Ch Vaapukan Eemeli
YLA1, KTK-I
eeii. Bumble-B's Taiyoon
eeie. Tappoaseen Olga
eee. VIR MVA Ch Ynka v. Raad
YLA2, KRJ-II, KTK-III
eeei. Cecam Tyson
eeee. CW Halifax

Sabin suvusta löytyy useiden 2000-luvulla menestyneiden tallien kasvatteja. Eniten suvussa on esimerkiksi Crossroad Studin, Ceridwynin ja Ruiskukan kasvattamia poneja, kuten tuplaten isän puolella esiintyvä Cornflower's Snow Pring. Sabin suku yltää pisimmillään aina kymmenenteen polveen asti ja lyhimmillään se on kolmannessa polvessa, jossa on tuontisukuinen isänisänemä Brimstone's Rebecca. Isälinja on lähtöisin kymmenennessä polvessa olevasta Laakson Kind Kingistä, joka esiintyy isän puolen suvussa ainakin kolmesti. Emälinjan takana on puolestaan viidennessä polvessa oleva Elessar SWE.

jälkikasvu

she-o. Xavier s. 03.03.2015 i. Edenelle Xander om. Wanaja
she-t. Teddyn Tilda s. 02.04.2015 i. Teddy v. Moons om. Susikallio
she-t. Supernova s. 05.04.2015 i. Vaapukan Royalis om. Idya Shetlands
she-t. Sandrine s. 15.09.2015 i. Edenelle Snape om. honeythief
she-o. Sparkleshark s. 30.09.2015 i. Kiiran Emppu om. Breawa


Valjakkoajo (VVJ) - 42 sijoitusta, joista 7 voittoja
15.10.2013 - Breandan - noviisi - 2/29
23.10.2013 - Fiktio - noviisi - 2/40
27.10.2013 - Fiktio - noviisi - 6/40
29.10.2013 - Fiktio - noviisi - 4/40
02.11.2013 - Pirunkorpi - noviisi - 3/50
03.11.2013 - Cresendo - noviisi - 5/30
06.11.2013 - Pirunkorpi - noviisi - 5/50
08.11.2013 - Konkkaronkka - noviisi - 6/40
09.11.2013 - Pirunkorpi - noviisi - 5/50
20.11.2013 - Breandan - noviisi - 4/30
21.11.2013 - Breandan - noviisi - 4/30
24.12.2013 - Fiktio - noviisi - 5/27
05.01.2014 - Brynhild - noviisi - 5/31
06.01.2014 - Silence Ponies - noviisi - 3/30
07.01.2014 - Silence Ponies - noviisi - 4/30
09.01.2014 - Silence Ponies - noviisi - 5/30
06.03.2014 - Fiktio - noviisi - 1/19
11.03.2014 - Fiktio - noviisi - 3/19
12.03.2014 - Fiktio - noviisi - 1/19
13.03.2014 - Fiktio - noviisi - 3/19
15.03.2014 - Brynhild - noviisi - 5/26
17.03.2014 - Brynhild - noviisi - 5/26
18.03.2014 - Ryövärin.. - noviisi - 2/40
18.03.2014 - Caral - noviisi - 5/29
20.03.2014 - Brynhild - noviisi - 4/26
24.03.2014 - Kirbera - noviisi - 3/25
26.03.2014 - Konkkaronkka - noviisi - 1/40
27.03.2014 - Sigma Friesians - noviisi - 3/20
07.04.2014 - Konkkaronkka - noviisi - 1/40
13.04.2014 - Konkkaronkka - noviisi - 3/38
14.04.2014 - Huvitus - noviisi - 2/30
17.04.2014 - Breandan - noviisi - 3/27
24.04.2014 - Breandan - noviisi - 4/27
02.05.2014 - Dei - noviisi - 2/30
06.05.2014 - Fiktio - noviisi - 1/16
07.05.2014 - Kadotetut sh:t - noviisi - 3/29
09.05.2014 - Fiktio - noviisi - 3/16
02.06.2014 - Brynhild - noviisi - 1/30
05.06.2014 - Brynhild - noviisi - 4/30
13.08.2014 - KK Reiter - noviisi - 1/16
30.06.2015 - VVJ-Cup - noviisi - 3/43
31.08.2015 - VVJ-Cup - noviisi - 3/28

Kouluratsastus (KRJ) - 42 sijoitusta, joista 9 voittoja
01.03.2014 - Huvitus - helppo C - 5/40
03.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 6/40
04.03.2014 - Huvitus - helppo C - 2/40
05.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 4/40
06.03.2014 - Huvitus - helppo C - 6/40
06.03.2014 - Brynhild - helppo C - 1/40
09.03.2014 - Hiprakka - helppo C - 2/30
10.03.2014 - Huvitus - helppo C - 5/40
10.03.2014 - Hiprakka - helppo C - 4/30
12.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 2/40
15.03.2024 - Vaapukka - helppo C - 2/40
16.03.2014 - Vaapukka - helppo C - 4/40
07.04.2014 - Cresendo - helppo C - 3/50
07.04.2014 - Cresendo - helppo C - 3/50
09.04.2014 - Cresendo - helppo C - 3/50
09.04.2014 - Fiktio - helppo C - 2/40
06.05.2014 - Vaapukka - helppo C - 6/40
11.05.2014 - Fiktio - helppo C - 5/30
12.05.2014 - Vaapukka - helppo C - 6/40
22.10.2014 - Brynhild - helppo C - 6/40
22.10.2014 - Fiktio - helppo D - 1/22
25.10.2014 - Fiktio - helppo D - 1/22
28.10.2014 - Fiktio - helppo D - 1/22
29.10.2014 - Fiktio - helppo D - 4/22
18.11.2014 - Vaapukka - helppo C - 6/40
18.11.2014 - Vaapukka - helppo C - 1/40
20.11.2014 - Vaapukka - helppo C - 5/40
22.11.2014 - Vaapukka - helppo C - 2/40
26.11.2014 - Vaapukka - helppo C - 2/40
28.11.2014 - Vaapukka - helppo C - 1/40
30.11.2014 - KRJ-Cup - helppo C - 10/201
19.11.2014 - Westbound - helppo C - 1/30
08.12.2014 - Konkkaronkka - helppo C - 6/40
09.12.2014 - Konkkaronkka - helppo C - 3/40
10.12.2014 - Konkkaronkka - helppo C - 4/40
17.12.2014 - Konkkaronkka - helppo C - 1/40
20.12.2014 - Konkkaronkka - helppo C - 5/40
08.03.2014 - Fiktio - helppo C - 6/40
13.03.2015 - Fiktio - helppo C - 2/40
16.03.2015 - Fiktio - helppo C - 2/40
19.03.2015 - Fiktio - helppo C 4/40
31.07.2015 - KRJ-Cup - helppo D - 8/75

01.08.2013 Sabina v. Moonsin taustaa

En ollut omistanut vuosiin shetlanninponia, kunnes eksyin Moondancen kasvattimyyntiin ja kohtasin tammavarsan, joka minun oli suorastaan pakko saada. Myynti-ilmoituksessa kaikki vaikutti suorastaan liian hyvältä ollakseen totta: hienosta pitkästä suvusta tuleva tamma, jolla voisi rakenteensa puolesta olla mahdollisuuksia näyttelykehissä ja sukunsa puolesta erinomaiset edellytykset kilpailukaverina monessa lajissa. Lisäksi tamma oli luotettavalta ja suurelta kasvattajalta, jonka varsat olivat tunnetusti hyvin kasvatettuja. Nähdessäni pienen tammavarsan ensimmäistä kertaa Moondancen pihalla muistan ihmetelleeni varsan erinomaisen kilttiä ja nöyrää luonnetta. Nykyään en ole varma, kuinka vaaleanpunaiset lasit silmilläni todellisuudessa olivat, vai sattuiko varsalla vain olemaan hyvä päivä. Meille saavuttuaan Sabina v. Moons osoittautui nimittäin erittäin temperamenttiseksi poniksi, mistä huolimatta en ole katunut ostopäätöstäni päivääkään.


12.10.2013 Päiväkirjamerkintä - kilpailu-uran alkumetreillä

Olemme alkaneet hiljalleen kierrellä Sabin kanssa valjakkoajon noviisiluokissa. Alkuun tamman keskittyminen ei meinannut millään riittää koko touhuun, mutta muutamien kilpailujen myötä se on alkanut päästä hommasta jyvälle. Kilpailunhaluinen se ainakin on, kilpailutilanteissa nimittäin kaikki kotikentällä esitettävät ponikujeet ovat nimittäin aivan toissijaisia. Mikäli Sabin ura valjakkoponina jatkuu toivotulla tavalla, olisi kilpailuja tarkoitus kiertää useamman kymmenen sijoituksen verran. Enemmän sillä on silti sukunsa puolesta ainesta koulupuolelle, jossa todennäköisesti aloitamme kilpailu-uran vasta myöhemmin. Tarkoituksena on olla sekoittamatta nuoren ponitamman päätä ja tutustua kilpailuelämään näin alkuunsa yhden lajin parissa. Koulujuttujakin olemme silti harjoitelleet ahkerasti kotona hyvälläkin menestyksellä, enkä poissulje lainkaan ajatusta keskittyä kouluratsastukseen, mikäli alkaa näyttää siltä, ettei Sabista olekaan toivomakseni valjakkoponiksi.


19.03.2014 Päiväkirjamerkintä - valjakkoajotreenit

Kaksi ponitammaa kulkivat rinnakkain siihen malliin, ettei niitä olisi voinut vähempää kiinnostaa työnteko. Hetan keskittyminen liikkui lähipellolla raakkuvassa lintuparvessa, mistä se yhtäkkiä siirtyi valjakkoparinsa letitettyyn harjaan. Rautiaan tamman mielessä ei kuitenkaan näyttänyt käyvän minun kuunteleminen. Sabia puolestaan oli ärsyttänyt koko päivän, mikä ei ollut kauhean otollista parityöskentelyyn. Se luimi varoittavasti vieressään höseltävälle Hetalle ja antaessani napakan merkin raviin siirtymisestä sain vastaukseksi ärtyneen takakavion, joka viuhahti turhan läheltä kärryjä. Uusi pyyntö sai parivaljakon siirtymään viimein raviin. Heta yritti innostaa pariaan kisaan, kun taas Sabi keskittyi ärsyttämään meitä molempia.

Hiljalleen alkulämmittelyn myötä molemmat alkoivat antaa periksi. Heta keskittyi paikottain minun ohjeisiini hyvinkin, kunnes taas jokin lehahtava lintu sai sen hypähtämään epämäärisesti. Myös Sabin ravi rauhoittui selvästi, eikä se tuntunut olevan enää yhtä sotajalalla kun tallista lähtiessä. Harjoittelimme kevyesti pujottelua ja muita tarkkuustehtäviä. Varsinaisia tehtäviä suorittaessa katastrofi oli kuitenkin jälleen valmis ja verryttelyn aikana tehty työ valui hukkaan, kun Heta säikähti viimeisiä tallin katolta tippuneita lumikasoja. Molemmat tammat ampaisivat villiin pukkilaukkaan ja kesti aikansa, ennen kun sain ne jälleen rauhoitettua tasaiseen raviin. Heta oli niin säpsynä, ettei kunnon treeneistä olisi tullut enää yhtään mitään. Luovutin siis suosiolla ja yritin loppuajan saada tammoja jälleen samalla tapaa kuulolle kuin mitä ne olivat alkutunnista olleet. Puolen tunnin jälkeen tulos alkoi olla toivomani laista, vaikka täydellistä yhteistyötä ja kuuliaisuutta ei kummankaan tamman osalta tullutkaan.


17.04.2014 Valjakkovalmennus, valmentajana Cery

Sabi oli lämmitelty maastakäsin ja valjastettu pienten kärryjen eteen kentälle. Kentältä valjakko ja valmentaja siirtyivät läheiselle pellolle joka on kunnostettu juuri valjakkoajoharjoittelua varten. Aloitimme harjoittelemalla perusreittejä sekä käynnissä, ravissa että laukassa. Erikokoiset ympyrät, kahdeksikot ja kaarevat urat ovat yllättävän vaikeita toteuttaa täydellisinä reitteinä. Parilta vaaditaan kommunikointia ja ohjaajalta selkeitä apuja. Sabi oli hyvin innokkaalla päällä ja keskittyminen oli välillä muissa asiossa. Etenkin laukassa se innostui heittelemään päätään ja vähän perääkin. Energia osattiin kuitenkin kanavoida oikein ja valjakko onnistui tehtävissä erinomaisesti. Etenkin siirtymiset tuottivat aluksi ongelmia, mutta kun enimmät virrat oli purettu tiukoilla kurveilla, Sabi keskittyi erinomaisesti. Hyvää työtä!


08.11.2014 Päiväkirjamerkintä - tynnyrijuoksu Savikylässä

Kerrankin tarjoutui tilaisuus heittää aivot narikkaan luvan kanssa ja silti samalla kisata leikkimielisesti muita vastaan! Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä osallistumaan Savikylän tynnyrijuoksukilpailuihin, vaan olin asiasta kuultuani heti suunnittelemassa ponivalintoja. Pikkuponien luokkaan mukaan lähti lopulta Sabi, joka ei tapahtumapäivänä ollut selvästi asiasta aivan samaa mieltä ja varsinainen suoritus menikin meidän osaltamme hieman metsään. Sabi esitti kaikki orastavan pakkaskelin vaatimat riemuloikat ja kaikki tynnyreitä kiertävät mutkat jäivät aivan liian pitkiksi. Viimeinen sijoitus ei kuitenkaan lopulta haitannut pätkän vertaa - tapahtuman lopulla totesin nauraen, etten ollut pitkään aikaan nauranut yhtä makeasti, varsinkaan kilpailusuorituksen aikana! Myös Sabi vaikutti olevan tyytyväinen paitsi omaan tyylisuoritukseensa, myös porkkanoihin, joita sille tarjottiin lohdutuspalkinnoksi.


23.12.2014 Kouluvalmennus, valmentajana misery.

Tänään treenattiin ponien kanssa helppo C-tason koulurataa. Ensin kuitenkin ratsukot saivat verrytellä itsenäisesti. Pyysin tekemään siirtymisiä kaikkien askellajien sisällä ja taivuttelemaan kunnolla poneja, jotka vaikuttivat hieman kankeilta. Alkuverryttelyn jälkeen oli luvassa pienet välikäynnit. Ennen radan treenaamista pyysin kaikkia kolmea ratsukkoa tulemaan keskiympyrälle ja nostamaan jalustimet kaulalle. Sain pieniä mulkoiluita osakseni - eihän shetlanninponeilla ole kovin mukavat askeleet istua, tiedän kyllä. Huutelin askellajeja ympyrän keskeltä ja ratsastajat tekivät töitä käskettyä. Samalla täytyi muistaa asetus ja rentous. Samaa tehtiin vielä toiseenkin suuntaan, kunnes annnoin taas luvan hengähdystauolle. Sen jälkeen pääsimme kouluradan treenaamiseen ja sitä tultiin muutamaan kertaan yksitellen. Valmennuksen lopuksi jaoin jokaiselle vielä henkilökohtaiset palautteet valmennuksen kulusta.

Sabilta löytyi alusta asti vauhtia ja ehkä turhankin paljon välillä. Ratsastaja sai alkuverryttelystä asti tehdä töitä, jotta sai tamman kuulolle siirtymisissä. Sabilla taisi olla helpot askeleet istua tai sitten ratsastaja osasi asiansa, sillä ilman jalustimia meno ei näyttänyt tuottavan ongelmia. Ainoa hankaluus oli se, että Sabi kuumeni entisestään laukkaillessaan muiden perässä ympyrällä. Hengähdystauko teki kummallekin hyvää ennen radan harjoittelua. Ensimmäinen rata meni hieman hutiloiden - varsinkin reippaan lisäyksen jälkeen Sabia oli hankala saada kuulolle. Toisella kerralla meno alkoi näyttää paremmalta, mutta vasta kolmannella yrittämällä sain ratsukosta puserrettua lähes täydellisen suorituksen. Sabikin malttoi mielensä ja kuunteli ratsastajaa hienosti. Harvoin ponit ovat innoissaan koulua vääntäessä, joten eihän siitä voi moittia. Ratsastaja osasi asiansa ja ratsukon yhteistyö sujui lopussa hienosti.


31.12.2014 Tarinakilpailut (VVJ-Cup) - Konkkaronkka - 13/37

Etsi netistä tai omista varastoistasi kuva/gif, joka kuvaa päivän suoritustanne tai fiilistä. Kuva saa sisältää tekstiä, ja halutessasi sitä saa muokata. Kuvan sisältöä saa osallistumisessa avata muutamalla lauseella. - kuva


06.07.2015 Päiväkirjamerkintä - juoksutusta (kirjoittanut suba)

Honeythief oli pyytänyt minua omien kiireidensä vuoksi käymään liikuttamassa Sabin. Vasta tallilla minulle valkeni, että kyseessä oli alle metrinen hukkapätkä, joten ratsastus ei tullut kuuloonkaan. Kaivoin tamman varusteiden seasta pienen juoksutusvyön ja liinan. Harjasin Sabin huolellisesti haettuani sen laitumelta, asettelin juoksutusvyön paikoilleen ja laitoin suitset sen päähän. Liina kiinni, ja kentälle! Talutin ensin tammaa uraa pitkin ja sitten siirryimme ympyrälle. Reippaan kävelyn jälkeen siirsin tamman raviin, mutta se ottikin äkkilähdön kunnon pierupukkilaukkaan ja meinasi jopa lähteä lapasesta. Honeythief oli kyllä varoittanut tamman jekuista, eli tavallaan osasin varautua. Muutamien pukkisarjojen jälkeen Sabi alkoi käyttäytyä asiallisesti liinan päässä ja sain sen työskentelemään ihan kelvollisesti. Lopuksi vein Sabin takaisin talliin, hoidin sen ja talutin laitumelle.


20.08.2015 Valjakkoajovalmennus, valmentajana omistaja

Hyvää tallikaveriani Adaa oli päässyt puraisemaan pahemman luokan valjakkoajokärpänen ja nuori nainen oli kovin kiinnostunut tutustumaan lajiin tarkemmin. Olin lupautunut valmentamaan häntä omilla poneillani, jotka olivat samalla päässeet tienaamaan hieman omia kaurarahojaan. Opetusponeiksi valikoituneet Sabi ja Mari olivat toimineet jo pitkään parivaljakkona ja pienistä epäilyksistäni huolimatta ne osoittautuivat hyviksi opetusponeiksi. Siinä missä Mari oli kokemattomankin ohjastajan kanssa kuin ihmisen mieli, opetti haastavampi Sabi asiat kantapään kautta.

Tämänpäiväinen valmennus ei vastannut aivan valjakon tavanomaista tasoa, minkä myös Ada itse huomasi. Tarkoituksena oli tulla erilaisia tarkkuuskokeessa esiintyviä linjoja ja hakea eri askellajeissa sopiva linja seuraavaa tötteröillä merkittyä porttia ajatellen. Sabi ei ollut kuinkaan lainkaan kuulolla, vaan ponitamma venkoili suorilla linjoilla miten sattuu ja yritti lähteä jatkuvasti oikomaan linjoissa. Marin kanssa oli puolestaan haasteena löytää sopiva vauhti, sillä tamma vaikutti ulkopuolisen silmin turhankin laiskalta. Ohjeistin Adaa komentamaan tammoja reippaammin, sillä ne eivät tuntuneet kuuntelevan ohjastajaansa lainkaan. Siirryimme työskentelemään käynti- ja siirtymistehtävillä, joilla lähdimme hakemaan kadotettua tuntumaa uudelleen. Vaikka emme päässeetkään palaamaan enää alkuperäisiin tehtäviin, oli valjakon työskentelyssä huomattavissa selvää kehitystä valmennuksen aikana. Hiljalleen ponit asettuivat ja vaikka Sabi protestoikin vähän väliä tilannetta, suoritti se kuitenkin tehtävät jo pyydetyllä tavalla. Valmennuksen jälkeen Ada kehui Sabia ja Maria vuolaasti ja vakuutti valjakon jatkavan vähintään yhtä kovalla motivaatiolla eteenpäin.


04.09.2015 Päiväkirjamerkintä - pienten pörröponien maastoretki

Olimme monta päivää suunnitelleet talliporukalla metsäretkeä koirien kanssa. Kun tallikaverini Ada keksi ehdottaa ottavansa koiran sijasta mukaan liikutusponinsa Marin, muuttuivat suunnitelmat täysin. Lopulta lähdimmekin matkaan kuuden shetlanninponin voimin. Minä otin energiaa pursuavan Moonan talutukseen, kun taas Adan narun päässä kulki kuuliainen Mari. Lilyn kanssa paljon viimekuukausina touhunnut Stina tuli tamman kanssa kärryillä ja Tonja ajoi Jatsia, jolla tuntui puolestaan riittävän menohaluja. Mukaan lähti lisäksi Tonjan 10-vuotias tytär Tina, joka sai ratsukseen rauhallisen ja luotettavan Libbyn. Porukan perää piti nuori Ronja Sabi-ponia taluttaen. Vaikka mustanruunikko ponitamma ei aluksi meinannutkaan malttaa pysyä porukan hännillä, alistui se pian kohtaloonsa asettuen Ronjan rinnalle. Retkemme alkoi rauhallisissa merkeissä kuulumisia vaihtaen ja kaunista syysmaisemaa ihaillen. Vaikka pikkuponit olivatkin virkeitä, tuntuivat nekin aistivan lenkin hengen ja pysyivät kaikki hallinnassa.

Talsittuamme lähemmäs tunnin verran tulimme viimein ajatelleeksi lähteä hiljalleen valumaan takaisin tallin suuntaan. Vaikka ponitammat vaikuttivatkin nauttivan retkestä, kiihtyivät pienet askelet hiljalleen kun pääsimme niille poluille, josta ne osasivat itsekin takaisin kotiin. Päällimmäisenä syynä oli luultavasti kotona odottavat iltapäiväheinät, joita erityisesti Mari selvästi odotti hamutessaan jatkuvasti syötävää ympäriltään. Jatsilla oli koko matkan ajan riittänyt menohaluja, jonka vuoksi minulla oli täysi työ pidätellä narun päässä pomppivaa Moonaa, joka olisi halunnut lähteä kisaamaan Jatsin kanssa. Yritin kuitenkin pysyä tamman kanssa Libbyn takana, joka talsi kaikessa rauhassa porukan mukana. Tina tuntui pitävän rauhallisesta tammasta tavattomasti ja ehti jo lupautua jatkossakin touhuamaan Libbyn kanssa. Meidän takanamme tulivat vielä Ronja ja Sabi, jotka meinasivat välillä jäädä jopa porukasta jälkeen Sabin ihmetellessä ympäristöään (ja pensaista löytyneitä viimeisiä syömiskelpoisia lehtiä). Kun viimein pääsimme takaisin tallipihaan Stinan ja Lilyn johdolla, totesimme retken tehneen ehdottomasti hyvää niin meille kuin poneillekin. Ruoka maistui kaikille kahdelletoista retkeläiselle ja minun jalkani muistuttivat seuraavana päivänä parin tunnin maastopatikoinnista.


08.09.2015 Valjakkoajovalmennus, valmentajana Lilbeth Rönvik (omistajan kirjoittama)

Tänään hyvä ystäväni, valjakkoajovalmentaja Lilbeth Rönvik saapui katsomaan shettislaumaani. Ensimmäisenä Lilin tarkan syynin alle pääsivät Sabi ja Mari, joiden liikutus oli omalta osaltani jäänyt viimeaikoina hieman vähäiseksi ystäväni Adan huolehdittua niiden liikunnasta. Aluksi minulla olikin pieni hakeminen saada ponikaksikko kuulolle, mutta Lilin tarkat ohjeet ja tehtävät auttoivat asiassa kummasti. Mari liikkui mielestäni varsin hyvin, vaikka Lili välillä huomauttikin sen kulkevan aavistuksen Sabia hitaammin. Sabi yritti puolestaan testata, oliko minun kanssani tehtävä töitä, kunnes tamma tuntui hoksaavan, kuka ohjaksissa tällä kertaa oli. Valmennuksen avainsanana olivat tällä kertaa siirtymät, joita työstimme erityisesti ravin ja laukan välillä erilaisten linjojen ja tehtävien avulla. Sain tehdä koko valmennuksen ajan tosissaan töitä säilyttääkseni Sabin ja Marin tuntumalla, mutta lopulta onnistuin siinä suhteellisen hyvin. Lopuksi Lili antoi muutamia hyödyllisiä vinkkejä jatkoa ajatellen, joita täytyy ehdottomasti pohtia.


15.10.2015 Valjakkoajovalmennus, valmentajana omistaja

”Pidäte, rauhallinen pidäte…”, huusin sänkipellon reunalta. Viimeaikoina Sabin ja Marin liikutuksesta vastannut Ada teki työtä käskettyä saaden ehkä aavistuksen rauhoitettua valjakon menoa. Olin päättänyt valmentaa Adaa ensimmäistä kertaa kestävyyskokeen merkeissä, vielä kun ilmat antoivat myöten ennen talven tuloa. Valmennuksen alku tosin meni tuntuman hakemiseen uusissa olosuhteissa, sillä Sabi ja Mari eivät olleet vähään aikaan päässeet liikkumaan kunnolla maastossa. Sabin vireydestä en ollut lainkaan yllättynyt, mutta pientä hämmennystä aiheutti Marinkin käytös. Ponitamma yritti jatkuvasti pois tuntumalta ja vaihtaa reippaampaan askellajiin, johon Sabi olisi lähtenyt mieluusti mukaan.

Kaikesta huolimatta pääsimme lopulta ihan oikeidenkin tehtävien pariin. Ajatuksena oli muistuttaa Sabia ja Maria kestävyyskokeen erilaisista esteistä, sekä perehdyttää Adaa niiden pariin. Portit ja erilaiset pujottelut sujuivat valjakolta hyvin uudessa tilanteessakin. Toki poneilla oli vauhtia tavallista enemmän, mutta ohjeistuksellani Ada sai rauhoitettua menoa sen verran, että tehtävät saatiin suoritettua kunnialla. Pisimpään harjoittelimme lopulta siltaa, joka ylittää pienen vesiesteen. Vesi oli toki tähän aikaan vuodesta jäässä ja erityisesti Mari pälyili sitä hieman epäillen. Ensiyritysten jälkeen sillan ylitys alkoi kuitenkin sujua ja harjoituskertojen myötä Sabin ja Marinkin kierrokset alkoivat laantua. Lopulta valjakko tuli tehtävää myös muissa askellajeissa ja pystyimme lopettamaan valmennuksen erittäin onnistuneeseen suorituskertaan, josta jäi positiivinen mieli myös ponikaksikolle.


19.10.2015 Päiväkirjamerkintä - kuulumisia

Sabi on viettänyt meillä jo pidemmän aikaa rentoja päiviä kilpailueläkeläisenä. Tamma on saanut elää herroiksi laitumella, sekä päässyt kaitsemaan jälkikasvuaan, jota on siunaantunut viiden suloisen varsan verran. Varsat ovat päätyneet erilaisiin koteihin ja mahdollisesti osaa tullaan joskus näkemään kilparadoillakin asti. Sabin ja oman poniorini Napin kaunis tammavarsa Sandrine on jäänyt luokseni kasvamaan ja aika näyttääkin, mitä pienestä poninalusta vielä kasvaa. Sabin kilpailu-uran ollessa erinomaisella mallilla niin valjakkoajon kuin kouluratsastuksen osalta olemme alkaneet hiljalleen asettaa tavoitteita laatuarvostelujen suhteen. Todennäköisesti tulemme pyörähtämään tamman kanssa ainakin shetlanninponien rotulaatuarvostelussa ja yleislaatuarvostelussa. Mahdollisesti niiden jälkeen suunnataan vielä myös tamman painotuslajien mukaisiin lajilaatuarvosteluihin, mikäli jälkeläisnäytöt antavat myöden.

virtuaalihevonen / kuvat © kasvattaja