Necromance Theatre


kuva © NF-kuvia, klikkaa suuremmaksi

ROTU, SKPnewforestinponitamma KASVATTAJAMolly Schmidt  
SYNTYMÄAIKA04.09.2013* OMISTAJAhoneythief VRL-08852
SÄKÄKORKEUS, VÄRI138cm, ruunikko REKISTERINUMEROVH14-027-0038
PAINOTUSkouluratsastus KOULUTUSTASOhelppo A, re 60cm
*Noita on täyttänyt 4 vuotta 01.01.2014 ja 8 vuotta 02.05.2014. Tämän jälkeen tamma ikääntyy omistajan niin halutessa.

Niin harvoin kuin tuleekin lähdettyä kiertelemään hevostapahtumiin ulkomaille, ei niistä reissuista seuraa yleensä mitään hyvää. Tai ainakaan mitään tarkoituksenmukaista. Ollessani kahden shetlanninponini voimin Isossa-Britanniassa suurissa poninäyttelyissä, törmäsin sattumalta ihastuttavaan newforestinponitammaan ja tämän omistajattareen. Omistaja kertoi innoissaan tammansa olevan ensimmäistä kertaa kantavana (se ei siis ollutkaan niellaissut jumppapalloa, kuten ensin epäilin). Kuvankauniista kimosta näki sen olevan omistajansa silmäterä ja tarinoiden perusteella etevä myös kelvollinen kouluratsu. Ajatus newforestinponista jäi jonnekin mielen perukoille kolkuttamaan ja puolihuomaamatta jatkoin yhteydenpitoa tamman omistajan kanssa myöhemminkin. Kuullessani hänen joutuvan luopumaan tammansa kaksi ja puolivuotiaasta tammavarsasta en voinut vastustaa kiusausta, ja Noita muutti kisaponikseni Norjaan.

Nuori ponitamma joutui matkustamaan Isosta-Britanniasta Norjaan pahimpien paukkupakkasten aikaan. Radikaalin ympäristönvaihdoksen, vieraiden ihmisten ja uusien laumakaverien vuoksi kotiutuminen otti aikansa, mutta hiljalleen epävarmasta ja sulkeutuneesta varsasta kuoriutui vilkas ja elämäniloinen ponitamma. Edelleenkään Noita ei viihdy suuren huomion keskipisteenä ja suuremmassa hevoslaumassa tarhatessaankin se pysyy mielellään sivussa. Tamma nauttii kuitenkin tuttujen ihmisten ja laumakaverien kanssa touhuamisesta ja sen luonne pääsee parhaiten esille pienessä porukassa. Karsinassa Noita on pääasiassa rauhallinen, mutta turhien vapaapäivien jälkeen tamman menohalut ovat sitä luokkaa, ettei se malta seisoa hetkeäkään paikoillaan. Kerätessään liikaa energiaa yleensä niin fiksu tamma on ärsyttävä hoitaa ja käsitellä ja taluttaessa sen riimunnarusta on muistettava pitää hyvin kiinni mahdollisten jänisloikkien varalta.

Noita on herkkä ja miellyttävä ratsastaa ja helpoilla perustehtävillä se kuuntelee hyvin aloitteleviakin ratsastajia. Tehtävien käydessä vaativammiksi tamma vaatii jo enemmän rohkaisua, sekä itsevarmaa ja kylmäpäistä ratsastajaa. Erityistä tunnustusta tamma saa usein keveistä askeleistaan ja varsinkin osaavan ratsastajan kanssa Noita väläyttelee toisinaan todella upeita ravipidennyksiä. Askelissa on usein lennokkuutta liiaksikin, sillä laukkatehtävillä ja liian kevyiden päivien jälkeen tamma käy todella herkästi ylikierroksilla. Tällöin sen on annettava juosta ylimääräisimmät virrat pois ja keskityttävä sen rentouttamiseen, mitä helpottaa erilaiset taivuttelu- ja siirtymistehtävät. Esteponiksi Noidasta tuskin olisikaan, sillä se kuumuu todella herkästi esteitä nähdessään. Pienemmät esteradat sujuvat kuitenkin taitavan ratsastajan kanssa, mutta isommilla esteillä tamma alkaa epäröidä ja se laittaa herkästi jarrut pohjaan.


sukutaulu ja -selvitys

i. Birchspur Histrionics
nf, rn, 143cm
ii. Wolverhampton
nf, rn, 148cm
iii. Acratopotes
nf, rn, 140cm
iiii. Medway's Phanes
iiie. Lia Lauretta
iie. Kitty vom Blankedam
nf, m, 147cm
iiei. Viscount Cobweb
iiee. Fairytaleheart
ie. Birchspur Firewing
nf, rt, 145cm
iei. Thunderbird
nf, rt, 148cm
ieii. Blackbird
ieie. Goodfellow's Daira
iee. Queene Carmine
nf, rt, 139cm
ieei. Brookville's Elf
ieee. Queen of Hearts
e. Romance
nf, km, 130cm
ei. Miek's Mayking
nf, rn, 134cm
eii. Eldford Spartacus
nf, rt, 141cm
eiii. Lacedaemon
eiie. Pandora
eie. Mieke
nf, rn, 137cm
eiei. Hydros vom Thatcher
eiee. Peaseblossom
ee. Bluegill Fame
nf, km, 142cm
eei. Darrumburgh Nyks
nf, m, 145cm
eeii. Peregrin Took
eeie. Darrumburgh Semele
eee. Terpsichore
nf, km, 139cm
eeei. Berryhoof's Dorian
eeee. Tinkerbelle

Isä Birchspur Histrionics on sekä näkyvä, että kuuluva newforestinponiori. Se on kotoisin suurehkolta siittolalta, jossa on usean vuosikymmenen ajan kasvatettu menestyksekkäästi newforestinponeja ja connemaroja. Ruunikko ori syntyi yhdessä kaksoisveljensä Birchspur Theatricalin kanssa, minkä vuoksi molemmat orivarsat jäivät hieman odotettua pienikokoisimmiksi. Kaksoisveljen jäätyä kotitilalle jatkamaan tallin orilinjaa Birchspur Histrionics myytiin eteenpäin aloittelevalle newforestinponikasvattajalle kantaoriksi. Uudessa kodissaan se aloitti menestyksekkään kilpailu-uransa kilpaillen kouluratsastuksessa aina vaativiinkin koululuokkiinkin asti. Ori on voittanut kahtena vuonna newforestinponien mestaruuskilpailut, sekä sijoittunut kerran kolmanneksi.

LUE ISÄN SUKUSELVITYS

tulossa

Emä Romance on varsinainen satuponi niin luonteensa kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Kimo tamma syntyi Isossa-Britanniassa pienellä tallilla, jonne sen oli tarkoitus jäädä kasvamaan emänsä jalanjäljissä. Tallin jouduttua konkurssiin nuori ja kouluttamaton tamma joutui kiertämään useita koteja missä sen kanssa ei tehty varsinaisesti mitään. Lopulta neljävuotias arka pikkutamma päätyi tunnetulle myyntitallille, josta nuori hevosharrastaja löysi sen eläkeikäisen lämminveritammansa seuraponiksi. Osaavien kouluttajien avustuksella Romancesta kuoriutui näppärä tamma helppoihin este- ja koululuokkiin. Pääasiassa tamma on kuitenkin kiertänyt omistajansa kanssa poninäyttelyitä ja se on saanut paljon tunnustusta niin Isossa-Britanniassa kuin ulkomaillakin.

LUE EMÄN SUKUSELVITYS

tulossa

Noita on painottunut kouluratsastukseen, jossa se on kilpaillut porrastetusti maksimitasolleen. Tamma on startannut kuitenkin myös muutamissa valjakkoajo- ja estekisoissa.

nf-t. Romantic MTK (s. 03.12.2014), isä Lumen Ducklet
nf-o. Ptosis Aragon Theatre (s. 05.02.2015), isä Aragon Alex
rp-t. Hudson Nectarine (s. 21.03.2015), isä Springland Boneypop

Noita on tarjolla jalostukseen evm-sukuisille ponioreille. Mikäli asutus tammasta kiinnostaa, ota omistajaan yhteyttä sähköpostitse.

ominaisuuspisteet porrastetuissa kilpailuissa

Noidalla on kouluratsastuksessa 1987.31 ominaisuuspistettä ja se on tasolla 5.
hyppykapasiteeti ja rohkeus
160.63
nopeus ja kestävyys
15.69
kuuliaisuus ja luonne
1005.52
tahti ja irtonaisuus
981.79
tarkkuus ja ketteryys
0.00


päiväkirja ja valmennukset

02.12.2013 Päiväkirjamerkintä

Tekstiä tekstiä tekstiä.


24.01.2014 Päiväkirjamerkintä

Tekstiä tekstiä tekstiä.

virtuaalihevonen / a sim game horse
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © honeythief