vuonohevoskasvatusta

 Brynhild Unda 10.05.2015-23.10.2023

KUTSUMANIMIUnda KASVATTAJABrynhild  
ROTU, SKPvuonohevostamma OMISTAJAViivi VRL-08852
SYNTYMÄAIKA10.05.2015 REKISTERINUMEROVH15-053-0194
VÄRI, MERKITruunihallakko PAINOTUSLAJIvaljakkoajo
SÄKÄKORKEUS145cm KOULUTUSTASOvaativa, helppo A, re 80cm
IKÄÄNTYMINEN Täyttänyt 4 vuotta 10.09.2015 ja 8 vuotta 10.01.2016. Tämän jälkeen ikääntyminen hidastuu.
 VVJ-II, KRJ-II

Unda on aivan toista maata kuin eloisa emänsä Ulrika. Vaikka se onkin ulkonäkönsä puolesta tullut kovasti äitiinsä, ovat tammat luonteeltaan kuin yö ja päivä. Siinä missä Ulrikaa saa jatkuvasti olla rauhoittelemassa ja pidättelemässä, seuraa Unda tarkkaavaisena vieressä hoitajaansa kuunnellen. Jo varsana pieni vuonohevosenalku oli varsinainen viilipytty. Sille olikin vaivatonta opettaa uusia asioita, sillä se osoittaa kiinnostusta kuitenkaan turhaan hätiköimättä. Tamman karsinaan uskaltaa päästää pienemmätkin hoitajat ja Unda ottaa nämä vastaan aina yhtä lempeästi. Ystävällisen ja rauhallisen, mutta kuitenkin pohjattoman uteliaan luonteensa vuoksi sen kanssa on mukava touhuta. Kaikenlaiset hoitotoimenpiteet sujuvat yhteisymmärryksessä ja vesipesu onkin ainoa asia, josta Unda ei selvästi pidä. Tamma silmäilee pesupaikkaa jo kauempaa ja lopulta astelee sinne varsin vastahakoisesti. Vaikka Unda ei välitäkään pesuoperaatiosta, ei se silti tee johdonmukaisen ja itsevarman hoitajan kanssa asiasta elämää suurempaa numeroa.

Ruunihallakko tamma on varsin monipuolinen harraste- ja kilpailukaveri. Sen molemmat vanhemmat ovat kilpailleet niin ratsastuslajeissa kuin Undan painotuslajissa valjakkoajossakin, eikä omena ole sen suhteen pudonnut kauas puusta. Ajettavana tamma on alkuunsa hieman jähmeä ja se vaatiikin tehokkaan ja pitkän verryttelyn herätäkseen kunnolla. Se antaa anteeksi hieman epäselvemmätkin avut ja yrittää niistä huolimatta, jonka ansiosta sen kärryille ja selkään pääsevät aloittelevatkin harrastajat. Täyteen loistoonsa päästäkseen Undan kanssa on kuitenkin pysyttävä koko ajan hereillä ja osattava ylläpitää oikea energia. Jos tamman päästää jo verryttelyssä liian helpolla, on sitä vaikea saada enää työskentelemään täysillä. Myös ratsuna Unda on maltillinen kaveri. Se suoriutuu vaivatta helpoista koulu- ja esteradoista, mutta koulutehtävät ovat selvästi enemmän sen heiniä. Tammalla ratsastetaan kuitenkin vähemmän kuin ajetaan, jonka vuoksi ratsunhommissa on aina hieman pidemmän tauon jälkeen pieni muisteleminen.

sukutaulu ja -selvitys

 i. Vanntroll av Snøvik
 nvh, rnhkko, 147cm
 KTK-III
ii. Nytroll av Snøvik
nvh, hkko
iii. Troll av Fure
nvh, hkko
iie. Isidora av Wermager
nvh, hkko
ie. Håpe av Snøvik
nvh, hkko
iei. Leon av Solheim
nvh, hkko
iee. Nordhild av Roseth
nvh, hkko
 e. Älvdalens Ulrika
 nvh, rnhkko, 146cm
ei. Solbergs Måns
nvh, hhkko, 145cm
eii. Jan-Erik
nvh, hhkko, 144cm
eie. Viborgs Tindra
nvh, rnhkko, 138cm
ee. Ulfhild
nvh, rnhkko, 147cm
eei. Hjalmar
nvh, rnhkko, 148cm
eee. Törndalens Unni
nvh, rnhkko, 146cm

ominaisuuspisteet

Hyppykapasiteeti ja rohkeus
Nopeus ja kestävyys
Kuuliaisuus ja luonne
Tahti ja irtonaisuus
Tarkkuus ja ketteryys

Valjakkoajossa ominaisuuspistettä (vaikeustaso ).
Kouluratsastuksessa ominaisuuspistettä (vaikeustaso ).

jälkikasvu

nvh-t. Brynhild Uvild (s. 13.10.2015), isä Sylvin Emil
nvh-t. Brynhild Unni (s. 02.01.2022), isä Balder
nvh-o. Brynhild Blåskjell (s. 23.01.2023), isä Bjarne Vargtass

Unda on tarjolla jalostukseen 1-polvisille vuonohevosoreille.

cup-sijoitukset

30.09.2015 - VVJ-Cup - Breandan - vaativa - 2/27
30.04.2021 - VVJ-Cup - Fjellbury Stud - vaativa - 4/17
31.05.2021 - VVJ-Cup - Fellbury Stud - vaativa - 4/18

31.05.2021 - KRJ-Cup - Teilikorpi - helppo A - 9/188
30.11.2021 - KRJ-Cup - Hiivurin Suomenhevoset - helppo A - 12/172

menestys

VVJ-II -palkittu huhtikuun 2023 tilaisuudessa pistein
3 + 43 + 20 + 20 + 8 = 94

KRJ-II -palkittu kesäkuun 2023 tilaisuudessa pistein
3 + 42 + 20 + 20 + 9 = 94

valmennukset ja päiväkirja

27.12.2021 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja

Ruunihallakko tamma loi minuun pitkän katseen, huokaisi raskaasti ja lähti kävelemään luokseni rauhallisin askelin. Undan tiineys alkoi olla loppusuoralla ja tamman maha tuntui paisuvan päivä päivältä lisää. Tähän asti Unda oli liikkunut mielellään, mutta nyt liikkuminen alkoi jo näyttää työläältä. Puin tammalle punaisen riimunnarun ja lähdimme kävelemään yhdessä tallia kohti. Annoin Undan päättää tahdin ja soin sen myös pysähtyä matkalla hetkeksi tutkimaan vastaan tulleen tallityöntelijän taskuja.

Undalle oli helppo löytää sopiva ori, sillä valkohallakko Balder-orimme näytti paperilla täydelliseltä valinnalta. Toivoinkin kovasti, että yhdistelmästä syntyisi terve ja lupaava varsa, jonka voisi jättää meille kotiin. Tallissa oli arvailtu kovasti tulevan varsan sukupuolta, ja tallityöntekijät olivat kaiketi laittaneet jonkun vedonlyönninkin pystyyn. Suurin osa taisi olla valkohallakon orivarsan kannalla, rohkein vedonlyöjä taas ennusti pientä harmaahallakkoa tammaa. Pääsimme Undan kanssa talliin ja talutin sen suoraan tilavaan varsomiskarsinaan hoidettavaksi. Ruunihallakko tamma nuokkui karsinassa kaikessa rauhassa, kun puuhasin sen ympärillä. Ei ollut oikeastaan väliä millainen varsa sieltä lopulta tulisi, kunhan olisi terve ja yhtä ystävällinen ja mutkaton kuin emänsä, tuumin.

virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © Viivi