vuonohevoskasvatusta

 Kobber

KUTSUMANIMIKoppi KASVATTAJAHendrika Jørnrud  
ROTU, SKPvuonohevosori OMISTAJAhoneythief VRL-08852
SYNTYMÄAIKA17.09.2013 REKISTERINUMEROVH14-053-0045
VÄRI, MERKITpunahallakko PAINOTUSLAJItyö- ja valjakkoajo
SÄKÄKORKEUS135cm KOULUTUSTASOvalj. vaikea, työajo
IKÄÄNTYMINEN Täyttänyt 3 vuotta 17.12.2013 ja 8 vuotta 17.05.2014. Tämän jälkeen ikääntyminen hidastuu.
 

Etsin pitkään kilpailukaveria ja oriseuraa työ- ja valjakkopainotteiselle Trude -tammalleni, kunnes tuttavani vinkkasi minulle työpainotteisia vuonohevosia kasvattavaa pariskuntaa. Valitettavasti Jørnrudit asuivat aina Tanskassa asti, mutta päätin kokeilla kepillä jäätä ja tiedustella heidän kasvatustoiminnasta ja linjoistaan. Lopulta erittäin ystävälliseksi ja määrätietoiseksi naiseksi osoittautunut Hendrika Jørnrud sai kaupattua minulle komean punahallakon orin, joka tuli erinomaisesta suvusta työajoa ajatellen. Kobber, eli kotoisammin Kopiksi kutsuttu ori oli alkujaan jäänyt kasvattajansa luokse asumaan ja saanut peruskoulutuksen ajoon, mutta sukunsa puolesta se oli heille kasvatusta ajatellen tarpeeton. Pitkän matkan vuoksi kyytiasiat saatiin järjestettyä vasta monen mutkan kautta, mutta muutaman kuukauden jännityksen jälkeen pääsin viimein taluttamaan vuonisorin pihaamme. Koppi valloittikin välittömästi talliväkemme niin sympaattisen luonteensa kuin erinomaisen ajettavuutensa ansioista ja se lunasti nopeasti oman paikkansa vuonohevoslaumassamme.

Koppi on lunki tyyppi, joka ei stressaa turhaan olemattomista asioista. Ori on kotonaan siellä, missä se saa eteensä kasan heinää ja se tulee juttuun lähes kaikenlaisten hevosten ja ihmisten kanssa. Kärsivällisen luonteensa ansiosta Koppi onkin korvaamaton apu nuorten hevosten koulutuksessa, sillä rauhallinen ja kuuliainen ori on erinomainen esimerkki kaikenlaisissa tilanteissa. Toisinaan Koppi saattaa vaikuttaa hieman jurolta, sillä se ei kaipaa ympärilleen ylimääräisiä hoitajia. Vaikka ori ei olekaan erityisemmin ihmisten huomion perään, vaikuttaa se kuitenkin hyvinä päivinä nauttivan pitkistä ja rauhallisista harjaustuokioista täysin siemauksin. Ajettavana Koppi on nöyrä ja tunnollinen ja se onkin erinomainen työkaveri niin valjakkoajoon kuin työajoonkin, jossa se on sukunsakin puolesta ehdottomasti vahvimmillaan. Työajon tehtävistä erityisesti metsäajo on selvästi eniten Kopin mieleen. Valjakkoajossa ori suorittaa tehtävät omaan tahtiinsa ja vaikka se ei olekaan nopein mahdollinen kilpailukaveri, on se kuitenkin tasaisen varma suorittaja.

sukutaulu ja -selvitys

 i. Engdalens Kjeld
 nvh, rnhkko, 147cm
ii. Dejlig Knútr
nvh, phkko, 143cm
iii. Mejløs Haagan
nvh, rnhkko, 136cm
iie. Bergliot
nvh, phkko, 140cm
ie. Antoinetta
nvh, rnhkko, 147cm
iei. Torbern
nvh, rnhkko, 148cm
iee. Konkylie
nvh, rnhkko, 145cm
 e. Lilla Hendrike
 nvh, phkko, 132cm
ei. Holbæks Radulf
nvh, phkko, 141cm
eii. Christiern
nvh, phkko, 145cm
eie. Holbæks Dagmar
nvh, rhkko, 136cm
ee. Hjørdis
nvh, phkko, 134cm
eei. Hrolf
nvh, phkko, 145cm
eee. Frederika
nvh, rnhkko, 138cm

Isä Engdalens Kjeld valikoitui varsan isäksi varsin mittavan ja menestyksekkään kilpailu-uransa ansiosta. Kjeld onkin yksi Tanskan tunnetuimmista työajossa kilpailleissa vuonohevosista ja se on yleisestikin tunnettu erittäin rauhallisena ja varmana työhevosena. Ruunihallakko ori on omalta osaltaan kasvattanut työpainotteisten vuonohevosten määrää, sillä se on saanut paljon jälkikasvua, joista osa on muuttanut myös Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Kjeldin jälkeläiset ovat tiedettävästi varsin rauhallisia ja fiksuja hevosia, sekä raskaasta rakenteestaan huolimatta myös varsin näyttävän näköisiä.

LUE ISÄN SUKUSELVITYS

tulossa

Emä Lilla Hendrike oli kaunis punahallakko tamma, joka eli koko ikänsä kasvattajansa Hendrika Jørnrudin omistuksessa. Hendrikessä oli omistajansa sanojen mukaan silmäterän vikaa ja pari kilpailikin yhdessä menestyksekkäästi erityisesti työajossa, mutta toisinaan myös valjakkoajossa. Tamma osasi koetella ihmisten hermoja, mutta omistajansa kanssa se toimi kuin ajatus. Hendrike varsoi elämänsä aikana viidesti ja sen kaksi ensimmäistä varsaa ovat jääneet kasvattajansa luokse tulevaisuuden siitostammoiksi. Kobber jäi tamman viimeiseksi varsaksi ennen sen menehtymistä 24 vuoden iässä.

LUE EMÄN SUKUSELVITYS

tulossa

ominaisuuspisteet

Hyppykapasiteeti ja rohkeus
Nopeus ja kestävyys
Kuuliaisuus ja luonne
Tahti ja irtonaisuus
Tarkkuus ja ketteryys

Koppi on kilpaillut pääasiassa perinteisissä kilpailuissa.

jälkikasvu

nvh-o. Brynhild Askøy (s. 07.11.2014), emä Hild og Trud
nvh-t. Brynhild Liselot (s. 04.10.2015), emä Linda

cup-sijoitukset

  26.11.2014 - TYH-Cup - Kadotetut Suomenhevoset - veto - 2/53
  26.12.2014 - TYH-Cup - Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 1/22
  26.01.2015 - TYH-Cup - Kadotetut Suomenhevoset - käyttöajo - 2/49
  30.01.2015 - VVJ-Cup - Breandan - vaikea - 2/16
  26.02.2015 - TYH-Cup - Kadotetut Suomenhevoset - metsäajo - 2/28
  26.03.2015 - TYH-Cup - Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 2/15
  26.04.2015 - TYH-Cup - Kadotetut Suomenhevoset - metsäajo - 1/39
  26.04.2015 - TYH-Cup - Kadotetut Suomenhevoset - kyntö - 3/34

menestys

Premier -arvioitu lokakuussa 2015 pistein
4 + 5 + 4 + 4 + 25 + 12 + 11 + 8 = 73%

kilpailukalenteri

Valjakkoajo (VVJ) - 42 sijoitusta, joista 12 voittoja
28.04.2014 - Jindabyne - vaikea - 2/11
29.04.2014 - Jindabyne - vaikea - 3/11
20.10.2014 - Dei - vaikea - 3/10
21.10.2014 - KK Reiter - vaikea - 1/9
23.10.2014 - Dei - vaikea - 2/10
25.10.2014 - Dei - vaikea - 3/10
26.10.2014 - Dei - vaikea - 1/10
30.10.2014 - Breandan - vaikea - 2/27
01.11.2014 - Breandan - vaikea - 2/27
08.11.2014 - Breandan - vaikea - 5/27
14.11.2014 - Breandan - vaikea - 2/26
21.11.2014 - Breandan - vaikea - 5/29
01.11.2014 - Dei - vaikea - 3/15
04.11.2014 - Dei - vaikea - 2/15
17.11.2014 - Fiktio - vaikea - 1/10
18.11.2014 - Fiktio - vaikea - 1/10
19.11.2014 - Fiktio - vaikea - 2/10
20.11.2014 - Fiktio - vaikea - 2/10
22.11.2014 - Fiktio - vaikea - 2/10
25.11.2014 - Fiktio - vaikea - 2/10
26.11.2014 - Breandan - vaikea - 1/29
01.12.2014 - Breandan - vaikea - 1/29
04.12.2014 - Breandan - vaikea - 4/29
06.12.2014 - Breandan - vaikea - 4/29
12.12.2014 - Breandan - vaikea - 3/24
13.12.2014 - Breandan - vaikea - 4/24
27.12.2014 - Breandan - vaikea - 3/31
28.12.2014 - Breandan - vaikea - 5/31
08.02.2015 - Fiktio - vaikea - 2/6
11.02.2015 - Fiktio - vaikea - 2/6
01.03.2015 - Serellenders - vaikea - 1/25
05.03.2015 - Locin Talli - vaikea - 2/30
06.03.2015 - Wyat Shetlands - vaikea - 1/40
07.03.2015 - Wyat Shetlands - vaikea - 2/40
11.03.2015 - Wyat Shetlands - vaikea - 4/40
12.03.2015 - al Najya - vaikea - 3/30
12.03.2015 - Breandan - vaikea - 3/9
13.03.2015 - Wyat Shetlands - vaikea - 1/40
14.03.2015 - Breandan - vaativa - 1/9
15.03.2015 - al Najya - vaikea - 1/30
17.03.2015 - Breandan - vaikea - 3/9
18.03.2015 - Breandan - vaikea - 1/9
Työajo (TYH) - 42 sijoitusta, joista 12 voittoja
20.10.2014 - Delmenhorst - kyntö - 3/25
20.10.2014 - Delmenhorst - veto - 2/25
21.10.2014 - Delmenhorst - kyntö - 2/25
21.10.2014 - Kadotetut sh:t - käyntikoe - 3/19
22.10.2014 - Delmenhorst - käyttöajo - 3/26
22.10.2014 - Delmenhorst - kyntö - 1/25
22.10.2014 - Kadotetut sh:t - käyttöajo - 4/30
23.10.2014 - Delmenhorst - veto - 5/25
19.11.2014 - Rohkelikko - kyntö - 1/27
19.11.2014 - Rohkelikko - veto - 3/27
19.11.2014 - Rohkelikko - käyntikoe - 2/21
20.11.2014 - Rohkelikko - metsäajo - 3/30
20.11.2014 - Rohkelikko - kyntö - 2/27
22.11.2014 - Kadotetut sh:t - veto - 1/22
22.11.2014 - Kadotetut sh:t - käyntikoe - 1/21
23.11.2014 - Kadotetut sh:t - käyttöajo - 1/23
23.11.2014 - Kadotetut sh:t - parikyntö - 3/14
24.11.2014 - Kadotetut sh:t - kyntö - 4/25
24.11.2014 - Kadotetut sh:t - pariveto - 2/14
25.11.2014 - Kadotetut sh:t - veto - 4/22
25.11.2014 - Kadotetut sh:t - käyntikoe - 2/21
19.01.2015 - Rohkelikko - käyttöajo - 3/18
19.01.2015 - Rohkelikko - käyntikoe - 1/12
20.01.2015 - Rohkelikko - käyntikoe - 2/12
22.01.2015 - Rohkelikko - käyttöajo - 2/18
22.01.2015 - Kadotetut sh:t - veto - 1/23
22.01.2015 - Kadotetut sh:t - käyntikoe - 2/18
23.01.2015 - Rohkelikko - veto - 2/14
23.01.2015 - Rohkelikko - käyntikoe - 1/12
23.01.2015 - Kadotetut sh:t - käyttöajo - 5/28
25.01.2015 - Kadotetut sh:t - käyttöajo - 3/28
25.01.2015 - Kadotetut sh:t - metsäajo - 2/28
26.01.2015 - Kadotetut sh:t - käyttöajo - 3/28
26.01.2015 - Kadotetut sh:t - metsäajo - 4/28
13.03.2015 - Kadotetut sh:t - käyttöajo - 1/19
14.03.2015 - Kadotetut sh:t - metsäajo - 2/20
14.03.2015 - Kadotetut sh:t - kyntö - 4/20
14.03.2015 - Kadotetut sh:t - kyntö - 1/18
15.03.2015 - Kadotetut sh:t - käyttöajo - 1/19
17.03.2015 - Kadotetut sh:t - kyntö - 1/18
13.04.2015 - Rohkelikko - kyntö - 4/20
14.04.2015 - Rohkelikko - käyttöajo - 4/23

valmennukset ja päiväkirja

27.03.2014 Päiväkirjamerkintä - Tanskantuomisia

Olin jo jonkin aikaa etsinyt kilpailukaveria ja tulevaisuuden oriseuraa työ- ja valjakkopainotteiselle tammalleni Trudelle, sillä työpainotteiset vuonohevoset olivat alkaneet kiinnostaa, mutta niitä löytyi hyvin vähän mistään. Kun viimein onnistuin löytämään sopivan kasvattajan, asui hän tietysti Tanskassa asti. Kasvattaja Hendrika Jørnrud avusti omalta osaltaan paljon kuljetusten järjestelemisessä, jotka olivatkin työn ja tuskan takana. Hän vinkkasi samalla tuttavallaan myynnissä olleesta vuonohevostammasta, joka oli ratsu- ja valjakkopainotteisesta suvusta, mutta varsin etevä ja varmasti oiva lisä valjakkolinjaani. Päädyin lopulta ostamaan tammankin samalla kerralla ja kun molempien kuljetukset saatiin viimein järjestymään, jäin odottamaan niitä kuin kuuta nousevaa. Lopulta kumpikaan tuttavuus ei osoittautunut pettymykseksi, vaikka en ollutkaan nähnyt niitä etukäteen. Punahallakko ori Kobber valloitti nopeasti meidät puolelleen, enkä malta odottaa, että pääsemme aloittamaan kilpailu-uraa työajossa ja tuomaan maailmalle lisää työpainotteisia vuonohevosia. Harmaahallakko tamma Regan täytti puolestaan heräteostoksen kriteerit, mutta tamma oli silti kaikkien lupausten veroinen. Vaikka se osaakin olla varsin haastava, eikä ole ainakaan tähän mennessä päästänyt meitä helpolla, on siinä selvästi potentiaalia vaikka mihin. Molemmista tullaan varmasti vielä kuulemaan!

virtuaalitalli / virtuaalihevonen
ulkoasu © M Layouts, muokkaus © honeythief